Lempäälän Rauhanyhdistyksen tutkintaa jatkettava

neljäviidettä

/ #68

10.04.2013 11:03

Allekirjoitin, vaikka ensin meinasin jättää väliin. Allekirjoituksellani tahtoisin vaikuttaa siihen, että kaikkia asioita ei pitäisi hengellistää. Että voisimme olla enemmän aitoja ihmisiä mielipiteinemme ilman pelkoa siitä, että ajatuksieni takia tulisin tuomituksi vaikkapa väärähenkiseksi, kuten nyt joudumme.

Meidän yhteisömme ei salli yksimielisyyden traumassaan (juontaa 60-70 luvun hoitokokousvuosilta) minkäänlaista moniäänisyyttä. Vaikka näin ei ollut ennen. Sekaan mahtui kaikenlaisia ihmisiä, monin eri persoonallisuuksin varustettuja, syntisiäkin.

Nykyään tuntuu, että meidän tulee olla kaikessa yksimielisiä vedoten Raamatun jakeeseen, jossa mainitaan yhteisessä rakkaudessa pysymisessä. Ilman muuta tämä vaatimus aiheuttaa Lempäälän valitettavan tapauksen kaltaisia tapahtumia. Että ihmisiä nuijitaan yhteiseen rakkauteen vaikka väkisin. Tai näytetään ovea, jos ei passaa. Ei hyvältä näytä.