IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Arska |
/ #978 Re: Re: Re: Re: Uusi laaja tutkimus näyttää toteen kuinka vähäinen on turvetuotannon saastuttavuus02.03.2012 22:47Turvetuotannon vesiä on tarkkailtu 80-luvun loppupuolelta saakka, ja näiden mittausten pohjalta tiedetään tarkoin, mitä ne sisältää. Maa- ja metsätalouden vesiä on tutkittu vain satunnaisesti, mutta jo näiden tulosten pohjalta nähdään, että niiden päästöt hehtaaria kohden ovat suuremmat kuin turvetuotantosoilta tulevat. 50- ja 60-luvuilla metsäojitettiin soita monin paikoin "uittamalla" ojien turve alapuoliseen vesistöön. Etenkin 80-luvulla karjatilojen lietelantaloista johdettin nesteet suoraan vesistöön, niin että etenkin keväisin hajut laskuojien varsilla olivat "yököttävät". Nyt nämä molemmat päästöt näkyvät vesistöissä ns. sisäisenä kuormituksena. Tämän valitettavasti kuvitellaan aiheutuvan turvetuotannosta. Jo pelkkä taselaskenta osoittaa, että turpeet olisi pitänyt polttamisen sijaan päästää vesiin, jotta vaikutukset olisivat sellaiset kuin yleinen luulo on. Yhteinen huoli on tietysti vesiemme tila. Jotta se paranisi on toimenpiteet suunnattava sinne, mistä valtaosa kuormituksesta tulee. Nykyinen välinpitämättömyys suurimmista kuormittajista johtaa vain siihen, että vesien tila edelleen huononee, ja turvetuotanto saa syytteet niskaansa. Sitten kun turvetuotanto loppuu viimeistään silloin ymmärretään oikea tilanne. Toivottavast se ei ole liian myöhäistä vesistöjen kannalta. Tiedoksi sinne Saimaalle, että Lapissa on vesiä joiden äärellä ei ole merkittävää maa- ja metsätaloutta, mutta on turvetuotantoa. Ja vedet ovat puhtaita! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1042 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
492 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18233 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1981 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024