Adressi Israelin tueksi!
Tiedoksi: |
/ #474 Thursday, September 02, 201002.09.2010 14:58TORSTAI 02.09.10
1. NETANYAHUN kilistellessä lasejaan Obaman kanssa Washingtonissa terrorismi kasvaa Israelissa, ja PA:n johto ylistää terroristien perheitä kunnianosoituksilla. Mutta ei tämä näytä hetkauttavan Netanyahun kilistelyä tai hänen johtamaansa Israelin hallitusta millään tavoin. Viimeinen terrori-isku tapahtui keskiviikkoiltana Rabbi Moshe Morenon ajaessa vaimonsa Shiran kanssa Ramallahin itäpuolella Rimonim ja Kochav HaShahar välistä tietä Binyaminin alueella. Pariskunta asuu Jordanjoen laaksossa, he ovat n. 30-vuotiaita. ARABIEN ajama auto ohitti rabbin ohjaaman ja sieltä aloitettiin tulitus sitä kohti. Auto suistui tieltä kääntyen ympäri. Rabbi sai luodin osumia polveensa ja muualle ruumistaan, hänen vaimonsa haavoittui auton kääntyessä ympäri, mutta molemmat pystyivät poistumaan autosta ja piiloutumaan pensaikkoon kutsuen apua kännykällään, mikä luultavasti pelasti heidän henkensä. Heidät evakuoitiin Shaare Zedek sairaalaan Jerusalemissa. Rabbi on haavojensa vuoksi kohtalaisessa kunnossa, hänen vaimonsa haavat ovat lähinnä ruhjevammoja. Rabbi Moshe Moreno opettaa Efraimin armeijan palvelukseen valmistavassa yeshivassa. TERRORIJÄRJESTÖILLÄ on ollut kiire pyrkiä haalimaan iskusta saavutettava propaganda hyöty ilmoittamalla, että ”sen taistelijat suorittivat tämän urhoollisen teon”. Abbasin johtaman Fatahin alajärjestön al-Aksa Marttyyrien Prikaatin edustaja soitti WND:n toimittajalle väittäen, että se oli hyökkäyksen takana, mutta myös Hamas haluaa osan kyseenalaisesta kunniasta. IDF:n taholta arvioidaan, että hyökkäys oli suunniteltu yhteistoimin Hamasin, Fatahista irrottautuneen sirpaleryhmän ja Islamic Jihadin kesken. Paikalliset juutalaisasukkaat ovat vastustaneet hallituksen tapaa antaa PA:lle toistuvia ”luottamusta kasvattia myönnytyksiä”, joista tiesulkujen ja tarkastuspisteiden poistaminen on osa. Näiden viimeisten terrori-iskujen katsotaan olevan suoraa seurausta myönnytyksistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139451 2. PA:N MINISTERI vankien asioissa Issa Karake osallistui tilaisuuteen, jossa hän juhlallisesti ojensi ”määrätietoisuuden ja antamisen kilven” palestiinalaiselle äidille, jonka viisi poikaa olivat osallistuneet terrori-iskuihin israelilaisia vastaan onnistuen murhaamaan heitä. Neljä heistä kärsii Israelin oikeuden langettamia elinkautisiaan Israelin vankilassa, viides poika sai surmansa operaatiossa. Tilaisuudesta raportoi PA:n päivälehti Al-Hayat Al-Jadida, sen käänsi englanniksi Palestinian Media Watch. LEHDEN raportissa äitiä kutsuttiin nimellä Umm Yusef (Josefin äiti), ja myös Khansa of Palestine, viitaten islamin alkuaikoihin, jolloin poikansa taisteluissa menettänyt äiti ylisti Allahia pojistaan marttyyreina Islamin puolesta. PA:N MINISTERI Karake ylisti Umm Yusef Abu Hamidin perhettä esikuvana tahdonvoimasta Palestiinan itsenäisyyden saavuttamiseksi. Tilaisuuteen osallistui myös muita PA:n johtajia sekä PA:n ihmisoikeusjärjestöjen edustajia. Karake teki kohteliaisuusvierailun myös Jerusalemin supermarketiin tekemän itsemurhaiskun suorittajan Ayyat Al-Akhrasin perheen luona. Tässä terrori-iskussa vuonna 2002 kuoli kaksi israelilaista ja varmaan useita haavoittui, vaikka artikkeli ei mainitse sitä, mikä on minusta kirjoittavan virhe. Karake ylisti Al-Akhrasin tekoa sanoen hänen kuolleen ”marttyyrin kuoleman”päästen suoraan taivaaseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139450 Islamin taivas näyttää täyttyvän terroristeista. 