Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Matti Suopajärvi
Vieras

/ #857 Valtuutetuille

14.03.2011 13:46

Laitoin eilen oheisen kirjeen tiedoksi niille valtuutetuille joilla on sähköpostiosoite, koskien edellistä kaupunginvaltuuston kokousta.

m

***********************

Hei,

Kuuntelin 28.2.2011 kaupunginvaltuuston kokousta. Kokouksen lopussa Gunnar Kourilehdon ensihoitopalvelujen tilaa kritisoineen puheenvuoron jälkeen puheenjohtaja Matti Lankila muistutti pysymään totuudessa ja että perättömistä puheista voi joutua vastuuseen.

Olen, kuten varmasti tiedossanne on, useaan otteeseen arvostellut nykyisen ensihoitopalvelujen järjestämistä. Olen parhaani mukaan yrittänyt pysyä totuudessa. Olin valtuuston puheenjohtajan jälkeen puhuneen sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Tuija Palosaaren puheen jälkeen tyrmistynyt ja vihainen. Itse asiassa koko asian käsittelyn aikana en ole närkästynyt näin pahoin. Valehteluko on se tapa jolla asioita saa hoidettua mieleisekseen tai peiteltyä jälkiä?

Tuija Palosaari valehteli puheessaan. SOSTERI:n puheenjohtajan tulisi mielestäni toimia lautakuntansa asioissa asiantuntijana muille valtuuston jäsenille - joiden ei mitenkään voi olettaa tietävän spesifistä asiasta yhtä paljon.

Seuraavassa muutama kohta Tuija Palosaaren puheesta (ja minun kommenttini perään).:

Palosaari: "Autot ovat ihan sopimusten mukaiset."

Eivät ole. SOSTER 8.2.2011 käsitteli ilmoitukseni sairaankuljetuksen sopimusrikkomuksista. Kaksi kohtaa koski sopimuksen vastaisia autoja. Ensihoidon vastuulääkäri Heidi Tolvanen totesi asian olevan totta. Toinen auto on vieläkin sopimuksen vastainen.

Puheen lopussa Palosaari mainitsee että autot ovat hyväksyttyjä. Tämä pitää paikkansa, vastuulääkäri on ne hyväksynyt. Silti ne eivät ole solmitun sairaankuljetussopimuksen mukaisia.

Palosaari: "Olemme kilpailuttamisasiakirjat korkeatasoisesti laatineet ja kisaan on useampia kisailijoita ollut matkassa ja valituksia ei ole tullut."

Allekirjoittanut on tehnyt kilpailutuksesta neljä valitusta: valitus kaupunginhallitukselle, tarkastuslautakunnalle sekä hallinto-oikeudelle kilpailutusprosessin virheellisestä valmistelusta sekä valitus tarkastuslautakunnalle hallintolain rikkomisesta sairaankuljetusaloitteen käsittelyssä.

Lisäksi yli 2000 kuntalaista on allekirjoittanut adressin, jossa epäillään kilpailutusmenettelyn rikkoneen kaupungin hallintosääntöä sekä kilpailutuksen alentavan palvelutasoa.

Allekirjoittanut on 16.1.2011 valittanut johtavalle lääkärille ja sosiaali- ja terveyslautakunnalle useista ensihoitopalvelun sopimusrikkomuksesta ja edelleen 14.2.2011 sopimusrikkomuksesta, kun kakkoslähtö ei ollut yön yli kestäneen palvelukatkoksen aikana ollekaan valmiudessa. Näistä ensimmäiseen kirjelmään lautakunta on pyytänyt vastuulääkäriltä vastineen. Vastineessaan vastuulääkäri toteaa yksiselitteisesti sopimusrikkomuksiin (kohdat 1-5): "Totta". Nämä kirjeet lautakunta on perusturvajohtajan esityksen mukaisesti merkinnyt tiedoksi kokouksessaan 8.2.2011.

Lisäksi allekirjoittanut on valittanut aluehallintavirastoon Med Groupin toistuvista työaikalain rikkomuksista.

Tiedän lisäksi kahdesta potilastapauksesta tehdyn valituksen.

Mitä Palosaari mahtoi valituksillaan tarkoittaa, jos hänen mielestään niitä ei ole tullut? Kenties hän tarkoitti muiden tarjouskilvassa mukana olleiden valituksia markkinaoikeuteen, koska niitä ei ole tehty.

Palosaari: "Seuraamme aikaa ja voimme olla ihan turvallisin mielin ja olemme yksimielisesti hyväksyneet kaikki asiat mitä tähän asti on menneet."

SOSTER 30.11.2010: Gunnar Kourilehto pyysi merkittäväksi pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä, jonka hän jättää myöhemmin kirjallisena liitettäväksi asiakirjoihin.

Lisäksi Ilkka Kapraali on jättänyt asian valmisteluvaiheessa kilpailutustyöryhmässä eriävän mielipiteensä.

Palosaari: "Ensihoidon vastuulääkäri valvoo, lautakunta myös vastaa tästä toiminnasta."

Yllä kerrotussa vastineessa vastuulääkäri totetaa: "Kohta 6: Paikallistuntemusta ei ole rutiininomaisesti testattu. Jos lautakunta sitä haluaa, se tulee toteuttaa ulkopuolisen toimijan toimesta. Minun resurssini eivät siihen riitä."

