Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon

Markkinoiko kantelija kirjaansa kantelun avulla?

/ #111 Kantelun tehnyt sisätautilääkäri ei ole potilaiden arvostama

01.06.2013 10:19

Sisätautilääkäri, joka on kantelun tehnyt, ei ole koskaan saavuttanut kilpirauahspotilaiden arvostusta. Hänestä jopa varoitellaan vertaistukiryhmissä; ei osaa hoitaa millään muulla kuin Thyroxinilla eikä osaa monitoroida kuin TSH:lla ja T4V:llä. Asenteessakin on ongelmaa.

Jostakin syystä hän on onnistunut ujuttautumaan Valviran asiantuntijaksi. Hän on siis sekä kannellut Valviralle että samalla Valviran oma asiantuntija. Hän on äskettäin julkaissut kirjan kilpirauhassairauksien hoidosta; kirja on huono, siinä kannustetaan hoitamaan pelkällä Thyroxinilla kaikki potilaat, oireista huolimatta. Kirjan asiasisältö on todella köyhä. Tätä kirjaa hän kuitenkin markkinoi myös Kilpirauhasliiton avulla.

Onko tämä kantelu kirjan markkinointitemppu? Osuivat nimittäin ajallisesti samaan aikaan. Ei nyt ihan sattumalta varmaan, sama kirjelmöijä kun on.