3. PA:N TURVALLISUUSJOUKOT aloittivat valtavan operaation Hamasin jäseniä ja epäiltyjä kannattajia vastaan pidättäen lähes 300 päivän kuluessa Kiryat Arban terrori-iskusta. Operaatiota pidetään suurimpana PA:n perustamisen jälkeen vuonna 1994. Hamasin Al-Aksa TV-asema sanoi, että jotkut pidätetyistä vietiin suoraan sairaalaan raakalaismaisen kidutuksen vuoksi heti pidätyksen jälkeen. Lähetyksessä kehotettiin Hamasin jäseniä Länsirannalla vastustamaan pidätyksiä ja nousemaan PA:n poliiseja vastaan väkivallalla. PALESTIINALAISET aloittivat juhlinnat kaduilla iltarukousten jälkeen tiedon onnistuneesta terrori-iskusta Hebronin luona tultua julkisuuteen, mutta Gazassa Hamasin johto evakuoi useita turvallisuus- ja siviili-installaatioitaan peläten IDF:n vastaiskua, kertovat journalistit Gazassa JP:n toimittajalle Kh A Toamehille. Monet Hamasin poliittiset ja turvallisuusjohtajat ovat samoin menneet maan alle pelon vuoksi. PA:n virallinen uutistoimisto Wafa kertoi terrori-iskusta, jonka suorittajaksi se sanoi Hamasin sotilassiiven izzadin al-Qassamin kutsuen iskua ”sotilasoperaatioksi”. Sekä Abbas että Fayad tuomitsivat terrori-iskun, josta hekin käyttivät nimitystä ”operaatio” välttäen ”terrori”-sanaa. HAMASIN johtajat syyttävät Abbasia palestiinalaisten pettämisestä tuomitessaan tämän ”urhoollisen hyökkäyksen ja vaatien kymmenien palestiinalaisten pidätyksiä”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186680 4. PÄÄMINISTERI Netanbyahu vakuutti Washingtonissa keskusteltuaan Obaman kanssa parin tunnin ajan keskiviikkoaamuna pyrkivänsä kestävään rauhaan, ei vain tilapäiseen rauhalliseen aikaan konfliktien välillä. ”Haluamme rauhaa, joka kestää sukupolvien ajan. Tätä kansani haluaa; jonka me kaikki olemme ansainneet.” Paikalla ollut israelilainen virkailija totesi, että jos Obama ja Netanyhau saisivat päättää, rauha tulisi välittömästi, mutta sanoi epäilevänsä, onko Abbasilla poliittista tahtoa – tai edes oikeutta - tehdä sopimus. NETANYAHU riimitteli sanottavaansa journalisteille parhaan kykynsä mukaan pyrkien välittämään kaikille ja varsinkin herkkäihoiselle Abbasille, ”ettei hän tullut haastamaan riitaa, ei edes pelaamaan voittaja häviäjä peliä, jossa jopa voittaja voi hävitä, vaan saavuttamaan rauhan, joka hyödyttää kaikkia”. Varsinkin 10-kuukauden rakennuskiellon jatkaminen, jota PA vaatii ehdottomana, kummitteli Netanyahun puheissa, mutta hän tyytyi vain toteamaan siitä epäsuoraan näin: ”En tullut esittämään anteeksipyyntöjä, vaan löytämään ratkaisuja.” Israelin viranomainen totesi, että Netanyahu tiedostaa joittenkin ”setlementtien” purkamisen olevan välttämätöntä; hän sanoo ajattelevansa luovasti selittämättä tarkemmin, mitä hän tällä tarkoitti. Ilmeisesti tarkoituksena on valmistella kuulijoita suunnitelmaan, joka ulottuu vuosien ja vuosikymmenien päähän eikä nopeana kertaratkaisuna. Miten hän saa sekä PA:n johdon, EU:n että YK:n tämän ajatuskuvionsa taakse arvoitus, sillä noilla järjestöillä on kiire saada asia pois päiväjärjestyksestä ja keskittyä toisiin asioihin. Obama sanoi asian näin: ”Ensin sopimus, rauha tulee myöhemmin.” http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186754 5. ISRAELILAISET pyrkivät kostamaan Hebronin terrori-iskun hyökkäilemällä palestiinalaisia vastaan ja sytyttämällä tuleen heidän peltojaan ja oliivitarhojaan Juudeassa ja Samariassa. Juutalaisyhteisöt vastasivat hyökkäyksiin aloittaen lukuisten rakennuskohteitten jatkamis- tai aloittamistöitten valmistelut Juudeassa ja Samariassa. Netanyahu varoitteli epäsuorasti ottamasta lakia omiin käsiinsä. Rakennuskiellon asetti Netanyahun johtama turvallisuus-kabinetti, jonka oikeutta julistaa kieltoa kyseltiin mutta alistuttiin ilman mielenosoituksia. Rakennuskiellon aktiivisimpia kannattajia on puolustusministeri Barak, jonka alaiset joukot ovat poliisien tukemina