Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Vieras |
/ #2174 Otteita17.08.2013 11:12Pirkko Käräjämäki 2 52:05 Ylisalmi: Eli Perälä ja sinä olette lähettäneet yhteistyöhalukkuutta osoittavia viestejä suoraanko Kadarille? P. Käräjämäki: Silloin koko ajan Kadarille ja jälkeenpäinkin sitten niin kuin (?)Lions klub(?). (…) kirjattiin, että yhdysopettaja on se, joka kutsuu (?)yhteen tämmosen toimikunnan koolle. Tänä vuonna yhdysopettaja Anne Tienhaara tai Sari Saari, molemmat on (?)nimetty sellainen yhdysopettaja (?)viraston ööö palkkaama … yhden viikkotunnin saavat opettajat, ei ole (?)kerinnyt kertaakaan kutsua … varmistin asian Perälältä. Viime lukuvuoden aikana Knookalan … ööö aloitteesta … oli oli … palaveri …, jossa meitä oli Sauli Perälä ja apulaisrehtori Elisa Hytönen, hän siitä syystä että et hänen ?mielestä aikataululliset jutut meidän koulussa et olisko ?tunnin? päästä alkuun. Siinä palaverissa muistion tekijäksi oli valittu Anne Tienhaara eli koollekutsuja, mutta Kadar teki oman muistion, (?) tuki ry:n hallituksessa (?hän) esittänyt. Siitä apulaisrehtori otti yhteyttä Onkilahden koulun apulaisrehtoriin eli Anne Tienhaaraan ja pyysi sen muistion nähdäkseen ja (?) tehtiin korjaus ja (?) jäi puutteita. (…) Ylisalmi: Oletko sitä mieltä, että ylä- ja alakoulun musiikkiluokkien välillä tulee olla yhteistyö. P. Käräjämäki: Ehdottomasti. Ehdottomasti. Jo pelkästään Knookalan (?) Knookalan ohjeistuksen mukaan mutta myös niin kuin … henkilökohtaisella tasolla. (Minä … … lupaan ja vannon kaikkivaltiaan …) 56:10 Ylisalmi: Mitä erityisesti Kadarin toiminnassa oli kestittävä(?) yhteistyötä ylä- ja alakoulun välillä? P. Käräjämäki: Mä pidän yhteistyönä niink sanoin, semmosta tasa-arvosta koh … toimintaa ja jos se menee sille tasolle, kuin äsken (?) leirillä (?) kohtelua toisen opettajan työn arvostelua, se ei voi olla yhteistyötä. Tai … nii ku … tässä muistioluonnoks(?)ssa(?), jonka Kadar laati, se ei missään kohtaa ei ole allekirjoittajaa, mitä se lukee kakkoskohd (?) että suinkin kun viime kokouksen pöytäkirja-asiat menivät huonosti nyt tehdään vain muistio. Samasta syystä kukaan ei voinut olla muistion tekijä (?) joka siihen on (?) suostunut kokouksen koollekutsuja Anne Tienhaara ja tätä missä muun muassa mainitaan ei vieläkään ole syytäkään mitään yhteistä konserttia tai muuta tilaisuutta (?) syynä tähän on se, että on todettu, että viime kokouksesta mikään asia ei ole muuttunut myönteisemmäksi, siitä syystä ei ole järkeä pitää mitään konserttia ööö ja todettiin myös yhteisiin konsertteihin tai muihin sellaisiin (?) tarvitaan johtajien ja rehtorien yhteinen tahtotila. Tällä hetkellä sitä ei näy. Kohdassa yhdeksän ööö kirjaaja, muistion kirjaaja kertoo näin, että todettiin, että mikäli pakotetaan yhteiseen tilaisuuteen, yläkoulu voisi esiintyä 1.-2. ja 3.-4. luokkien kanssa pääsiäistilaisuudessa. Tällainen pääsiäistilaisuus toteutui. Me olimme valmiita siihen. Ylisalmi: Eli mikä tuo muistio nyt on? P. Käräjämäki: Tämä on tämän on sitä viistoista yhdeks… yhdeksättä ööö Kadarin laatima muistio tilaisuudessa(?) musiikinopettaja Anne Tienhaara oli (?) muistion tekemise… tekijäksi ööö muistio ööö kahdeskymmenes joulukuuta apulaisrehtori pyysi, että saisivat oikean. Anne Tienhaara laati sen, jostain syystä siinä sähköposti (?) Kadarin nimiä ei ole, mutta