Lähdevainiontien puistoalueen puolesta!
Havaitsin 14.10.2013 Lähdevainiontien leikkipuiston viereisellä pienellä metsäalueella valkoisen kyltin, jossa lukee seuraavasti:
Tälle alueelle rakennetaan matkaviestin pylväs H 36M ja laitesuoja kaappi, 1,5 neliömetriä.
Rakennuttaja: Telia Sonera Finland Oyj
Urakoitsija:-
alkamisaika:03/2014
Lisätiedot: Telia Sonera Finland Oyj p.020401, Erkki Lehtimäki
Ällistyin tiedotteesta ja soitinkin jo Ylöjärven kunnan rakennusvalvontaan, josta sain kuulla, että ei asiaa vielä ole täysin päätetty, mutta vakavasti sellaista ollaan ilmeisesti puuhaamassa. Sain sen käsityksen, että kunta on asialle kovin myötämielinen.
Lähdevainiontien puistoalueella on siis pikkulasten leikkipuisto ja pieni metsäalue vieressä, jossa lapset leikkivät ja harjoittelevat esim. kävelyä epätasaisessa maastossa päivittäin. Puistoalue on kovasti suosittu pikkulapsiperheiden sekä myös päiväkotilapsien leikkipaikkana. Lähin päiväkoti kun sijaitsee noin 200 metrin säteellä.
Olen itse huolestunut ja kiukkuinen siitä, että alueelle joka on erityisesti pienten lasten päivittäisessä käytössä, ollaan edes harkitsemassa tällaisia rakennelmia. Aluetta ympäröi läheisesti myös omakoti asutus. En tiedä tarkasti paljonko sellainen pylväs säteilee ympäristöön, mutta sen ymmärrän, että ei se ainakaan kenenkään terveyttä edistä! Jo pelkän kännykän on viime aikoina huhuttu säteilevän liiaksi. On syytä muistaa, että lapset ovat vielä herkempiä säteille.
Olen myöskin sitä mieltä, että ei sellainen korkea pylväs asuinalueen maisemaa ainakaan kaunista. Annettaisiin pienen metsäkukkulan puiden olla ja lasten leikkiä turvallisesti puistoalueella. Jos tällainen rakennelma välttämättä tarvitaan Haavistolle, niin eiköhän sille parempi paikka ole pakko löytyä. Vuoden vanhana kuntalaisena olen pettynyt lähiympäristössäni suunniteltaviin muutoksiin. Säteilyn määrästä, lasten leikkipuiston turvallisuudesta, maisemasta, sekä lähialueen asukkaiden asumisviihtyvyyden puolesta huolestunut äiti Hanna Sarkki.
Hanna Sarkki Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43118 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10424 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
710 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1078 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
618 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
95 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
89 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1705 Luotu: 01.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
30 Luotu: 18.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025