varmistaneet, että kiellon noudattamista valvovat viranomaiset pääsevät kohteisiinsa asukkaitten vastustuksesta huolimatta. KIRYAT ARBAN hyökkäys nosti esiin poliisin käytännön takavarikoita käsiaseita henkilöiltä, joilla oli laillinen oikeus pitää niitä. Hyökkäyksessä murhattu Ames oli aktiivinen Temppelivuoren avaamiseksi juutalaisille sekä valmisteluille kolmannen Temppelin rakentamiseksi, mutta kuten hallitusyhteistyön puheenjohtaja Zeev Elkin (Likud) sanoo, Ames ei ollut millään tavoin väkivaltainen eikä nostanut ääntään. Elkin syyttää poliisia, että se poliittisin perustein takavarikoi Amesin aseen ja kyvyn puolustaa itseään vain siksi, että hän oli aktiivinen juutalainen ja asui Länsirannalla. Hän sanoi, että oikeusministeriön asettama erityistiimi lain noudattamiseksi Juudeassa ja Samariassa, jota johtaa Shai Nitzan, ei toimi lain noudattamisen valvonnassaan tasapuolisesti, vaan diskriminoi poliittisin perustein ja toimii vastoin hallituksen päätöksiä. Hän vaatii oikeuskansleria tutkimaan asiaa. Sisäministeriö sanoo helpottavansa aseitten hallussapitoa tulevaisuudessa. PA:n kiireeseen saada Hebronin terroristit kiinni, ennen kuin IDF löytää heidät, vaikuttaa sen yritys estää IDF:n saavan heiltä tietoja, jotka voivat osoittautua kiusallisiksi PA:n johdolle. Tämä herättää jopa epäilyksiä, että PA:n johto oli tietoinen iskusta tai että PA:n poliisit olivat osallistuneet iskuun jossain muodossa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186767 6. UUTISOTSIKOITA - Hamasin johto ilmoitti eilen Gazassa vastustavansa Washingtonin keskusteluja ja sanoi järjestön kannattavan väkivallan jatkamista niiden häiritsemiseksi. (JP) - Apulaisulkoministeri Danny Dayan vaatii, että niillä sadoilla tuhansilla juutalaisille, jotka joko karkotettiin tai pakenivat henkensä edestä arabimaista, on oikeus vaatia korvauksia jättämästään omaisuudesta, pankkitileistään ja yrityksistään, joista he joutuivat luopumaan ilman korvauksia tai edes toivoa niistä. Danon vaatii, että tämä kysymys tulee ottaa mukaan kaikissa Israelin ja palestiinalaisten välisissä rauhankeskusteluissa. (JP) - Puolustusministeri Ehud Barak vakuuttaa, että hänen johdollaan Israel pystyy estämään uuden terroriaallon elpymisen. Barak on joutunut kovaan puristukseen tökerösti hoidetun armeijan komentajan seuraajan valinnan yhteydessä, ja nyt häntä syytetään osavastuulliseksi Kiryat Arban terrori-iskuun omaksumansa myönnytyspolitiikan vuoksi. IDF on poistanut lukuisia tiesulkuja ja tarkastuspisteitä pyrkien antamaan vastuuta PA:n poliisille, joka kuitenkin näyttää olevan kykenemätön hoitamaan sille uskottua vastuuta. Barak puhui Laborin jäsenille tarkoitetussa uuden vuoden maljannostotilaisuudessa, mutta useita Labor-ministereitä jäi pois tilaisuudesta. He eivät hyväksy puolueen osallistumista hallitukseen. Likudin kansanedustaja Danny Danon syytti Barakia Hebronin terrori-iskusta, joka vähensi IDF:n toimia Länsirannalla varmistaakseen, että Washingtonin keskustelut ja rauhanprosessi jatkuu. Danon pyysi anteeksi Juudean ja Samarian juutalaisilta, että Likud teki virheen suostuessaan rakennuskieltoon. Uusi gallup kertoo, että 38.6 % israelilaisista haluaa rakentamisen jatkuvan Länsirannalla, 25. 1 % vain suurissa yhteisöissä, 20 % ei ollenkaan. 