Kuntakentän ääntä kuultava

kiitos

/ #141

22.09.2011 21:47

On syytä kiittää niitä valveutuneita ja vaikeiden aikojen johtajia,jotka uskaltavat kovassa paineessa tuoda näkemyksensä esille tässä kuntien ja seurakuntien pakkoliitoshankkeessa . Rohkeutta kuvaa, että nämä kunnanjohtajat toimivat siitäkin välittämättä, että kanta on puolueensa virallista pyrintöä vastaan. Kiitokset osoitan erityisesti televisiossa jämäkästi esiintyneelle Koski Tl:n kunnanjohtajalle ( nimeä en muista, hyvin nuori jämäkkä mies), kunnanjohtaja Ahoselle Janakkalaan ( oli ilo kuunnella perusteluja ja esitystä muutoinkin ja lukea Kuntalehdestä laajaa artikkelia asiassaja ihailla sitä malttia),kunnanjohtaja Juri Niemiselle ( radio- ja televisioesiintymiset itsenäisen palvelutuotannon ja läheisyyden puolesta reuna-alueita unohtamatta ), Juupajoen kunnanjohtaja Hannu Koskela ja toinen pirkanmaalainen Mäkelä-niminen johtaja ovat rohkeita asiansa puolesta puhujia. Sysmän Kitkiöjoki lienee luonut keskeisellä tavalla käsikirjoitusta, koskapa sysmäläiset näyttävät olevan asiassa heinolalaisten rinnalla aktiivisia joukolla. Ruottinkielisiä haluan muistaa tässäkin yhteydessä. Te lienette parhaita pienten ryhmien, syrjäisten kansanosien palvelujen puolesta puhujia, kiitos.