Vetoomus sosiaaliturvan saamiseksi hajuste- ja kemikaaliyliherkille

70-luvulla ollessani nuori, meitä valistettiin hajusteiden käytöstä siten, että on epäkohteliasta laittaa niin paljon tuoksua, että sen haistaa lähietäisyyttä kauempaa (tanssi, halaus). Samoin opetettiin parfyymeistä, että niitä ei koskaan suihkuteta suoraan iholle, vaan esim. kostutetulle paperille, jolla iholle tuputetellaan tuoksua kohtuullisesti.

Käytöstavat ja muiden ihmisten huomioiminen ovat hävinneet vuosikymmenien kuluessa ja tilalle on tullut itsekkyys. On nimittäin itsekästä täyttää omalla hajullaan koko bussi, junavaunu, ruokala, terveyskeskus tai mikä tahansa julkinen tila.
Vuosikymmen sitten tälläinen hajustaja saattoi sattua kohdalle ehkä kerran viikossa, mutta nykyään päivittäin ja pahimmillaan useita samaan ahtaaseen tilaan, jolloin ei voi paeta mihinkään.

Voimakkaiden hajusteiden suosiminen on levinnyt meille etelästä, jonka kuumassa ilmassa jatkuvaa hikoilua on peitetty voimakkailla hajusteilla. Meillä pohjolassa hikoilu ei ole yhtä voimakasta ja markkinoilla on nykyään lukuisia hikoilua hillitseviä valmisteita, jopa täysin hajusteettomia. Ennen pohjoismaihin tehtiin omat miedommin hajustetut pesuaineetkin, mutta nykyään ne ovat samoja voimakkaasti haisevia kuin etelässäkin. Miksi pyykinkin pitää haista koko rappukäytävässä? Eikö riitä, että pyykki kuivuu ulkoilmassa tuulenraikkaaksi?