Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

jänishousu
Vieras

/ #565 Re: virkamiehet ja päättäjät (ja tarkastuslautakunta)

19.01.2011 12:33

#564: Kemiläinen - virkamiehet ja päättäjät 

 

Kuten edellisessä viestissä kerrotaan, pojat ovat jotain yrittäneet. Toistaiseksi on vain jäänyt yrittämisen tasolle.

Adressi sai paljon julkisuutta, mutta ei vaikuttanut päätöksentekoon. Uudesta toimijasta esitetty kritiikki ei herättänyt päättäjiä edes sen vertaa, että olisivat ottaneet mahdollisia tulevia sopimusrikkomuksia huomioon. Sopimukseen olisi ehdottomasti pitänyt laittaa rahalliset sanktiot sopimusrikkomuksista.

Matin kirje "oikaisupyyntö kunta-aloitteen käsittelystä ja sairaankuljetuksen kilpailuttamisesta kaupunginhallitukselle" käsiteltiin hallituksessa 10.1. Kirje on merkitty vastaanotetuksi 22.11. kokouksessa, sen jälkeen on ollut kokoukset 1.12., 7.12 ja 20.12. joissa asiaa ei ole käsitelty. Onko tarkoituksella odotettu että uusi toimija ehtii aloittaa toimintansa ennen kuin asia otettiin käsittelyyn? Hallintolain 23 §:n mukaisesti "Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä".

Kirjettä käsiteltäessä asian valmistelija kaupungin lakimies toteaa:

>> Oikaisupyynnön tekijä ilmoittaa osoittaneensa 17.5.2010 kunta-aloitteensa kaupunginhallitukselle, joka ei ole asiaa käsitellyt. Asiaa on käsitellyt sosiaali- ja terveyslautakunta kokouksessaan §:n 88 kohdalla, jolloin kilpailutuksen järjestämisestä oli jo ehditty päättää. Kaupunginhallitukselle erheellisesti osoitettu kirje oli siirretty hallintolain 21 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Kyseisen lainkohdan mukaan "Viranomaisen, jolle on erehdyksessä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle."

>> Lainvoimaiseen ja kuukausia vanhaan päätökseen ei otto-oikeuden käyttäminen ole mahdollista

Tarkastuslautakunta käsitteli Matin tarkastuspyyntöä ensihoidon kilpailuttamisesta 17.12. ja jätti asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Tuleva päätös ei tule enää vaikuttamaan ensihoidon ja sairaankuljetuksen sopimukseen. Päätösellä on kuitenkin merkitystä päätöksentekoperiaatteiden oikeudellisuuden ja oikeudenmukaisuuden selvittämisessä. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että tarkastuslautakunta käyttäisi asiaan riittävästi aikaa ja selvittäisi myös kilpailutustyöryhmän jäsenten toiminnan aloitteen käsittelyssä. Onko oikein, että kilpailutusesityksen valmistelevat, päätöksen tekevät ja päätöksentekoa valvovat samat henkilöt, jos he pystyvät toimillaan estämään oman esityksen vastaisten ehdotusten etenemisen. Erityisesti tulisi selvittää, miksi kilpailutustyöryhmän esityksen vastainen kunta-aloite neuvottiin työryhmän jäsenen toimesta "erehdyksessä toimittamaan viranomaiselle, jonka toimivaltaan asiakirja ei kuulu." Kun näin meneteltiin, miksi - niin ikään kilpailutustyöryhmän jäsen - ohjasi pykälä 21 nojalla kirjeen takaisin sosiaali- ja terveyslautakunnalle, vaikka tiesi kokoukseen osallistuneena asiasta jo lautakunnassa päätetyn. Eikö asia otto-oikeuden kautta olisi kuulunut myös hallituksen toimivaltaan? Tuolloin päätös ei ollut vielä kuukausia vanha, kuten nyt valitusta käsiteltäessä.