SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA
Kristiina Korhonen Kuopio |
/ #11104.07.2007 22:02- Lappeenrantaan ei tule savon sanomat! En ymmärrä miten tämä liittyy asiaan? Savon Sanomiin kuten muihinkin päivittäissanomalehtiin tulee uutiset samoista lähteistä, siksi uutiset eivät juurikaan eroa lehtien välillä ja susien tekemät jutut ovat sellaisia, ne laajentuvat paikallisuutisista valtakunnan uutisiksi. SS on keskisuuri sanomalehti ja sitä saa Lehtipisteen pisteistä kautta maan, myös Lappeenrannasta tarvittaessa. - joten en todellakaan tarkoittanut tätä tapausta! enkä mitään noista sinun esittämistäsi esimerkeistä. Vaan mitä? Missä melkein susi on melkein purrut melkein lasta? Kerro minulle niitä esimerkkejä näistä melkein-tapahtumista. - niin eikö asiaa paranna enemmän se, että teet OIKEASTI asialle jotakin. Mitähän se OIKEASTI tekeminen on? Kahlitsen itseni salolle? Suurin ja kannattavin työ tehdään mielikuvatasolla siellä ihmisten parissa, hitaalla ja varmalla vaikuttamisella. Pisara voi ajan kuluessa tehdä tien kallion läpi. - mitä luulet susien hyötyvän siitä että syötät näille ihmisille asioitasi jotka olet jo itsekin tulkinnut sellaisiksi ettei niiden päitä käännetä. Samalla lailla ns. vastustajatkin yrittävät käännyttää mielipiteensä puolelle, vaikka tietävätkin sen olevan yhtä "turhaa". Faktojen kertominen ei ole koskaan hyödytöntä, joskus joku voi ottaa niistä vaarinkin, vaikka ensi alkuun se tuntuukin turhalle. - ei KUKAAN voi kieltää sitä tosiasiaa että susi toimii vaistojensa varassa Kuka täällä on päinvastaista sanonutkaan? Päinvastoin, on pyritty nimenomaan osoittamaan, että susi on villieläin, ei suunnitelmalliseen ja päämäärähakuiseen toimintaan, joka vielä siirretään sukupolvilta toisille, kykenevä inhimillistetty pahuus. - Kun ravinto loppuu luonnosta, Ei lopu, ellei ihminen saata siihen tilaan luontoa. - ne siirtyvät pihamaille ja syövät kotieläimiä KOSKA NIILLÄ ON NÄLKÄ Edelleen isompi ongelma on se, että susien ei anneta muodostaa sellaisia laumoja, jotka kykenisivät tulokselliseen hirvieläimen kaatamiseen. Laumat päinvastoin hajoitetaan ja saatetaan maailmaan lisää yksinäisiä tulevia häiriköitä, jotka eivät pysty luontaista saalista kaatamaan vaan ihmisen toiminnan seurauksena ovat pakotettuja etsimään vaihtoehtoista ravintoa. Kyllä, on nälkä. Ihmisen takia. - Kun ei ole kotieläintä saatavilla ne syövät nälissään vaikka ihmisen Harvinaisia, marginaalisia tapahtumia. Tosiasiallisia, mutta kuten sanottua, harvinaisia. Tähän olen minä ja moni muukin tässä keskustelussa jo viitannut lähdeviitteineen. Mainittakoon nyt kuitenkin, että Suomessa ei ole löydetty ainuttakaan metsään kuollutta ihmistä, jota susi olisi käynyt kuolleenakaan nauttimassa. - Mutta sitä tosiasiaa edes sinä et voi kieltää etteivätkö sudet kaataisi pienikokoista ihmistä nälkäkautenaan Ks. ed. En ole missään vaiheessa kieltänytkään. En nyt tiedä, mistä tästä jauhaminen lähti edes liikkeelle. Sarkastisesta vedostani, jonka jo kerroin siinä olevan sarkasmia, ettei kukaan vain vahingossakaan ottaisi tosissaan? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.