Ei pakkorokotuslaille
Arja Kangas Vieras |
/ #330 Vain lääketeollisuus tarvitsee rokotuksia13.12.2010 08:59Markkinateollisuus tietää että mielikuvien luominen on tuottoisaa, myös lääkkeitä markkinoivat tahot. Niinpä rokotteista meille on luotu sellainen mielikuva, että niiden avulla moni sairaus on saatu loppumaan. JOS NÄIN OLISI, NIIN MIKSI ESIM. "POLIOEPIDEMIA" pisti päänsä esille 1985 Suomessa? Meillähän on ollut neuvolajärjestelmä jo ammoisista ajoista alkaen, joten miten on mahdollista sellaisen sairauden tehdä yllätyshyökkäys Suomen kaltaisessa maassa? Myöhemmin, kun olimme elävän viruksen sokeripaloissa jo syöneet, on käynyt selville, että se oli silloin jo lääketeollisuuden valepropagandaa, jolla suomalaiset laitettiin syömään Ruotsissa kielletty rokote, joka uhkasi vanhentua. Ruotsissa sama elävä poliovirusrokote oli tappanut kansaa niin, että sen käyttö naapurimaassa kiellettiin, jonka jälkeen rokote myytiin lääketehtaan sisaryhtiölle Suomeen. Me hyväuskoiset ja helposti höynäytettävät suomalaiset, uskoen Kansanterveyslaitosta (nykyinen Terveyden ja hyvinvointilaitos) silloinkin, napsimme rokotteella myrkytetyt sokeripalat suihimme. Otimme tietämättämme suuren riskin sairastua ja saada lapsillemme elinikäisiä vaurioita, koska uskoimme silloinkin niitä, jotka tekivät kansan terveysriskillä suuren tilin itselleen. Miksi rokotteilla bisnestä tekeviä monikansallisia lääkeyhtiöitä ei kiinnosta yhtä intensiivisesti osallistua projekteihin, joilla alikehittyneisiin maihin rakennutettaisiin kaivoja, joista siellä saataisiin puhdasta vettä, tai olla osallistumassa rakennushankkeisiin, joilla tuotettaisiin asumiskelpoisia koteja alikehittyneissä maissa? Tämänkaltaiset bisnekset eivät lääketeollisuutta kiinnosta, vaikka siellä rahaa on. Lääketieteellisissä piireissä valitetaan, että on myytävä lääkkeitä alikehittyneisiin maihin, joilla ei ole niistä varaa heille tarpeeksi maksaa! Lääkebisnestä ei kiinnosta todellinen hyvinvointi ja terveys. Siellä halutaan ainoastaan myydä lääkkeitä ja jos ihmiset voivat hyvin, he tarvitsevat vähemmän kemiallisia lääkkeitä. Tämä näkyy kehittyneissä maissa räjähdysmäisesti lisääntyneenä psyykenlääkkeiden syöttämisenä. Rokotteista täytyy sanoa, että ne pitävät viruksia hengissä. Viruksia oikein viljellään rokotteita varten. Viruksilla tehdään kauppaa! Tuottavaa bisnestä! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10191 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40441 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
704 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
523 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
81 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
70 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024