Uudet mamut sijoitetaan kotimaahansa kun olot siellä paranee
Anonyymi |
/ #1 Maisu05.09.2015 08:26Suomen talous huono ja huononee koko ajan (työttömyys kasvaa ja väestö ikääntyy). Ei ole varaa antaa samanlaisia tukia näin suurille ihmisjoukoille (kun nyt on tullut ja tulossa isoja määriä pakolaisia) kun tähän asti on annettu. Viisumilla voisi antaa heillä oleskeluluvan sen aikaa kun Suomen valtio antaa tai on tarvis. Viisumia voi kyllä jatkaa. Ei tarvitsisi luvata elinikäistä oleskelulupaa tänne. Valtiolla on oikeus itse se määrittää, kun kysessä ei ole Suomen kansalainen, niin palautus olisi mahdollinen). Henkilökortti (kuvallinen) on mielestäni tärkeä koska sillä voisi tunnistaa tänne tulevat henkilöt. Myös sormenjälki tunnisteet. Vaikka maksaisikin niin oisi tärkeä olla. Että kun palautetaan takaisin niin tietää ketä palauttaa tai jos tekee jotain ei toivottua niin voidaan kohdetaan henkilö.
Saa jakaa facebookissa, kiitos.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18214 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
682 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12814 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024