Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon


Vieras

/ #102 KOOKOSÖLJYÄ KESKUSHERMOSTOSAIRAUKSIIN

31.05.2013 10:35

ANTEEKSI OTSIKKO EI KUULU JOUKKOON,MUTTA HALUAN VÄLITTÄÄ TIETOA,TIEDON KÄYTTÖ VAPAAEHTOISTA.
Lääkäri Mary Newportin aviopuolisolla Stevellä alkoivat dementia-oireet 53-vuotiaana v.2003. Hänen kerrottiin sairastavan Alzheimerin tautia (oireita). Hänellä oli voimakas "aivosumu" -oireisto. Hän ei löytänyt lusikkaa, eikä osannut hakea vettä jääkaapista jne. Alzheimer lääkitys aloitettiin, mutta Steven vointi heikkeni heikkenemistään.
Steve ei päässyt mukaan uuteen lääkekokeiluun joten Mary alkoi tutkia Alzheimerin taustalla olevia mekanismeja. Hän huomasi että "Alz:issa" tietyt aivosolut eivät kykene hyödyntämään glukoosia (saadaan hiilihydraateista) joka on aivojen pääravintoaine. Ilman polttoainetta neuronit kuolevat. Aivosoluille on kuitenkin olemassa vaihtoehtoinen energialähde, rasva nimeltään ketoni. Mikäli hiilihydraatteja ei ole saatavilla riittävästi, valmistaa elimistö itse ketoneja. Ketoneja saadaan myös keskipitkäketjuisista rasvahapoista. Vastasyntyneiden enregiantarpeesta täyttyy 25% ketoneista.

Tri Newport huomasi että lääkekokeilussa käytetty lupaava synteettinen lääke sisälsi nimenomaan kookos-tai palmuöljystä saatuja rasvahappoja. Lääkekokeilussa käytettiin 20g öljyä = n.20ml tai 4 teelusikallista.Viimeaikaisten tutkimusten mukaan öljy ei näyttäisi ainoastaan suojelevan Alzilta vaan myös korjaavan jo syntyneitä vaurioita Öljy vaikuttaa lupaavalta myös muiden keskushermostosairauksien kuten Parkinson, Huntington, MS, ALS, epilepsia sekä 1-ja 2-tyypin diabetes.
Steve, joka ei päässyt osallistumaan lääkekokeiluun, alkoi ottamaan kylmäpuristettua kookosöljyä kaksi kertaa päivässä. Kun hoito aloitettiin hän ei esim. vetämään kelloa. Kahden viikon kuluttua hän pystyi tekemään sen paremmin. Öljy näytti poistavan aivosumun ja kahden kuukauden kuluttua Tri Newport huomasi miehensä nousevan ylös virkeänä, jutellen, vitsejä kertoen ja onnellisena. Kävely ei ollut vielä täysin normaalia mutta vapina oli lähes poissa. Steve kykeni myös keskittymään asioihin. Seuraavan vuoden aikana paraneminen edistyi päivä päivältä. Nyt hän kykenee juoksemaan, lukemaan ja muisti on parantunut huomattavasti. Viimeksi otetussa mganeettikuvassa aivojen atrofia on parantunut kokonaan.

Mitä Steven aivoissa oikein tapahtui? Synteettiset Alz lääkkeet eivät auttaneet. Lääketehtaat eivät halua tutkia sellaisia valmisteita joita ne eivät voi patentoida ja saada taloudellista voittoa. Luonnon kookosöljystä saatavat ketonit ovat kuitenkin tehokkaampia kuin synteettiset valmisteet. Luonnon öljy kestää elimistössä 8 tuntia ja synteettiset 3 tuntia. On tärkeätä käyttää kylmäpuristettua öljyä (virgin oil) jotta valmisteessa ei ole myrkkyjäämiä eikä trans-rasvoja.
Lisätietoa löytyy tri Newportin nettisivuilta http://www.coconutketones.com/