IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
entinen turpeenkaivaja |
/ #1028 Re: Re: Re: Ylen uutinen: Kokoomus kannattaa turve-energiaa26.03.2012 00:41#1021: kokoomuslainen - Re: Re: Ylen uutinen: Kokoomus kannattaa turve-energiaa Kokoomus siis kannattaa tällaista turvehuseerausta Suomessa. Tämä oli hyvä tietää, kun vaalitkin ovat taas ovella. Muuten voi olla mieltä, että nimimerkki Rex kertoi meille kiitoksen arvoisesti sen minkä kokoomuslainen turveaktiivi jätti sanomatta, tai siis ei tietämättömyydessään osannut sanoa. Olkoon kokoomuslaisen syynä sitten se, ettei hän tiennyt alkuunkaan mistä puhui, tai Lautakankaan mainitsema kokoomuslaisen hulppea huumori, mutta pitkä turvepuheensa ei todellakaan vakuuttanut. Kiitos sen sijaan Rex ja Lautakangas! Politiikka ei kuulu tänne, mutta yksi kokoomuslainen joka on osoittanut harvinaista ympäristövastuuta on nimeltään Iiro Viinanen, mies jota aiemmin en poliittisen toimintansa vuoksi osannut arvostaa. Pakkotyövuodet turvealalla myös opettivat minulle, että ei pitäisi toimia luontoa vastaan; siitä kärsivät omat lapsenlapsetkin. Joskus kivun ja kantapään kautta oppii. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1303 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3456 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
404 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
317 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1700 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20425 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
675 Luotu: 13.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1822 Luotu: 09.05.2022
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11314 Luotu: 03.02.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
587 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025