50.5 % uskoo Netanyahun olevan tosissaan rauhansopimuksen saavuttamiseksi. (JP) - Zaka, terrorinuhrien järjestö, sai luvan rakentaa tilat käyttöönsä Sheikh Jarran lähiöön. Rakennuksiin tulee järjestön toimitilojen lisäksi museo, jossa esitellään terrorismin aikaan saannoksia. - Presidentti Shimon Peres matkusti Vatikaaniin, jossa hän keskustelee rauhasta, Shalitin vapauttamisesta, Iranin ydinsuunnitelmasta ja Israelin ja vatikaanin välisistä suhteista. Yksi asia on varmaan Katolisen kirkon maaomaisuudet ja rakennukset Israelissa, joitten oikeus verottomuuteen puhuttaa jatkuvasti. Peresillä on lapsuusajoilta peritty suosiollinen suhtautuminen Katolisen kirkon kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139446 - Palestiinalaisten rakentamia kuviteltuja hautoja poistettiin lähes 300 Mamillan hautausmaan ulkopuolelta, mutta he ovat rakentaneet niitä myös Jerusalemin vanhankaupungin itämuurin ulkopuolelle voidakseen niiden varjolla vaatia omistusoikeutta maahan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139453 - Puolustusministeri Ehud Barak kertoi Haaretzin haastattelussa, joka julkaistiin eilen, että Israel voi joutua luopumaan Itä Jerusalemista sekä asettamaan Temppelivuoren kansainvälisen hallintojärjestelmän vastuulle. Tämä lienee ollut se asia, minkä hän kävi kertomassa Ammanissa Mahmoud Abbasille ennen Washingtonin matkaa neuvoteltuaan siitä ensin Netanyahun kanssa. Barakin tapa julkistaa tällainen asia ennen neuvottelujen alkamista tuntuu vähintäänkin huonosti harkitulta ellei typerältä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139441 - USA sanoo Turkille, ettei se osallistu lehtoharjoituksiin Turkin kanssa ns. Anatolian Eagle yhteydessä, elleivät IAF:n koneet voi tulla mukaan. Turkin viranomaiset ovat alkaneet vetää takaisin kiivasta Israelin vastaista retoriikkaansa ja jopa esittäen toiveensa ostaa Israelin valmistamia tutkavalvonta-asemia, joita se tarvitsee kurdialueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139442 - Superhävittäjän F-35 hankkiminen USA:sta nytkähti eteenpäin valmistajan suostuessa asentamaan siihen IAF:n vaatimia aseita ja ohjausjärjestelmiä, joitten ansiosta niiden huolto helpottuu ja israelilaiset yhtiöt saavat erittäin edullisia tilauksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139445 |
Kommentoi adressia |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkk...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Haljastennokkaa ei saa myydä
Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 3. maaliskuuta päättänyt lisätä Haljastennokan asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelmaan. Julkisluontoisessa käytössä ollut Haljastennokka muuttuisi asemakaavoituksessa yksityisalueeksi. Jos Haljastennokan tontti muuttuu kaavanmuutoksessa asuintontiksi, tällöin julkinen pääsy huvilalle estyy. Kaavamuutoksen kohde on lähellä kuntakeskusta, aivan Lempäälän kanavan suulla. Sinne pääsee kävellen, autolla ja jopa bussilla. Tällaista lähivirkitys/majoituspaik...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1031 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
743 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
390 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
190 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
562 Luotu: 17.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2027 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
767 Luotu: 07.02.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
618 Luotu: 13.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
620 Luotu: 04.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
713 Luotu: 21.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
859 Luotu: 01.04.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3477 Luotu: 10.09.2021
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
776 Luotu: 18.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
116 Luotu: 19.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
431 Luotu: 17.02.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
804 Luotu: 10.03.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.