EI Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!
JuhaniH |
/ #1960 Re: 1952, ll ja muillekkin30.05.2014 10:39Mukavaa, että asiallisia kommentteja ketjussa tulee muiltakin, kuin minulta. Toki minä vähän välillä provokommenttiakin laitoin, mutta se sallittaneen, kun tarkoitukseni on koko ajan ollut mielestäni ylevä ja hyvä. Bildebergiin en ole kovin perehtynyt, mutta Raamattuun sitäkin enemmän. Joku mainitsi, että 3 kertaa Raamattu pitää ajatuksen kanssa lukea kannesta kanteen, että Ison Kirjan profeetallinen sanoma ja voima sitä tutkivalle ihmispoloiselle paljastuu. Minä poloinen täytän tuon lukukriteerin ja toki olen tärkeimpiä kohtia bibliasta jo varmaan kymmeniä ellen satoja kertoja lukenut. Jeesus puhui noin 2000 vuotta sitten maan päällä vaeltaessaan tärkeitä asioita. Jo lapsena hänen huomattiin olevan Raamatun kirjoituksiin hyvin perehtynyt. Jeesuksen seksuualivalistus ja -opetus oli varsin asiallista nykykriteerienkin mukaan tarkasteltuna. Jeesuksen seksuaaliopetukseen kannattaa jokaisen lainkuuliaisen lukutaitoisen kansalaisen perehtyä. Tietenkin edellä kirjoittamaani on se poikkeus, että jos ei henkilö yhtään kiinnostunut bibliasta ole, niin sitten ei kannata ko. kirjaa vakavasti tutkia, vaan kannattaa käyttää aikansa jollakin muulla parhaaksi katsomallaan tavalla. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että Jeesus puolusti/puolustaa Vanhan Testamentin seksuaaliopetusta. Jeesuksen lähtökohtana oli Jumalan tahto luomiskertomuksessa. Jeesus painotti aikansa ankarinta seksuaalietiikkaa. Jeesusta kuvaavien historiallisten lähteiden pohjalta voidaan todeta, että Jeesuksen suhtautuminen homoseksuaalisuhteisiin oli/on KIELTEINEN. Ja em. perusteella uskallan väittää, että Jeesus suhtautuu kielteisesti Itellan julkaisemiin Tom of Finland-postimerkkeihin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43183 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10430 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
714 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1081 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
622 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
37 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
52 Luotu: 09.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025