Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Vieras Outi Keinänen
Vieras

/ #419 Re: Re: Sosiaali- ja terveysltk Kokous 14.12.2010 / Pykälä 186

19.12.2010 15:28

#417: Outi Keinänen - Re: Sosiaali- ja terveysltk Kokous 14.12.2010 / Pykälä 186  

Haluan vielä täsmentää omaa tekstiäni, jotta ei synny väärää kuvaa kilpailun halvalla hinnalla voittaneen firman syyllistämisestä. Sitä minulla ei ole missään tapauksessa tarkoitus tehdä! Kerroin vain avoimesti huhuista, joita kaupungilla liikkuu, myös poliitikkojen piirissä. Vaikea sanoa, mikä tässä on täysin faktaa, mutta lopputulos oli taas aika ihmeellinen ja surullista luettavaa. 

Kirjoittelussani on kyse pitkään jatkuneesta, siis jo kolme vuotta Torniossa kestäneestä epävarmuudesta ja päättämättömyydestä, joka koskee Suojapirtin palvelujen ostamista samoilla kriteereillä kuin muutkin kunnat ostavat. Lisäksi Suojapirtin toimintaan liittyvistä, edellisen valtuustokauden sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksien noudattamatta jättämisestä. Suojapirttiä palveluntuottajana ei mielestäni arvostettu ja huomioitu mitenkään asian valmistelussa, vaan jätettiin edellisen lautakunnan järkevä päätös huomioimatta. Nykyisen uuden lautakunnan edustajien neuvottelutaito ei kerrotun mukaan kuulemma riittänyt. Ongelma keskustelemattomuudesta, kuulemieni mielipiteiden mukaan, ei johtunut Suojapirtistä. Muutakin arveluttavaa on tullut esille, mutta kaikkea ei voi kirjoittaa.

Alla ovat edelliseen puheenvuorooni täydentämäni tekstit, täydennykset olen tummentanut;

Omalla alallaan huippuyksikön eli Suojapirtin laadukas toiminta ei kelpaa Tornion kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle??? Miksi taas tällainen tulos? Lehdessä lautakunnan pj. uutisoi asiaa virheellisesti. Totuus on se, että puitesopimus hyväksyttiin lautakunnassa niin, että palvelut ostetaan ensisijaisesti uudelta palveluntuottajalta.

Edelle rankattiin alalla vasta aloitteleva firma. Onko uudella firmalla riittävästi näyttöä toiminnasta vaikeimmissa ja vahvaa ammattitaitoa sekä kokemusta vaativissa päihdehuollon katkaisuhoidoissa? Sehän ei ole voittaneen firman vika, jos tarjouspyynnössä ei ole erikseen pyydetty tarjousta esim. asiantuntijuutta vaativasta akuutista päihde- ja huumekatkaisuhoidoista. Hankitaanko ne palvelut sitten puitesopimuksella Suojapirtiltä vai miten tämä päätös on ymmärrettävä?

Oliko uusi kilpailuttamiskierros "tilaustyö", kuten nyt on epäilyksiä ja huhuja liikkunut kaupungilla, ensimmäisen kilpailuttamiskierroksen hylkäyksen jälkeen? Vai millä perusteilla valittu firma tiesi alkaa laajentamaan ennakkoon tilojaan? Itse en ole seurannut ko. firman toimintaa, mutta tätä on kyselty. Vastausta en tiedä, eikä minun tarkoitus ole syyllistää kilpailun voittanutta yritystä, joka on tietenkin toiminut tarjouksen jättämisessä, tarjouspyynnön mukaan. Silti tässä on liian paljon kysymyksiä palvelun tilaajan edustajien toiminnasta asian valmistelussa ja tarjouspyynnön sisällöstä.