Kehitysvammaisia käytetään hyväksi työelämässä

Juha Keltti

/ #20 KÖYHILLE JA KÖYHIEN YSTÄVILLE

21.06.2011 10:13

Tämä asia kuuluisi aivan oman edunkin vuoksi SAK:lle ja muille ay-järjestöille, koska kaikki halpa- ja orjatyö heikentää työntekijöiden asemaa.

Suosittelen myös adressia www.adressit.com/heti_koyhysvajetta_poistamaan. Myös työttömyyskassojen ulkopuolella olevia työttömyys- ym. "etuuksia" nauttivien asian pitäisi olla ammattiyhdistysliikkeelle tärkeä. Kassaan liittymisen edut ovat aivan selvät mutta kunnioitus liittoja kohtaan saisi kasvaa, kunhan ne sen ansaitsevat solidaarisella asenteella heikoimmassa asemassa olevia työttömiä kohtaan. Vaan mitä SAK ym. vaativat SATA -komiteassa ja tekivät sen aikana, arkkipiispan köyhyystyöryhmässä ja muuten?

Pitää koota meidän köyhien yhteisrintama ja siihen myös "köyhien ystäviä", etenkin huonoimmassa asemassa olevien puolestapuhujiksi. Muuten, tärkeitä ajatuksia on esittänyt Ilkka Taipale ns. kerpussa eli köyhyydentorjuntaehdotusten koosteessa sosialidemokraattiselle puolueelle.

Kehitysvammaisten ja eräiden muidenkin ryhmien kohdalla herää myös kysymys, rikotaanko kansainvälisen työjärjestön ILO:n pakkotyön kieltäviä sopimuksia. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artikla tulee äkkipäätä mieleen. Kenties ihmisoikeus- tai ay-juristeilla olisi alustavia mielipiteitä?