Hoitohenkilökunnalle myönnettävä omantunnonvapaus
Aikaisemmin jo osallistunut Vieras |
/ #328.10.2014 20:43Osallistuminen on tehty liian vaikeaksi kun pitää käyttää pankkitunnuksia netistä. Tämä koskee etenkin vanhempia ihmisiä. Kaikilla heillä ei ole edes tietokonetta. Moniin adresseihin voi ottaa osaa antamalla vain henkilötiedot netisssä jonka jälkeen tulee sähköpostissa vahvistuspyyntö jonka saa suoritettua vain klikkaamalla annettua nettitunnusta. Monet ihmiset eivät ole edes kuulleet koko adressista, jotta olisivat voineet siihen osallistua. Nyt olisi kiire tehdä asiaa tunnetuksi. Radio Rei ei ole aktiivisesti tiedottanut adressista. Sama koskee monia hengellisiä lehtiä. Seurakunnissa ei ole asiasta myöskään tiedotettu ajoissa. Monet ihmiset eivät löydä ko. adressia helposti netistä, eivätkä tiedä lähteä hakemaan sitä. Olisiko mahdollisuus saada lisäaikaa adressin osallistumiselle. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2038 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18205 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
676 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024