Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Vieras |
/ #95 Uskonnon opettajissa on ihmisiä joilta varsinainen usko puuttuu12.07.2010 18:24Olen elänyt parisuhteessa ihmisen kanssa joka petti minut sekä taloudellisesti, että vakaumuksellisesti. Hän suorastaan onnistui lähes tulkoon tuhoamaan toisen ihmisen elämän täydellisesti, ja täysin oman paholaisen ohjaaman sielunsa ohjaamana, hän suoritti oikeusmurhan, laikimies tekstiä lainaten. En itsekkään ole tietenkään täydellinen kukapa olisi, mutta väitteensä olivat täysin valheellisia ja vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Mutta varsinaiseen aiheeseen: Tällainen paholaisen saastuttama ihminen on peruskoulussa opettamassa uskontoa herkille lapsille, joille opettajan asenne ja elämän kuva on malli sekä esimerkki, hyvin suuren osan herkimmässä vaiheessa olevan ihmisen hereillä olo ajasta, onhan oppilaille koulu lähes työhön verrattava ajanjakso. Olisi hyvä, jos kristillisen arvojen opettajilta vaadittaisiin suhteellisen normaalia ja jokseenkin hyväksyttävissä olevaa moraalia, ja omassa elämässään onnistumista, onhan opettajan työ pitkälle myös koko persoonalla tekemistä. Normaali tarkoittaa muunmuassa vain heterosuhteen hyväksymistä Jumalan tarkoittaman avioliiton henkilöiksi. Se on sitten ihan kokonaan toinen foorumi ja toinen keskustelu missä tarkastelaan näitä ei avioliiton omaisia suhteita , jotka tietenkin ovat jokaisen oma asia. Ei ole ihmisen käyminen toisen tuomariksi, mutta Raamattu opettaa juuri avioliiton olevan miehen ja naisen solmima liitto. Siitä meidän on kiinni pitäminen. Joku voi väittää että katkeroitunut puolisohan se siellä kirjoittelee, väitän kuitenkin, että omakin tuskani näistä suurista uhraksista huolimatta keveni. Ei ole helppoa elämä petollisen puolison rinnalla. Nimen omaan moraalia tuon toiveissani esille henkilöiltä jotka lasten kanssa ovat tekemisissä. Kirjoitan anonyyminä jotta pahuus ei edelleen leviäisi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1429 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3514 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
397 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
130 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
64 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1499 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
19 Luotu: 08.05.2025