Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa
Kustaa Vaasa |
/ #331 Jyrki Kataisen viimeisin telakkalausunto13.02.2013 08:01Aamun 13.2 uutisissa Jyrki Katainen puolusteli hallituksen aiempaa päätöstä evätä 50miljoonan Euron pääomalaina STX Finlandilta perustuen väittämään ettei hallitus tue kannattamatonta teollisuutta. Olisi hyvä tarkemmin määritellä milloin teollisuus on kannattamatonta ja millä kriteereillä. Hallitushan on useaan otteeseen hehkuttanut jäänmurtajarakentamisen ja arktisen meriteollisuuden puolesta. Tällaisia tuotteita valmistava Helsingin telakka toimii raskaasti tappiollisena. Viimeksi käytössä olevien tilinpäätöstietojen 2011 mukaan vuosittainen tappio on reilusti yli puolet liikevaihdosta. Markkinoilla liikkuvien tietojen mukaan nykytilauskanta on myös tappiollista ja laivojen rakentaminen Helsingissä täysin kannattamatonta. Näitä tuotteita Katainen, Urpilainen, Vapaavuori ja kumppanit haikailevat lisää Suomeen tehtäväksi. Samaisen vuoden 2011 osalta STX Finland ylsi sentään 11 miljoonaa plussalle (!). Markkinoilla liikkuvien tietojen mukaan ollivat 2009 ja 2010 luovutetut Oasis ja Allure toki hieman tappiollisia. Eri lähteiden mukaan laivakohtaiset tappiomäärät vaihtelevat 2-4% välillä. Tämä vastaa korkeintaan sellaista 20-40 miljoonan Euron tappiota laivakohtaista yli 900 miljoonan Euron liikevaihtoa kohden. Voisi olettaa, että telakka teki suuremman tappion ensimmäisestä laivasta. Nyt menetetyt kolmas ja mahdollinen neljäs Oasis-laiva olisi varmasti näitten lukujen valossa kyetty tekemään jo vähntäänn nollatuloksella tai normaalin oppimiskäyrän mukaan muutaman prosentin voitolla. Joka tapauksessa marginaalit ovat hyvin pienet suuntaan ja toiseen. Mitenkään raskaasti tappiollista Oasis 3n tekeminen Turun telakalla ei ainakaan olisi voinut olla. Lisäksi kun otetaan huomioon se valtava liikevaihto, työllisyysvaikutus, verotulot, välilliset vaikutukset muuhun elinkeinoelämään, saadut vientitulot, mahdollisuus korkean teknologian edelleen kehittämiseen ja tekemiseen Suomessa jne. ei voi muuta kuin valittaen todeta hallituksen täydellistä ammattitaidottomuutta kauppa-ja talouspoliittisessa sekä teollisuuspoliittisessa toimintakentässä. Täysin absurdiksi tilanteen tekee se, että hallitus antaa ohjeita teollisuudelle asioista, joista se ei selvästikään ole lainkaan perillä. Hallitus kykenee vain amatöörimäisiin heittoihin: kannattamaton teollisuutta ei tueta, telakoiden tulee keskittyä jäänmurtajiin ja arktisiin aluksiin sekä offshoreen, jne. Lopuksi toteaisin vielä, että eiväthän telakat, saati Suomen hallitus voi päättää mitä tuotteita ja laivoja markkinat haluavat. Niitä laivoja on tehtävä, joista on kysyntää ja joissa tekemisemme on kannattavinta ja tuotantovolyymiä on riittävästi tarjolla. Tällä hetkellä risteilulaivat tuntuvat olevan ainoa laivatyyppi, joka täyttää nämä edellytykset. Muu on haihattelua ja toiveajattelua. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1896 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18011 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
831 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1119 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1295 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
602 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
472 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
444 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
448 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
261 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1789 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
597 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
752 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12787 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6362 Luotu: 29.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.