Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.
Kalle Kehveli Kuopio |
/ #3418.01.2007 11:47Metsästäjien yhteistyö viranomaisten kanssa on minun mielestäni sujunut hyvin. Tarvittaessa viranomaiset ovat aina saaneet metsästäjiltä ilmaista talkoo apua mm. liikenteessä loukkaantuneiden eläinten jäljittämiseen ja lopettamiseen. Pantasuden ampuminen ongelmasutena? Mutta jos pantasusi nimenomaan häiriköi ja viranomaiset antoivat luvan sen kaatamiseen, niin mitä ongelmaa siinä. Sitä vastoin moottorikelkalla suden (kuten minkä muun eläimen) metsästys on selkeästi kielletty. Älä rinnasta tuollaista (kuten muutakaan) rikollista toimintaa metsästäjiin. Viranomaiset selvittävät tuollaiset tapaukset ja tekijä joutuu niistä lain eteen. Mikä on sopiva susien lukumäärä? Minä en sitä tiedä ja suhtaudun hyvin skeptisesti sellaisiin tahoihin jotka antavat jonkin yksikäsitteisen luvun. Tuolloin kyseessä on melko varmasti hyvin yksipuolisesti tuumittu luku. Luku riippuu siitä onko sen määritelleet susien suojelijat vai äärivastustajat. Minun puolestani susia mahtuu Suomen metsiin runsaasti (enemmän kuin nyt), kunhan sudet pysyvät luomuruuan parissa metsissä. Samalla paikallisille ihmisille on taattava elämisen ja harrastamisen mahdollisuus kotiseuduillaan ilman suuria lisärasitteita. Eläminen ja harrastaminen käsittää mm. kotieläimet sekä metsästyskoirien käyttämisen. Yleistä suden metsästystä ei liene tarvis sallia vielä. Parempi seurata susikannan kehitystä ennen päätöksiä. Mmm ja muut viranomaistahot ovat viimeaikoina onneksi ottaneet järjen käyttöön ja tarvittaessa antaneet toimenpidenluvan tarvittaessa. Tätä puolta voisi kehittää edelleen, siis vähemmän byrokraattiseen suuntaan. Toisaalta voisi koettaa jossakin tihentymäalueella täsmämetsästystä ja tutkia samalla saavutetaanko kyseisen lauman osalta ihmisarkuuden kasvua (=ihmispelkoa). Susikanta kyllä kasvaa edelleen ja sallii ongelmayksilöiden ja -laumojen poistamisen ilman kannan vaarantamista. Samalla sudet oppivat pikkuhiljaa varomaan ihmistä uudelleen. Häirikkösusien poistaminen tulee siten koitumaan myös susien parhaaksi. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi." tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
152 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1066 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2067 Luotu: 05.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
497 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12828 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
374 Luotu: 23.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.