Suomen pohjavesiä ei saa myydä ulkomaalaisomistukseen!


Vieras

/ #145 Siirtoviemärit vai pohjavesiputket?

07.03.2015 20:38

Mitä ovatkaan siirtoviemärit?

Ns. siirtoviemärien rakentamista on perusteltu ympäristönäkökohdilla. Virallisesti niillä on tarkoitus johtaa alueen jätevedet yhteen suureen keskuspuhdistamoon.

Jätevesiputket on rakennettu pohjavesialueille. Miksi?

Pohjois-Pohjanmaalle rakennettiin verovaroilla siirtoviemäri, joka alkaa Haapajärven erinomaiselta pohjavesialueelta ja päättyy Kalajoelle. Viemäriputken varrella asuu vakinaisesti noin 50 000 ihmistä. Mutta siellä on ykkösluokan pohjavettä.

Siirtoviemäriin yhdistettiin myös Sievi, jossa asuu parituhatta ihmistä. Mutta sielläkin on ykkösluokan pohjavettä.

Kalajoella on Rahjan satama, jonne pääsee isoilla rahtilaivoilla.

Siirtoviemäreitä on rakennettu sittemmin lisää. Ainakin yksi johtaa Poriin. Sekin jätevesiputki on erinomaisella pohjavesialueella. Ja Porissa on satama.

Onko nämä jätevesiputket tosiasiassa rakennettu pohjavettä varten? Pohjaveden siirtämiseksi satamiin, joissa se voidaan laivata ja kuljettaa maailmalle?

On vielä huomioitavaa, että haja-asutusalueen ihmisille siirtoviemäriin liittyminen, iäkkäitä lukuunottamatta, on pakollista, ja se maksaa tuhansia euroja. Ja toiseksi, me olemme maksaneet nämä putket, mutta me emme hyödy niistä mitenkään.

Pohjavesialueet voi tarkistaa netistä ja myös siirtoviemärien sijainnit.