VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

/ #1406 Re:

18.01.2012 17:48

#1400: -

Ajattele positiivisesti: Kuinka valtava määrä erilaisia akateemisia suojatyöpaikkoja on voitu luoda suden suojellun ympärille. Kuinka monet Suomen Akatemian myöntämät tutkimusmäärärahat on saatu hölvättyä etteivät vahingossakaan ole tulleet käytetyksi yhteiskunnan kehittämiseen suunnattuun tutkimukseen. Jos nyt ykskantaan otettaisiin lusikka kauniiseen käteen ja tunnustettaisiin tosiasia "meillä ei ole puhdasta susikantaa", joutuisi tuo lukuisa joukko keksimään muuta tekemistä runsastuvalle vapaa-ajalle sekä mahdollisesti hakeutumaan (hui kauhistus) töihin.

Venäjällä on siirrytty maksamaan sudesta tapporahaa. Miksi? Kun olin Venäjällä runsas kymmenen vuotta sitten (tutkijana), korotettiin silloin korvausta sudesta yhdestä hirviluvasta kahteen lupaan. Yhdellä luvalla sai ampua aikuisen hirven tai kaksi toisvuotiasta vasaa. Alle vuotiasta vasaa ja/tai sen emää ei saanut ampua. Tuoreella sudennahalla sai siis mahdollisuuden hankkia hirvenlihaa neljän puolitoistavuotiaan hirven verran eli roppipainona 500+ kg. Ei paha. Nyt ei hiirviä enää ole joten maksuvälineeksi on otettava rupla, koska sudet=koirasudet tulevat jo isoihinkin kyliin keskellä talvipäivää vieden koirat ja kissat pihoista, tunkeutuen huonosti pönkättyihin kotieläinsuojiin, repien jopa naisilta kauppakasseja. Yksistään kylässä 32 km Petroskoista länteen veivät sudet toissa talvena 14 koiraa aivan vilkasliikenteisen valtatien varresta. Sinne voisi lähettää Suomen susi-intoilijat antamaan ympäristöoppia, kun yksinhuoltajaäidit saattavat lapsiaan alakouluun puuseipäitten kanssa - eikä seipäitä ole todellakaan tarkoitettu llasten ojentamiseen, vaan suojeluun.