Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Lasse Hätinen
Kuopio

/ #123

28.10.2007 12:33

kyllä se susi ennemmin lammastarhaan menee syömään kun rupeisi itse saalistamaan, olis ainaskii varma saalis. ja tässä vielä lehtijuttu savon sanomista 28.10

Kaksi susilaumaa liikkeellä Ylä-Savossa
Ylä-Savossa tehtiin loppuviikosta havaintoja kahdesta susilaumasta.
Iisalmelaisen hirviseurueen passiketjuun ilmestyi perjantaina kuuden suden lauma Jyrkän takana, Lokinsuon turvealueen tuntumassa.
Sudet pysyttelivät rauhallisesti paikallaan kahden passimiehen välissä noin 50 metrin päässä lähimmästä metsästäjästä.
Hirviseurue ehti saada koirat pois metsästä ennen kuin sudet pääsivät niiden kimppuun.
Loppuviikosta nähtiin seitsemän suden lauma talaskankaalla lääninrajan tuntumassa. Sudet olivat pyörineet pitkään paikallisen koneurakoitsijan metsäkoneen ympärillä. Molemmissa tapauksissa huomiota on herättänyt se, että sudet ovat käyttäytyneet harvinaisen pelottomasti ihmisiä kohtaan.

totuushan on kuiteskin se ettei suomessa ole tapahtunut kuin pari tapausta, jolloin susi olisi hyökännyt ihmisen päälle. mutta intiassa sudet ovat hyökänneet vuosina 1996-1997, jolloin 74 ihmistä kuoli tai vammautui. syynä tähän oli susien tottuminen ihmisiin. toivottavasti opimme tästä jotain