Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Michail Jaction
Jurmaa

/ #317

03.03.2009 20:31

Sanoin myös aiemmin ettei näissä jälkimmäisissä ole paljoa asiaa. Halutessasi voit lueskella niitä aiemmin antamiani englanninkielisiä linkkejä, mikäli tahdot lisätietoja ihmisiin kohdistuneista hyökkäyksistä ympäri maapalloa. Ja jos luet edellisen kommenttini tarkemmin, tarkoitukseni ei ollut tässä kertoa erityisesti Suomea koskevista tapahtumista vaan susien aihettanista ongelmista suomeksi.

Anu puolestaan ei ollut "jätetty heitteille", kuten tekstistä ensiksi ymmärtää, vaan se oli laskettu tekemään sitä tehtävää joka sille oli jalostuksella hankittu eli etsimään jäniksiä. Kyse oli siis jonkinasteisesta treenaamisesta. Niiden kahden muun pointtina ei ole se, että koiran kimppuun hyökättiin, vaan se missä hyökättiin. Kyseessä oli pihapiiri. Sudet ovat siis jo niin rohkeita/röyhkeitä, että ne hakevat saalista ihmisasumusten läheisyydestä. Ne eivät siis enää pelkää ihmisiä ja se on ainakin minusta huolestuttavaa.

Jos luet antamani lähteet tarkemmin, havaitset, että susi voi pitää koiraa(tai ihmistä) aivan samanlaisena ravintona kuin vaikkapa hirviä. Kyse ei siis aina ole puolustautumisesta.