Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #6604 Re: Re: Re: Re: Re: Mies ja nainen05.04.2013 15:14#6593: logia - Re: Re: Re: Re: Mies ja nainen "Kysymys ei ole, kenelle avioliitto sallitaan. Vaan, mikä avioliitto on." Avioliitto on muiden yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ilmiöiden tapaan sopimuksenvarainen asia, jonka sisällön ympäröivä yhteisö määrittää. Sinun mielestäsi avioliitto on miehen ja naisen välinen julkinen liitto. Jo useammassa länsimaassa avioliitto tarkoittaa kuitenkin kahden täysi-ikäisen välistä liittoa. Avioliitolla viitataan myös sellaisiin maapallon miljardien asukkaiden virallistettuihin parisuhteisiin, joissa kristillisyydellä ei ole osaa eikä arpaa. Vanhaan hyvään aikaan avioliitto tarkoitti Suomessakin taloudellista kauppaa, jossa nainen ostettiin miehen ja tämän suvun valtapiiriin. Vanhan testamentin aikaan avioliitolla viitattiin tilanteisiin, joissa miehellä oli jopa kymmeniä vaimoja. Vielä 1990-luvun Suomessa avioliitolla tarkoitettiin parisuhdetta, jonka sisällä aviomies ei vaimonsa faktuaalisesti raiskatessaan voinut missään tilanteessa syyllistyä raiskaukseen. Joissain yhteisöissä avioliittona nähdään kahden alaikäisen liittäminen yhteen kahden eri suvun välisten siteiden lujittamiseksi. "Jos oltaisiin 'sallimisen' maailmassa, avioliitto voitaisiin 'sallia' vaikka tuolin ja käpytikan väliseksi liitoksi. Olisiko se silloinkin mielestäsi edelleen avioliitto?" Jos enemmistö hiljalleen kääntyisi sille kannalle, niin epäilemättä termi alkaisi aikaa myöten myös tarkoittaa sitä. Jo Wikipedia evästää meitä ilmiöstä: "Muuttuvaisia ovat jokapäiväiseen elämään ja kulttuurin ilmiöihin liittyvät sanat, jotka kertovat kehityksestä: tekniikasta ja tieteestä, yhteiskunnasta, elämäntavasta, ruoasta, urheilusta, musiikista ja erilaisista harrastuksista. Kun maailma muuttuu ja kehittyy, myös kieli ja sanasto muuttuvat." "Minulla on lapsinäkökulma, sinulla aikuisen näkökulma." Erikoinen väite ja katsantokanta. Keskusteluissa tasa-arvoisen avioliiton esteeksi asetetaan useimmiten se, että nais- ja miesparien liitoista ei heteroparien vastaaviin verrattuna synny samaan tapaan jälkeläisiä, ja tämä seikka nostetaan sitten avioliittoa absoluuttisesti määrittäväksi tekijäksi, joka peruuttamattomasti sulkee samaa sukupuolta olevat parit avioitumisen ulkopuolelle. Tämä ilmeisesti on sitten se peräänkuuluttamasi lapsinäkökulma? "Minä en tiedä muita ryhmiä kuin lähisukulaiset - mies ja nainen - jotka voivat saada lapsia, mutta joita avioliittokäsite ei kata." Avioliittokäsite ei kata esimerkiksi seuraavia: hedelmöittymään kykenevä alaikäinen tyttö, siittiöitä tuottamaan kykenevä alaikäinen poika, polygaamiset lisääntymisyksiköt, mainitsemasi etenevässä tai takenevassa sukulaisuussuhteessa toisiinsa olevat eri sukupuolta olevat henkilöt ja ennestään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät. "Haluaisit muuttaa avioliittokäsitteen ja vanhempikäsitteen. Miksi? Koska et hyväksy niiden luonnonmukaista määritelmää etkä halua alistua biologiaan." Promoamasi avioliittokäsite on vain yksi monista mahdollisista. Minun oikeudentajuni edellyttää, että kaikki kelpoiset parisuhteet säädellään samaan tapaan ilman mielivaltaista parisuhdeapartheidia. Kuten aiemmin kirjoitin, avioliittokäsite on muuttunut jo useimmissa länsimaissa, Suomenkin ympärillä kaikissa pohjoismaissa. Vanhempi-käsite puolestaan on ammoisista ajoista lähtien tarkoittanut lähes ketä tahansa aikuista henkilöä, joka on sitoutunut huolehtimaan lapsesta tai nuoresta, joten tässä suhteessa mitään muutosta ei tarvitse edes ajaa. Mitään luonnonmukaista määritelmää ei puolestaan ole osoitettavissa varallisuusoikeudelliselle oikeustoimelle, jollainen avioliitto lainsäädäntömme näkökulmasta on. Jos haluat alistua biologiaan, heitä toki kevyet mullat muun muassa lääketieteelle. "Jo nyt maapallo voi ihmisen puuttumisista pahoin." Homoseksuaaliset nuoret, samaa sukupuolta olevat parit ja sateenkaariperheet sekä kaikkien heidän ystävät, sukulaiset ja muut läheiset voivat pahoin tiettyjen uskovaisten piirien harjoittaman henkisen (ja joskus fyysisen) väkivallan vuoksi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40892 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
905 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
616 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
555 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025