Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Isä
Vieras

/ #371 Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu

11.12.2010 17:19

#365: Tympääntyny - Lopettakaa ihmisten pelottelu 

Pelkoon ei ole aihetta, huoleen on.

Itseasiassa, kun kuulin, että jokainen valittu kokenut hoitaja on irtisanoutunut työehdollisista syistä, aloin huolestua tulevasta tasosta aivan kunnolla. Huoltani lisää vielä se, ettei ole ainakaan vielä kuulunut mitään miten asia aiotaan käsitellä käytännössä?

Ei tässä minun mielestäni ole mitään väliä kuka taho sen palvelun hoitaa mutta itsekin olen tyrmistynyt siitä, että kilpailutuksessa tasotavoitteeksi asetettiin olemassaolevaa alempi taso. Se on ihan samanlainen asia, kuin koulujen, hoitopaikkojen tai minkä muun palvelun hyvänsä vähentäminen. Tässä on tullut monilla väärinkäsitys, kun he argumentoivat, että tasovaatimus kilpailussa on sama, kuin mitä se oli SPR valittaessa. No niin on, se on totta mutta kyseppä ei olekaan siitä vaan siitä, että käytännön taso on ollut huomattavasti korkeampi mitä SPR:ltä on vaadittu. Eli saimme enemmän mistä maksoimme. Olisi tietenkin pitänyt verrata samanlaiseen palveluun, kun kilpailutettiin ja tähän liittyen olisi pitänyt käyttää niitä asiantuntijoita kilpailutusta suunniteltaessa. Nyt mentiin laadussa ja tasossa alaspäin ja romutettiin toimiva, tasoonsa nähden oikean hintainen järjestelmä.

(Tämä on tietenkin ok, jos säästöjen nimissä ollaan valmiita hyväksymään huonompaa hoitoa. Itse en olisi 150000,- säästöjen takia ottanut riskiä.)

Varsinainen vakava ongelma muodostui vasta siinä vaiheessa, kun alkoi paljastua miten kilpailun voittaja aikoo palvelun toteuttaa. Nythän se on täysi mysteeri kaikille, ei ainakaan täällä tai mediassa ole ollut infoa?

Toisekseen tässä ei ole ollut kai ollenkaan kysymys työpaikkojen puolesta taistelusta - valitutkinhan ovat lähteneet muihin töihin tai kilpailuttamisen vastustamisesta / SPR:n puolustamisesta. Lisäksi työntekijöiden aloitteen mukaan toiminta olisi ollut järkevintä tehdä omana toimintana? Eli toisin sanoen he yrittivät saada punaisen ristinkin pois välistä vaikka se oli heidän työnantajansa. 

Adressissa kilpailutuksen ja päätöksen perumista vaadittiin ilmeisesti  vain sen takia, että siihen olisi ehkä ollut teoreettinen mahdollisuus hallintosääntöepäselvyyden takia. Eli toisin sanoen portti päättäjille perua homma sievästi, kun ongelma ilmeni. Harmi kyllä ja varmasti yksi suurin ihmisiä ärsyttänyt asia oli se, että poliitikot eivät halunneet asiaan enää paneutua ja jättivät vastaamatta kysymyksiin. Tämä oli ainakin minun mielästäni ylimielistä ja osoitti välinpitämättömyyttä tärkeää asiaa kohtaan.

Toinen ärsyttävä (huolestuttava?) ilmiö on ollut se, että asiaan valmisteluun liittyvät (ei siis Outi K) poliitikot ja johtava lääkäri kääntävät aina keskustelun pois varsinaisesta kysymyksestä ja vastailevat asioihin, joita ei ole kysytty. Esim. Kysytään miten palvelun taso aiotaan varmistaa - vastataan: ymmärrämme huolen työpaikkojenne puolesta tai kysytään miksi ei ole käytetty ULKOPUOLISTA (esim JB ilmoitti tarjonneensa apua tällaisten löytämiseksi, muistaaksen 5 kpl muualta suomesta) asiantuntemusta - vastataan: hankintalain mukaan on ollut pakko kilpailuttaa ja olisi ollut laitonta ottaa SPR henkilökuntaa valmistelemaan tarjouspyyntöä. En ole ainakaan foorumilta löytänyt, että SPR, JB tai MS olisi tällaista vaatinut? Jää aina kaivelemaan, että onko tämä propagandaa vai eikö todellakaan ole viitsitty paneutua asiaan ennen lehtikirjoittelua vai voiko olla mahdollista, että asiaa ei oikeasti ole ymmärretty.

Miksi SPR olisi valittanut päätöksestä? Sehän hävisi tarjouskilpailun aivan rehellisesti. Ei tässä siitäkään ole kysymys, kuten yllä jo ilmenee.

Toivotaan, ettei mitään isompaa satu tässä sinä aikana,kun odotellaan SHP:lle siirtymistä ja kuntien yhdistämistä.

Rauhallisia liikkeitä ja hyvää joulua