IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Asianosaiset

/ #945 Herätys!

03.01.2012 10:42

Keski-Suomen valmisteilla oleva 3. vaihekaavaluonnos edustaa aikaa, jolloin turvetuotannon vesistöhaittoja ei tunnettu eikä niistä välitetty.

Nyt on uusi aika. Väestö on herännyt. Peruuttamattomia vesistövahinkoja edesauttaneet asenteet, näkemykset ja henkilöt saavat väistyä. Taloudet siirtelevät sähkösopimuksiaan pois turvevoimalla kotimaisia vesistöjä pilaavilta energiayhtiöiltä.

Kertyneen näytön mukaan turvetuotannon tyhjennys- ja tulvavesissä lähtevät partikkelimainen ja liuennut humus ovat pysyvästi pilaamassa soiden alapuoliset vesireitit virkistyskäytöltä myös Keski-Suomessa. Nyt valmistelussa oleva Keski-Suomen 3. vaihemaakuntakaavaluonnos tuplaa pilaantumistahdin, kiitos Keljonlahden. Niin käy, mikäli viimeistään kaavasta päättävien 79 maakuntavaltuutetun enemmistö ei luonnosta kumoa, eikä turvevoimaloita muutoin edellytetä muutettaviksi maakunnan vesistöt säästäville polttoaineille.

Sitä turvetuotantosoiden alapuolisten vesistöjen pilaantumisen todella estävää käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa kun ei kaikista isoista puheista huolimatta ole olemassa. Alapuolisten vesien pilaamistekniikkaa sen sijaan löytyy yllin kyllin, mukaan lukien tuotantoalueiden toivottomat laskeutusaltaat ja muutamana sateettomana keskikesänä auttavat pintavalutuskentät.

Turvekaavaluonnoksen vesistövaikutusosio on lähinnä anonyymin piirin tikanheittoon verrattavaa monen muuttujan tarkastelua, teoreettista leikittelyä vakavalla asialla. Sen harjoituksen validiteetti ja reliabiliteetti ovat valitettavasti nolla. Nykytiedon varassa on verrattomasti viisaampaa polttaa kattiloissa puupolttoainetta, tuontihiiltä tai tuontiöljyä kuin jatkaa kotimaisen turve-energian verukkeella tapahtuvaa kotimaisten vesistöjen pilaamista .

Ei voi olla oikein eikä maakunnan edun mukaista, että pääasiassa Jyväskylän kaupungin energiayhtiön häikäilemättä ajaman turve-energian varjolla sallittaisiin peruuttamattomasti pilata valtaosa muun maakunnan ja laajemmankin alueen kotimaisista virkistysvesistä tulevilta sukupolvilta.

Kaavasta jatkossa päätettäessä on vain kaksi puoluetta: maakunnan vesistöjen puolustajat ja maakunnan vesistöjen pilaajat. Kumpaa puoluetta sinä ja ystäväsi kannatatte? Kumpaa puolta tuntemasi maakuntavaltuutetut äänestävät? Varmista heiltä pitävät kannanotot! Kyse kun on sentään kestävän kehityksen kunnioittamisesta.

Aiheesta myös esim. http://www.adressit.com/turve_multia
Maakuntavaltuutetut: http://www.keskisuomi.fi/keski-suomen_liitto/organisaatio/maakuntavaltuusto/jasenet