IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

totuutta asiassa etsivä

/ #863 Kommentti Heikkoselle ja Kyyvedelle

30.09.2011 08:28

 

Molemmille kirjoittajille, siis Ulla-Maija Heikkoselle ja nimim Kyyvesi. Te nyt nimenomaan teette kommenteissanne sen mitä tarkoitin ja sanoin omassa kirjoituksessani.

Eli kuten kirjoitin "Eiköhän kuulehan hyvä kirjoittaja asia ole niin, että "kaapaistaessa" vaikka minkä järven pohjaa Suomen maassa, niin aivan varmasti sieltä sitä "mönjää" tulee purkkiin. Tuli järveen sitten turvetuotantoalueen vettä tai ei niin olen aivan varma että saat pohjaa kaapiessasi purkkisi täyteen pohjalietettä. Suomen järvet ovat mutapohjaisia."

Olen edelleen aivan varma että vaikka minkä järven pohjaa "kaapaistaan" niin purkkiin saadaan mönjää järven pohjasta. MOT ohjelmassakin saman asian toi esille näytteenottajakonsultti. Hän myös totesi että järven pohjiin Suomessa kertynyt "mönjä" on kaikkien tekijöiden yhteissumma. Hän mainitsi maatalouden ja metsätalouden.

Muistan muutama aika sitten kovan hälyn Alavudella Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevasta Mulkkujärvestä. Siellä turvetuottajia syytettiin siitä, että järven pohjasta "löytynyt" muta on peräisin turvetuotantoalueilta. Kun asia tutkittiin perusteellisesti niin huomattiin että järven valunta-alueella ei ole laisinkaan turvetuotantoa. Tämä juttuhan nousi uutisiin koko Suomessa. Oikein hyvä esimerkki kuinka yritettiin taas tehdä valkoisesta musta. Jälleen huh-huh.

Ja Heikkoselle vielä että en todellakaan tarkoita sitä että jokainen järvi saa ryvettyä pohjastaan vaan sitä totuutta asiaan peräänkuulutan, että ei syytettäisi väärää toimijaa tai toimijoita. Sinun logiikkasi näyttäisi olevan että kaikki järvet ryvettyy pohjastaan ja kaikista syytetään turvetuotantoa. Ei se nyt niin voi olla. Jos alueella ei edes ole turvetuotantoa, niin minun järkeni mukaan ei järven pohjamudista voida syyttää turvetuotantoa vaan syyllinen on jossain muulla. Maa- ja metsätalous on syyllinen. Ja niillä alueilla jossa on turvetuotantoa niin tämä teollisuuden ala on vain yksi osa päästöistä ja tuokin osa on erittäin pieni kuten tutkimukser osoittavat.