IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Ranex

/ #813

07.09.2011 08:45

Aikamoista sattumaa etten edes tiennyt ensimmäisen turvesuon aukeamisesta, rupesin vaan ihmettelemään särkikalojen lisääntymistä. Myöhemmin huomasin levittymistä, mitä kyseisessä joessa ei aikaisemmin ole ollut, aikana jona olen kyseistä jokea tarkkaillut (n. 30 vuotta) ja vasta silloin kuulin valuma-alueelle avatuista turpeennostoalueista.

Jälkeenpäin tarkasteltuna kaikki negatiiviset vesistömuutokset korreloivat avattujen turpeennostoalueiden kanssa. Joki on nyt huonommalla tolalla esim. levien suhteen kuin hälläväliä 70-luvulla. Ennenkuin maa- ja metsätalous kortti vedetään esiin, niin voin sanoa ettei kyseiset toimet ole menneet vesistöjen kannalta huonompaan suuntaan, joten jäljelle jää yksi ja ilmeisin vaihtoehto, joka on turpeennosto. Sitä tosiasiaa ei edes turvetta ylistävä kuorolaulanta miksikään muuta.

Valitettavasti näin ovat asiat. Olisi kyllä parempaakin tekemistä, kuin tilittää täällä, mutta jotain on yritettävä. Kaikki tuntuu taipuvan rahan edessä, jopa lapsiemme oikeus puhtaisiin vesiin ja luontoon. Turpeennosto ei voi olla kannattavaa, jos ei ole varaa käsitellä purkuvesiä parhaalla tekniikalla.