VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA

Veli K.

/ #447 EU myllerryksessä eikä vain euron takia

09.07.2012 14:50

EU myllerryksessä eikä vain euron takia
9.7.2012 13:49 Ari Rusila Ulkomaat, BalkanBlog, Ari Rusila, eurokriisi, EU Lite ilmoita asiaton viesti


Kaksi trendiä dominoi EU agendaa päivästä toiseen: ensinnäkin virtuaalitalouden pelureiden tappioita pyritään pienentämään veronmaksajien varoin ja toiseksi EU:ta ollaan ajamassa tiukemman liittovaltion suuntaan. Mielestäni on aika myöntää toteutetun strategian epäonnistuminen, on aika viheltää peli poikki, kerätä tappiot ja aloittaa uusi peli jossa pyritään säästämään kansalaisten 99 %:n osuuden palvelut niin Suomessa kuin muuallakin euroalueella sen sijaan että säästetään vain kriisistä hyötyvän yhden prosentin voittoja.

Muutama vuosi sitten markkinavoimista otettiin niskalenkkiä lähtemällä pelastamaan Kreikkaa runsaan sadan miljardin tukipaketein. Varat käytettiin ulkomaisten pankkien ja keinottelijoiden tappioiden pienentämiseen. Kreikassa tukea kanavoitiin myös uusiin sukellusveneisiin ja ilmavoimiin, tavallisen kreikkalaisen palvelut jatkavat kurjistumistaan, maan julkinen velka nyt on suurempi kuin ennen tukipaketteja, kansantuote on laskusuunnassa ja kukaan tuskin kuvittelee maan kykenevän maksamaan lainojaan takaisin. Grexit nyt olisi kaikille osapuolille mielekäs ratkaisu viimeistään nyt. (Ks esim. ”Common Appeal for the Rescue of the Peoples of Europe” )

Euron valuvirheellä on vaikutuksensa myös itse EU:n rakenteiden kehittymiseen. Viime vuonna esitelty kasvupaketti ja sen jälkeiset kehitelmät suljetusti ja ehdoitta toimivista uusista euroalueen säätelyelimistä ovat johtamassa pysyvään poikkeustilahallintoon joka polkee alleen merkittävimmät EU:n alkuperäiset periaatteet kuten demokratian ja läheisyysperiaatteen. Ja tästä huolimatta paketit eivät ole mikään tae kasvusta, pikemminkin ne mahdollistavat julkisten palvelujen ryöstön, sosiaalisten oikeuksien alasajon ja ylipäätään tavallisten kansalaisten tarpeiden ohjaamisen sivuraiteille.



Nähdäkseni fedaralistinen diktatuuri on torjuttava ja palautettava päätöksentekoa markkinavoimilta ja niiden lakeijoilta lähemmäs kansalaisia, edes kansallisten parlamenttien tasolle. Varmasti nyky-EU:n jälkeenkin löytyy mielekkäitä yhteistyöfoorumeita yhteisten ongelmien ja mahdollisuuksien hoitamiseen. Toivoisinkin mahdollisimman nopeasti (mieluummin eilen) siirryttävän EU:n kevytversioon, jossa EU:n nukkeparlamentti ja virkakoneisto ajetaan alas tarpeettomina tai jopa haitallisina yhdessä korkealenteoisten ja sisällyksettömien ohjelmien ja lausuntojen kanssa. Jäljelle jäävä, ehkä konfederaatiopohjainen, unioni voisi keskittyä EU:n alkuperäisten ideoiden – kuten yhteisen talousalueen esteiden poistaminen – kehittelyyn.



Mielestäni tarvitaan politiikan suunmuutos, jonka keskeisiksi periaatteiksi nostaisia seuraavat tekijät:
Ihmiset ennen systeemiä
Reaalitalous virtuaalitalouden sijaan
Sijoittajavastuu veronmaksajien kantaman riskin sijaan

Mainittua problematiikkaa käsittelen laajemmin pääblogissani julkaisemassani kirjoituksessa

EU in Turmoil and not only in Financial One