IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Humus-Pekka |
/ #1325 Re: Re: Re: mielipiteestä siinä on kyse06.07.2012 11:10#1321: - Re: Re: mielipiteestä siinä on kyse "...itse tarkoitushakuisesti omilla värityksillänne haluatte vääristää tietoa mikä on virallisen tutkimuksen tulos." Jonkin verran hauskasti sanottu. Kivimaahan nimen omaan julkaisi ajatelmansa yksityishenkilönä, eikä virkansa puolesta. Minkäänlaista virallista statusta kirjoitelmalla ei tosiaankaan ole. Lähtökohtaisesti Kivimaa kirjoitelmassaan jätti nuo edellä mainitut kovat vesistöpäästöt tarkastelematta, mikä vie tältä "tutkimukselta" pohjan kokonaan. Miksi sitten turveyhtiöt eivät halua Kivimaan suosittamia turvepeltoja ja ojitettuja soita kaivettavakseen? Siksi, koska näillä paksu pintakerros on jo niin pitkälle hajonnutta, ettei se kelpaa polttoturpeeksi. Toisekseen turvepelloilla maata on lannoitettu mikä on kiihdyttänyt turpeen hajoamista entisestään ja lisäisi turvekentän aiheuttamia ravinnepäästöjä roimasti. Kolmanneksi: Turvepelloilla pintakerrokseen on myös sekoittunut kivennäismaata ja sitä ei voi siksi nykymenetelmin polttaa kannattavasti. Neljänneksi: Ojitetuilla soilla myös puusto on järeytynyt ja poistettavien kantojen suuri määrä heikentäisi turpeennoston kannattavuutta. Mm. näistä mainituista syistä olisi pintaa kuorittava hukkaan huomattavasti paksumpi kerros (vähintään se ojien syvyinen lisäkerros) kuin ojittamattomilla soilla mikä tarkoittaisi paljon ohuempaa hyödynnettävää turvemäärää. Nämä tiedot perustuvat turveyhtiöiden laskelmiin, eivät sen kummempaan. Laskelmissaan turveteollisuus huomioi myös turvepeltojen (=viljelysmaan) erittäin korkean hinnan. Peltojen omistajat eivät näet myy valmista maatalousmaata raivaamattoman suon hehtaarihinnalla, eli max. 1000 euroa/ha. Näistä syistä tuo paljon (turhaan) puhuttu turvepeltojen käyttäminen turvetuotantoon ei kiinnosta yhtiöitä ollenkaan. Jos siis sinusta edelleenkin tuntuu siltä, että "vääristelemme tietoa", kuten perustelematta väitit, niin tarkista edellä sanomani turveyhtiöiden edustajilta. Rahasta turvebisneksessäkin on pohjimmiltaan kysymys. Se yksinkertaisella tavalla selittää myös turveyhtiöiden luontoa riistävät toimintatavat. Kaikki ihmisen tekemä luonnon tuhoaminen on aina perustunut ahneuteen; rahan tavoitteluun. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3430 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
389 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20411 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11308 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025