EI tuulivoimaloita Kaskisiin
Jukka Finni Kauhava |
/ #147 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 5.8.201305.08.2013 11:38Kolumni: JOUKO RÖNKKÖ Energiaa maalaisjärjellä ”Ihan hyvä että intialainen ja kiinalainen saavat työtä.” Ilmaston muutoksen torjuminen sopii useimmiten hyvin yhteen tavallisen maalaisjärjen käytön kanssa. Jos säästetään energiaa, säästyy myös rahaa. Vähennetään siis turhaa kulutusta ja siirrytään käyttämään vähemmän kuluttavia laitteita. Maalaisjärkeen ei kuitenkaan sovi, että ostetaan kalliilla uudet laitteet vähän käytettyjen tilalle vain sen takia, että siinä säästetään muutama euro. Ehkä piankin ollaan vaatimassa niiden tilalle taas vähemmän kuluttavia, ja taas saadaan satasella euron säästö. Ei käy. Hankinnoissa energiaa voi säästää todella paljon. Sääntö numero yksi on: jätä turhimmat ostot tekemättä. Numero kaksi: Suosi käytettyjä, hyvin toimivia laitteita aina kun mahdollista. Uusilta koneilta vaadi taloudellisuutta. Energian tuotannossa pannaan eurot siihen koriin, missä tuotetaan vähin päästöin kotimaista energiaa. Kannattaa käyttää muutama euro siihen, että hake ja turve saadaan korjattua ja kuljetettua tehokkaasti. Kannattaa tukea polttotekniikoiden ja laitteiden kehittelyä ja myös laitteiden vaihtoa parempiin silloin, kun se tuo selvää säästöä. Maalaisjärjen vastaista – ja epärehellistä – on tietenkin estää turpeen tuotanto kohtuuttomilla lupavaatimuksilla ja ihmetellä sitten, miksi voimalat siirtyvät kivihiileen. Ilmasto ja maalaisjärki kiittävät myös silloin, kun tavarat tuotetaan vähin päästöin ja tehokkaasti. Järkeä ei ole siinä, että tehokas tuotanto tehdään mahdottomaksi ja ajetaan teollisuus pois kotimaasta, sinne, missä tuhlaus ja saastuttaminen rehottavat. Kuten ilmastonmuutokset airuet niin usein toistavat, saasteet ja päästöt eivät pysähdy valtakuntien rajoille. Savuttavien ja saastuttavien laitosten siirtäminen Kiinaan saattaa rauhoittaa vihreää unta mutta ei auta ilmastoa. Hiilitonni se on kiinalainenkin. Te, jotka olette tähän saakka nyökytelleet, älkää väittäkö, että EU määräisi meille kaikki nämä hölmöydet. Suurin osa on kotimaassa keksittyä ja täällä sovellettua. Esimerkiksi turve olisi kelvannut EU:lle uusiutuvaksi energiaksi, mutta Suomi, tarkemmin sanoen Paavo Lipposen (sd.) hallitus, luopui sen esittämisestä. Muut maat olisivat ymmärtäneet hyvin, että Suomi käyttää turvetta vähemmän kuin se kasvaa. Pahin on vielä sanomatta. Tuulivoima on vihreän unelmahötön karmein tuote. Sen eteen ovat laskeneet käyttämättömän maalaisjärkensä myös monet aiemmin viisaiksi mainitut vaikuttajat. Maalaisjärki ja ilmasto hyväksyisivät tuulivoimalat, jos ne tuottaisivat energiaa päästöttömästi kuten mainostetaan. Kulutukseksi pitää kuitenkin laskea laitoksille johtavat, toistakymmentä metriä leveät tieurat ja laitosten rakentaminen, betoni ja teräs, monet arvometallit. Jos tuulivoima olisi niin edullista kuin väitetään, se olisi yleistynyt ilman sähkön käyttäjien ylimääräistä kuppausta. Nyt tuulisähkö on edullista vain sen tuottajille. Heille taataan varma menekki taattuun hintaan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan vasemman jalan saappaille. Sanotte, että kannattaa tukea tuulivoiman tuotantoa, koska siten kehitetään uutta tekniikkaa? Tuohon ei usko ainakaan tuulivoimateollisuus. Sen myllyt on rakennettu kestämään vain 20–25 vuotta. Sen jälkeen siirrytään varmaankin myymään jotain muuta uutta ja ihmeellistä. Sanotte, että saadaan työpaikkoja? Ihan hyvä, että intialainen ja kiinalainen saavat työtä, mutta pitääkö minun maksaa se sähkölaskussani. Tuulivoiman kotimaisuusaste on 10 prosenttia. Yhdeksän euroa kymmenestä menee ulkomaille. Kotimaisen bioenergian tuotannon tukeminen lisäisi kotimaista työllisyyttä – ja myös tuottaisi energiaa monin verroin tehokkaammin. Sanotte, että kylät hyötyvät tuulivoimasta? Sama raha olisi kannattanut jakaa kylille ilman jobbareita ja lobbareita siinä välissä. Vähemmin maisemavaurioin monet kylät olisivat voineet rakentaa vaikka rannoille loma-asuntoja. Mutta eihän se käy. Järvelle pilkottava saunan nurkka rikkoo luonnon rauhan, tai ainakin vihreän mielenrauhan. Kahden sadan metrin korkeudessa humahteleva tuulilaitoksen siipi sen sijaan vain kaunistaa – ja rauhoittaa vihreässä unessaan nuokkuvia. Kuvat jouko |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "EI tuulivoimaloita Kaskisiin" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.