Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Ilkka Kapraali
Vieras

/ #683 "Merkitään tiedoksi" ei riitä!

08.02.2011 17:14

Jossakin vaiheessa lupasin lopettaa kirjoittelun tälle palstalle, kun se näytti ärsyttävän joitakuita. Nyt lupaukseen kuitenkin poikkeus.

Vaikka minäkään en ole tänne enää kirjoitellut, olen käytettävissä olevin laillisin keinoin yrittänyt toimia tilanteen korjaamiseksi. Esitin kaksi viikkoa sitten Matti Suopajärven laatiman sopimusrikkomuslistan kaupunginhallitukselle ja vaadin, että Matin kirjaamat sopimusrikkomukset ja mahdolliset muutkin rikkeet selvitetään. Lisäksi esitin, että mikäli Matin esityksissä on perää, kaupunki ryhtyy asian vaatimiin toimenpiteisiin. Kaupunginhallitus yhtyi esityksiini ja lähetti asian sos.terv.ltk:lle selvitettäväksi. Siksi se on nyt lautakunnan listalla.

Koska kh. on antanut asian lautakunnan selvitettäväksi, niin tekeepä ltk. tänään millaisen päätöksen tahansa, niin sen pitää tulla sieltä kh:n käsittelyyn. Outillekin tiedoksi, että näin ollen kh:n ei tarvinne nyt käyttää otto-oikeuttaan, kuten se käytti kolme vuotta sitten ja kylvi sillä toimenpiteellään koko tämän sotkun siemenen. Ja Outin sanoja lainatakseni myöskään "minulla ei ole kanttia ottaa vastuuta vastuulääkärin toteamasta potilasturvallisuuden vaarantumisesta". Siksipä en varmasti tule hyväksymään asiassa päätöslauselmaa "merkitään tiedoksi".

Lopuksi pientä sapiskaa tämän palstan muutamille aktiiveille: Kun monet kirjoittajat ovat täällä ihmetelleet, etteikö tosiaan kukaan edes yritä mitään, niin olisi minusta ollut vähintäänkin kohtuullista ja korrektia teidän ilmoittaa, että asiaa on kh:ssa käsitelty edellä esittämälläni tavalla. Siitä ette ole olleet tietämättömiä.