Hollannin pedofiilipuolueen kieltäminen

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #166

29.12.2009 11:15

Notta, ainahan hihhuleita on piretty. On se kuitenkin niin väärin.

http://www.yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2009/12/maallikkosaarnaaja_kaytti_lapsia_hyvakseen_vuosikausia_1321449.html

eli

Lestadiolaisen maallikkosaarnaajan epäillään käyttäneen lapsia seksuaalisesti hyväkseen vuosien ajan Pietarsaaren seudulla. Österbottens Tidningin mukaan asiasta jätettiin rikosilmoitus marraskuussa. Tutkintaa ei ainakaan toistaiseksi käynnistetä, sillä tekijäksi epäilty kuoli vuosia sitten.

Sanomalehti Österbottens Tidningin mukaan miehen uhrit olivat nuoria poikia.

Rikosten tai uhrien tarkan määrän selvittäminen olisi vaikeaa, koska tapauksista on kulunut jo niin pitkä aika ja teoista epäilty maallikkosaarnaaja kuoli 80-luvun loppupuolella. Rikoskomisario Ove Storvallin mukaan ainakaan toistaiseksi poliisille jätetty ilmoitus aiheuta poliisitoimia.

Poliisi toivoo, että uhrit saisivat asianmukaista terapia-apua.

Yksistään Pietarsaaren polisille jätetään vuosittain kymmenkunta ilmoitusta pedofiliaepäilyistä. Usein ilmoitus tulee sosiaali- tai terveysviranomaisilta. Määrä on kasvussa ja myös viranomaisten valmius tarttua tapauksiin on poliisin mukaan parantunut.