Hytönen; Perälä, Mäenpää, Saari, Klemets, Lahti ovat sen saaneet. Ja se on kutakuinkin erilainen, kuin äskeinen. Tosi täällä (uuden) muistion laati Anne Tienhaara (?) lopussa (?) luki (?) lukee (edelleen), kokouksessa tuotiin myös esille, että yhteistyön esteenä ei ole ainakaan alakoulun opettajien tahdon puute ja niin poispäin eli Hytönen (?) yhdestoista tammikuuta Perälän kanssa ööö lisäsi (?) lisäksi (?) vaatinut sen sinne siten, että (?) kirjoittaa kirjoittaa Kiitos Anne, että teit sen muistion keskustelimme Saulin kanssa ja muistio on ok, mutta haluamme, että kohtaan 6 lisätään myös ja yläkoulun opettajat eli ainakaan ei ole alakoulun opettajien ja yläkoulun opettajien tahdon puute. Lopullista muistiota kukaan ei ole saanut. 1:00:25 Ylisalmi: Miten tämä vaikutti tämä yhteistyöasia vaikutti vaikutti opetus … suunnitelman uudistamiseen musiikkiluokkien osalta? P. Käräjämäki: Meidän koulun opetussuunnitelma uudistettiin (…) hiukan aikaisemmin (…) 2011 (…) kaiken kaikkiaan toiminta on on äärimmäisen hankala sellaisessa tilanteessa, kun joku pitää kiinni vain ainoastaan siitä omastaan ja kuitenkin opetussuunnitelman tulee olla lainvoimainen. Silloin kun se on laitettu (…) lainvoimaisen valtakunnallisen suunnitelman pohjalle. (Minä … … lupaan ja vannon kaikkivaltiaan …) (…) 1:05:40 P. Käräjämäki: Tarja Reini antoi tämän (Kadarin kirjeen) minulle ja oli (?) pahoillaan tästä (?) ei sähköpostina vaan toi paperina minulle. Ylisalmi: No, kerro sitten tuosta Erja Järvisen saamasta sähköpostista. P. Käräjämäki: No, Erja Järvinen (…) välitti mulle sähköpostin, jonka hän on saanut 2.6.2011 ja tämä sähköposti (…) vastaavat liitteet (Rakkaat Vanhemmat, Varoitus) (…) 1:16:00 Ylisalmi: Olitko kokouksessa (yhteistyöpalaveri, 17.9.2010) paikalla? P. Käräjämäki: Kyllä, olin paikalla ja tuossa (…) Siinä kokouksessa kasvatus- ja opetusvirastolla käytiin pitkällinen keskustelu näistä asioista (?) kirjattu (?) yhteistyösäännöt, jotka oli kirjattu muistion loppuun. (…) Kuitenkin tuossa (?) samaisessa kokouksessa kokouksen päätyttyä Käräjä Kadar jakoi oman julkilausumansa siitä, joka mun mielestä on ristiriidassa tämän kokouksen sisällön kanssa. (…) Kadar jakoi oman(?) (…) ja täällä on Kadar tehnyt lukioikäisten entisten musiikkiluokkalaisten keskuudessa kyselyn, jossa on kaksi kysymystä: Välitettiinkö sinusta, sinun oppimisesta, kehityksestä alakoulu/yläkoulu ja toinen: Oletko näin jälkikäteen tyytyväinen ala- ja yläkoulun musiikkiluokkien toimintaan, suositteletko sitä tuleville oppilaille taas alakoulu/yläkoulu. (…) Tää varsinainen (Kadarin julkilausuman) tekstiosuus päätyy lauseeseen, puhuisimme siitä, että viimevuotisen mielipidekyselyn mukaan (…) musiikkiluokkien nykyinen linja (?) yläasteen osalta on ennennäkemättömässä pohjanoteerauksessa. (…) Ylisalmi: Mikä sinun käsityksesi nyt sitten rehtorina on siitä toimintatavasta, että tällaisen palaverin päätyttyä jaetaan monta sivua aihetta käsittelevää täysin toisenlaista materiaalia. Miksei näitä ole voitu tuoda siellä kokouksessa ilmi. (…) Voiko yhteistyö alkujaankaan lähteä, jos tällainen lyödään pöytään? P. Käräjämäki: Mun käsittääkseni ainakin äärimmäisen huono lähtökohta on, varsinkin silloin, kun tavoitteena on tehdä yhtei- yhteistyöpalaveri (…) Ylisalmi: Saiko siellä käyttää kaikki puheenvuoroa? P. Käräjämäki: Mielestäni