Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa
Kustu |
/ #340 Näin siinä sitten kävi...27.02.2013 07:09Suomen hallitukselta löytyi sitten viime metreillä ne vähäiset järjen rippeet, että ymmärsivät tehdä sen välttämättömän päätöksen TUI-laivojen rahoituksen turvaamiseksi. Lopulta löytyi jopa hiven mielikuvitusta telakan maa-alueiden ostamisen myötä. Täysin anteeksiantamatonta on se tökeryys ja totaalinen amatöörimäinen hölmöläisyys, jolla hallitus ja varmaan suurelta osin myös asiassa touhunneet virkamiehetkin söhlivät Oasis 3 ja 4 todellisten jättiristeilijöiden kaupan Ranskaan. Rahoitusneuvotteluja käytiin viime vuonna kuukausitolkulla eikä näin yksinkertaista ratkaisua kyetty junailemaan ajoissa, vaan päästettiin asia lipeämään lähes täydelliseen katastrofiin. Todella törkeää on se, että nyt etenkin hallituspuolueet toisensa jälkeen kehuskelevat tehdyllä ratkaisulla ja näin pyrkivät omimaan kunnian. Kunnian asiasta, jonka ovat ensin saattaneet katastrofin partaalle. Tämä osoittaa hyvin minkälaisia yhteiskunan todellisia parasiittejä ja tuholaisia politiikkomme itse asiassa ovat. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1926 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18022 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
866 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1135 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1301 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
512 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
452 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
612 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
273 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
458 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
598 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
755 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12790 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1027 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6367 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.