Tämä liittyy sopimuksen kohtaan, jossa henkilöstöltä vaaditaan hyvää paikallistuntemusta. Eli yllä olevan perusteella vastuuläkäri ei valvo sopimusta sen kaikilta osin ja hän on itse tämän myöntänyt.

Lisäksi, vaikka ei liitykään totuudessa pysymiseen, on mielestäni aiheellista kysyä, mitä hyötyä on valvoa toimintaa mikäli todetut epäkohdat eivät johda mihinkään? Mistä SOSTER vastaa jos ei vastuulääkärin valvonnassa toteamien epäkohtien korjaamisesta?

Samaisessa vastineessaan vastuulääkäri kirjoittaa: "Olen ilmaissut Med Groupille huoleni ylipitkistä vuoroista, mielestäni ne vaarantavat potilasturvallisuutta." SOSTER merkitsi ilmoitukseni epäkohdista sekä vastuulääkärin vastineen jossa em. epäkohdat todettiin oikeiksi PELKÄSTÄÄN TIEDOKSI perusturvajohtajan esityksestä. Minusta on moraalitonta esittää ja merkitä pelkästään tiedoksi virkamiehen virkavastuulla lausuma asia jossa todetaan potilasturvallisuuden vaarantuvan!

Kaikki yllä kuvatut kohdat perustuvat dokumentoituihin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouspöytäkirjoihin kokouksista, joissa Tuija Palosaari on ollut puheenjohtajana. Hänen on täytynyt olla tietoinen asioista. Osassa tapauksista Palosaaren voi ymmärtää tarkoittaneen jotain muuta kuin arvelen, mutta koskien autojen sopimuksenmukaisuutta sekä SOSTER:in kokouksien yksimielisyyttä kokouksissa, Palosaaren puheiden todenperäisyydestä ei voi olla kahtaa mieltä.

Nyt peräänkuulutan sitä vastuuta! Mielestäni Palosaaren tulisi olla vastuussa paitsi kuntalaisille myös teille muille valtuutetuille puheidensa todenperäisyydestä.

-----
Valitettavasti kokousta edeltänyt Med Groupin Ali Omarin informaatiotilaisuus ei ollut julkinen. Olisin mielelläni tullut ainakin kuulemaan paikalle. Olen muutamasta lähteestä saanut tietää tilaisuuden pääkohtia. Ymmärtääkseni Ali Omar oli kertonut että Aluehallintaviraston 17.2.2011 tekemässä tarkastuksessa ei oltu todettu epäkohtia. Mikäli tämä pitää paikkansa, myös Ali Omar joko valehteli tai ei tiennyt asian todellista laitaa.

Toimitan tässä liitteenä Aluehallintoviraston minulle toimittaman tarkastusraportin, josta ilmenee että Med Group Oy:lle on annettu kehotus hoitaa kolme kohtaa kuntoon, sekä yhteen epäkohtaan sille on annettu toimintaohje hoitaa asia kuntoon.
---

Mikäli haluatte varmemmaksi vakuudeksi tarkistaa pitävätkö mainitsemani asiat paikkansa ohessa linkki ko. valtuuston kokouksen radiointiin (Palosaaren puhe nauhan lopussa). Toinen linkki johtaa sosterin kokouksen liitteeseen jossa allekirjoittanut ilmoittaa sopimusrikkeistä sekä vastuulääkärin vastaus jossa suurin osa todetaan oikeiksi.

Tuija Palosaaren puhe referoituna nauhalta:
T.Palosaari:"Liittyen tähän valtuutettu Kourilehdon esittämään epäilykseen ensihoidon tasosta Torniossa. Torniolaiset voivat olla ihan rauhallisin mielin. Meillä on osaava ammattitaitoinen henkilöstö hoitamassa kyseistä tehtävää. Olemme kilpailuttamisasiakirjat korkeatasoisesti laatineet ja kisaan on useampia kisailijoita ollut matkassa ja valituksia ei ole tullut. Ensihoidon vastuulääkäri valvoo, lautakunta myös vastaa tästä toiminnasta. Seuraamme aikaa ja voimme olla ihan turvallisin mielin ja olemme yksimielisesti hyväksyneet kaikki asiat mitä tähän asti on menneet. Torniolaisten ei pidä olla huolissaan asiasta. Meillä on korkeasti koulutettu väki siellä joka vastaa myös tulevan lain vaatimuksiin toukokuun alusta alkaen. Autot ovat ihan sopimusten mukaiset. Ja kaikki lääketieteelliset asiat mitä siellä pitää osata tehdä, myös tehdään. Ja kaikki ovat läpäisseet työntekijät kokeet ja testit ja osaamisen alueet kuin myös tämän kartaston täällä Tornion kaupungin alueella. Se että sopimus saatiin kirjoitettua vasta joulun tietämissä on hiukan hidastanut autojen hankintaa, mutta meillä on täysin hyväksytyt autot siellä välineistöineen. Ja miksi tämä sopimus tehtiin näin myöhään vuoden lopussa, että hiottiin kaikki yksityiskohdat Torniolaisten parhaaksi ja turvaksi."

http://www.radiopro.fi/mp3/trn_valtuusto_280211.mp3
http://212.50.147.150/d5web/kokous/KOKOUS-1384-3-Liite-1.PDF
(Lisäksi liitteenä Aluehallintoviraston tarkastuskertomus.)

Kiitos mikäli jaksoit lukea tänne asti.

Hyvää ja turvallista kevättä: matti