sai. (…) Ylisalmi: Eikö viranhaltijan sitten olisi voinut käyttäytyä niin, että tuo nuo asiat ilmi siellä sitä varten järjestetyssä palaverissa? P. Käräjämäki: Kyllä. Olisin ehdottomasti sitä mieltä. Pj. tuomari: Joo, anteeksi tähän väliin (…) Jos keskityttäisiin niihin tapahtumiin, mitkä osoittaa, että Kadar hän ei ole annetun varoituksen jälkeen niin kuin ottanut näitä varoituksessa saamia neuvoja tai ohjeita vastaan. Ylisalmi: Miten tuo yhteistyö sitten sujui, tai oliko sitä sitä tuota sen jälkeen kun kun kun tuota pelisäännöt oli laadittu ja ja tuota varoitus annettu. P. Käräjämäki: (???) tapaaminen Onkilahden koululla, josta tuli se varjomuistio Kadarin laatimana tosin hän ei laittanut nimeä vaan siellä (?) lukenut Anne Tienhaara muistion laatijaksi, hän (Kadar) esitteli sitten sitä musiikki tuki ry:n hallituksen kokouksessa tai ainakin (?). (…) Meillä oli yhteinen konsertti (17.4.2011), mut siihen Kadar ei osallistunut. (…) Tänä vuonna ööö … yhd yhdysopettaja, siis viraston palkkaama yhdysopettaja ei ole ottanut yhteyttä ei minuun eikä Perälään. Ylisalmi: No, miten kaiken kaikkiaan tää tää kyseisenä vuonna vuonna nyt sitten … ööö … tään Kada Kadarin saaman ohjauksen jälkeen niin niin niin tuota … oletko sitä mieltä, että hänen toimintansa olijoko (?) oli estämässä tätä yhteistyötä? P. Käräjämäki: Tämä on mielipide, olen sitä mieltä (?) dokumentteja siitä ja perustelen sen siten, että että vaikka Kadar ei suora suoranaisesti lähettänyt sähköpostia meille eikä ottanut suoraan yhteyttä, niin … uskoisin että hän on … … niin … vahvatahtoinen voimakastahtoinen hän on niin pitkällä tässä Kodalyn menetelmän käyttöhalussaan, että se jo riitti hankaloittamaan mahdollisesti estämään yhteistyötä. 1:29:15 W: Oletteko aina suostunut keskustelemaan Kadarin kanssa asioista? P. Käräjämäki: Asioista kyllä. (Minä … … lupaan ja vannon kaikkivaltiaan …) (…) W: Onkilahden (…) alakoulun musiikkiopettajat 8.4.2010 (…) olivat lähettäneet tään luettelon, se alkaa sillä … eli tässä on kaikki Ritva Käräjämäki, Pia Mäenpää, Sari Saari, (P. Käräjämäki: jo) ensimmäinen kohta: ”Kaiken perustavanlaatuisin ongelma on se, ettei yläkoulu halua yhteistyötä.” (…) Nää opettajat ilmoittaa käsityksen, ettei … P. Käräjämäki: Heidän käsitystään minä en osaa arvioida. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vaasan musiikkiluokkien puolesta" tähän luetteloonAdressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51058 Luotu: 02.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
722 Luotu: 26.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11077 Luotu: 09.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
341 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
935 Luotu: 17.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
296 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
242 Luotu: 20.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
3106 Luotu: 09.03.2022
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
158 Luotu: 03.08.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
141 Luotu: 26.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
137 Luotu: 22.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
357 Luotu: 01.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
105 Luotu: 02.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.