IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kurikkalainen
Vieras

/ #185 Kurikan kuntalaiset haluavat turvetuotantoa alueelleen

01.12.2010 16:37

Täällä palstalla Martti Peltola kirjoitti Lintunevasta Jurvassa, eli nykyisessä Kurikassa. Hän pyysi kaikkia allekirjoittamaan adressin, missä vastustetaan turvetuotannon aloittamista Lintunevalla. Näyttääpä vahvasti kuitenkin olevan niin että lähes kaikki kunnan asukkaat päinvastoin haluavat Vapon aloittavan suon hyötykäytön. Kun kuntalaisia tuolla toreilla ja turuilla haastattelee, niin erittäin harvassa ovat tuon hankkeen vastustajat. Allekirjoittajat ovat ihan muista kaupungeista ja kunnista. Luonnonsuojelijat oman verkostonsa kautta saavat ne muutamat allekirjoitukset kasaan. Allekirjoittajat eivät edes kaikki tiedä missä päin Suomea paikkakunta nimeltään Jurva edes on.

Tilasto näyttää että Kurikasta ja Jurvasta (eli suon sijaintikunnasta) yhteensä 126 henkilöä on allekirjoittanut adressin. Laskutoimitus osoittaa sen olevan noin 0,8 % koko asukasmäärästä. Wikipedian mukaan Kurikan asukasluku oli 14 582 kuluvan vuoden syyskuun lopussa. En mitenkään halua vähätellä tuon luvun pienuutta, mutta se vaan kuitenkin reaalimaailmassa kertoo sen, kuinka häviävän pieni osa kuntalaisista oikeasti haluaa suojella Lintunevan. Kyllä kuntalaiset haluavat kaiken mahdollisen teollisen toiminnan kuntaansa. Tässä tapauksessa kunnan asukkaat ilmiselvästi tahtovat turvetuotannon etabloituvan kuntansa alueelle.

Suomessa on turvetuotannossa noin 0,6 % koko valtakunnan suo-ja turvemaista. Vastustajien prosenttiluku tässä Lintunevan tapauksessa on 0,80 ja turvetuotannon osuus liki samaa luokkaa eli 0,6 %. Tästä voidaan päätellä kuinka häviävän pieniä ovat molemmat luvut. Turvetuotanto tarvitsee siis vain hyvin pienen osan koko suo-alasta, eli käytännössä sillä ei ole juuri mitään merkitystä ajatellen myös sitä tosiasiaa, että suota kyllä riittää kaikille osapuolille, myös suojelulle. Lintunevaa ei kuitenkaan tarvitse suojella. Sillä ei ole mitään erityistä luontoarvoa. Samoin turvetuotannon vastustajien määrä on erittäin vähäinen, eli samalla tavalla käytännössä sillä ei ole demokraattisessa yhteiskunnassa ja päätöksenteossa mitään merkitystä. Kyllä kuntalaisten enemmistön ääntä on kuultava. Ja vaikka vastustus-listoja on liikkeellä muitakin, niin niiden allekirjoittajista saadaan kasaan ainoastaan korkeintaan muutama prosentti koko kunnan asukasmäärästä. Ei voida kuvitella, että tuo muutaman prosentin vastustajien joukko voisi tulevan hankkeen kaataa. Kuntalaisten etu ja tahtotila vaatii tällaisten hankkeiden toteuttamisen. Eletäänhän me kuitenkin demokratiassa.