Suomeen perustuslakituomioistuin

Aimo Remes
Vieras

/ #21 Re: Kuinka korkein oikeus voi kävellä lainsäätäjien yli?

12.03.2011 17:02

#19: Lait kunniaan oikeusasteissa - Kuinka korkein oikeus voi kävellä lainsäätäjien yli?

Virkamiehen harkintavalta,sitä ei ole missään laissa määritelty.Nyt se on kohdallani tullut määritellyksi,kunnanjohtaja on voinut harkintavaltansa puitteissa tuoda kunnanvaltuuston päätettäväksi neljä kertaa saman asian vaikka kuntalainmukaan se olisi tullut toisen päätöksen mukaan saattaa Hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen mukaan kansalaisella tulee olla käytettävissään tehokas oikeussuojakeino viranomaisten mielivaltaa vastaan.Valtakunnansyyttäjän mukaan minä voin omalla vastuullani nostaa kanteen.On aivan varma, vaikka minulla on varmat näytöt poliittisesta syrjinnästä,niin tulen kanteeni häviämään alioikeudessa ja lisäksi saamaan vastahaasteen kunnianloukkauksesta vahingonkorvausvaateineen jonka myös tulen häviämään.Tämä on kansalaisen oikeusturva viranomaisen mielivaltaista harkintavaltaa vastaan.Virkamieskunta suojelee toisiaan tehokkaammin kuin vihreät sutta.