Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Ronja Ryövärintytär
Adressin tekijä

/ #125

30.10.2007 11:18

Mistähän aloittaisin..

Asuinpaikka ei määritä ihmisen tietoutta. Oletko koskaan pohtinut, mihin esim maalta muutetaan? Kaupunkiin! Kaikki kaupungeissa asuvat henkilöt eivät ole välttämättä siellä asuneet koko elämäänsä, samoin myös maalla asuvista. On typeryyttä tuollainen ajattelu ja luulo. Se ei perustu mihinkään todellisuuteen vaan harhakuvitelmiin.

Helsingissä on enemmän ihmisiä kuin esim pohjoisempana pienemmissä kaupungeissa tai kylissä. Siellä on siis enemmän sellaisiakin, jotka allekirjoittavat. Ja hyvä niin. Kyllä myös pääkaupunkiseudulla asuvilla ihmisillä on oikeus antaa äänensä kuuluviin luontoa koskevissa kysymyksissä.

"kyllä se susi ennemmin lammastarhaan menee syömään kun rupeisi itse saalistamaan, olis ainaskii varma saalis."

Mietitäänpäs lasse vähän tarkemmin. Susia on suomessa parisensataa. Lammastarhoilla sattuvia susivahinkoja on vuodessa kuinka monta? Alle kymmenen tai ainakin lähelle. Luuletko, että sudet syövät niin harvoin? Ettei hirvi maistu? Tuo on yksi huvittavimmista kommenteista ikinä.

Myös intiaan vertaaminen on outoa, sillä otetaan tässäkin huomioon pari seikkaa. Ihmisten olosuhteet ja elintaso intiassa ja suomessa: Kuinka monta koditonta lasta näet suomessa kaduilla keräämässä roskia jotta saisi rahaa ruokaan sisaruksilleen ja/tai perheelleen? Kuinka monta koditonta, nälkää näkevää lasta näet kuolemaisillaan olevana ojanpientareilla tai kaatopaikoilla suomessa?
Tällaiset pienet seikat aiheuttavat sen, että ihmisiä kuolee "minne sattuu"..ja koska susi myös syö raatojakin, se voi syödä ihmisruumiita kaatopaikoilla yms. Myös heikossa kunnossa olevat katuihmiset ovat aika helppoa saalista.
Jos satut huomaamaan, suomessa on ihan eri olosuhteet. Ja olosuhteetkin ovat asia, joka vaikuttaa hyvin paljon tähän asiaan. Sitä vain monet eivät halua tajuta, vaan käyttävät propagandana näitä intian susijuttuja.