Pelastakaa Fazerin lakupoika

Juho Juvonen
Mikkeli

/ #6

11.01.2007 00:12

Ei valkonaama voi haukkua tummaihoista sehän olisi rasistista, ettekö te se sitä
tiedä. Mutta jutun jujuhan on siinä, että he voivat haukkua, mollata ja jopa
käyttäytyä väkivaltaisesti valkoihoisia kohtaan ja kysynpä miksi. Siksikö että
pelastimme heidät omasta maastaan tai että maksamme verorahoillamme heiden
sopeutumisen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mielestäni heidän pitäisi käyttäytyä vähän paremmin suomalaisia kohtaan edes kiitokseksi siitä, että pelastimme heidän henkensä. Pakkokäännytys olisi tarpeen tiukimmissa tapauksissa, mutta eihän tällainen hyvinvointi valtio voi kieltäytyä ottamasta vastaan vähän vähemmän kiintiöpakolaisia vuosittain(EU käskee).

Ja sitten vielä tämä Fazer-juttu, en ymmärrä miksi jokin britti alkaa valittamaan meidän käyttämästämme makeislogosta. EU:n takiahan meiden on luovuttava siitäkin, koska eikös EU päätä jo eduskunnankin puolesta asioista. Olen vain 16-vuotias, mutta eikös EU ollut pelkkä kauppaliitto eikä mikään uuden Neuvostoliiton synnyttäjä?