Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä


Vieras

/ #421

21.12.2010 07:19

"Suurten terveydenhuoltoyritysten ambulanssit toimivat riskirajoilla, koska työtä teetetään liian halvalla. Näin väittävät HS:n haastattelemat ensihoitajat ja sairaankuljettajat.

Heidän mukaansa yritykset savustavat vanhat työntekijät ulos. Tilalle otetaan halpoja sijaisia, jotka eivät aina tiedä, minne ambulanssilla ajetaan.

Suuryritysten mahti on kasvanut ensihoidossa viime vuosina. Nyt työntekijät ovat levottomia, koska uusi terveydenhuoltolaki mullistaa alan asetelmat.

Pirkanmaalla MedGroup-konsernin palveluksessa työskennellyt Tiina Mäkelä kertoo irtisanoutuneensa, koska hänen sanottiin olevan liian kallis sairaanhoitaja.

"Mittani tuli täyteen", Mäkelä sanoo.

Helsinkiläinen Toni Ritvos puolestaan irtisanoutui kesällä HES Sairaankuljetuksesta.

Sairaankuljettajan työvuorot venyivät jopa 40-tuntisiksi.

Yhä työsuhteessa olevat hoitajat pysyvät nimettöminä.

Väitteet ovat silti samanlaisia: henkilökuntaa painostetaan tai pidetään pimennossa ja töihin palkataan väkeä kesken opintojen. Näitä ongelmia on ainakin kourallisella paikkakuntia.

MedGroupin toimitusjohtaja Kustaa Piha on hämmentynyt väitteistä. Hän ei usko alaistensa laajaan vastarintaan.

"Yksittäisillä työntekijöillä voi olla henkilökohtaisella tasolla näin isossa yhtiössä jotain epäluottamusta työnantajaa kohtaan."

HES Sairaankuljetuksen toimitusjohtaja Markus Ulfstedt kertoo saaneensa pääasiassa hyvää palautetta kentältä.

"Meillä on 30 toimipistettä. Voi tietysti olla vaihteluja, miten esimiehet niissä asiansa hoitavat."

Uusi terveydenhuoltolaki tulee voimaan ensi vappuna. Silloin ensihoidon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta sairaanhoitopiireille.

"Toivon, että se selkeyttää johtamista ja kaikille saadaan samat pelisäännöt", eräs MedGroupin naistyöntekijä sanoo."

(Helsingin Sanomat 21.12.2010)