Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Israelin boikotointi ja Lähi-Idän rauhan edistäminen
2016-04-06 14:53:18
Israelin boikotointi ja Lähi-Idän rauhan edistäminen
http://www.icej.fi/tiedotustoiminta/israelin-boikotointi-ja-lahi-idan-rauhan-edistaminen
Arvoisa Israelin ystävä,
BDS on kansainvälinen Israelin vastainen boikottiliike, joka esittää tavoitteekseen edistää Lähi-idän rauhaa Israeliin kohdistuvien boikottien, sanktioiden ja divestointien avulla. Liikkeen lopullisena tavoitteena on eristää Israel niin taloudellisesti kuin myös kulttuurisesti – sosiaalisella, koulutuksellisella, humanitaarisella ja diplomaattisella tasolla.
Pyydämme Teitä tutustumaan tähän materiaaliin, joka käsittelee BDS-liikkeen syntyhistoriaa ja tavoitteita, Suomen ICAHD:n yrityksille lähettämän BDS-raportin sisältämää virheellistä informaatiota sekä perusteita jättäytyä Israelin vastaisen boikottiliikkeen ulkopuolelle.
Israel on tällä hetkellä Lähi-idän ainoa toimiva demokratia, jossa kaikilla asukkailla - etniseen taustaan, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta - on kansalaisoikeudet, uskonnon- ja mielipiteenvapaus ja oikeusturva. Israelin demokratian säilyminen vahvana on tärkeää alueen vakaudelle. Tällä hetkellä ääri-islamilaiset liikkeet uhkaavat koko Lähi-itää. Varsinkin Jordania ja Egypti tukeutuvat pinnan alla Israelin vahvaan tukeen ISIS-liikkeen leviämistä vastaan. Suomi ja muut länsimaat, jotka jakavat yhteisen arvopohjan ja demokratiakäsityksen, edesauttavat demokratian säilymistä ja alueen vakautta parhaiten Israelia tukemalla.
Palestiinalaisten ja israelilaisten välistä rauhaa ei edistetä eristämispolitiikalla vaan valtiollisella ja kansalaistasolla tehtävän kulttuurisen, koulutuksellisen, humanitaarisen ja taloudellisen yhteistyön lisäämisellä ja tukemisella. Toivomme, että suomalaiset poliitikot, johtajat ja liike-elämän vaikuttajat tukevat Israelin olemassaoloa ja rauhaan pyrkivien ihmisten hyvinvointia Lähi-idässä. Alueen tilanne ei ole yksiselitteinen – jo vuosia konflikti on näyttäytynyt myös mielikuvien ja tiedonlevityksen tasolla. Perusteellisen taustatiedon hankkiminen ja huolellinen harkitseminen ovatkin tämän konfliktin kohdalla erityisen haastavia tehtäviä. Toivomme, että materiaalimme auttaa Teitä oikeudenmukaisen suhtautumistavan valitsemisessa.
ICEJ:n Suomen osaston puolesta,
Kari O. Niemi
Toiminnanjohtaja
Seurakuntalainen – lehti:
Hamasin käyttämien, EU:n jäsenmaiden rahoituksella tuotettujen oppikirjojen juutalaisvastaisesta sisällöstä on tiedetty vuodesta 2001 alkaen. Myös Suomi on osallistunut kirjojen kustantamiseen kehitysyhteistyövaroillaan.
Oppikirjoissa opetetaan juutalaisten olevan tuhottu kansakunta, jolle ei kuulu omaa valtiota.
Hamas-johtoisen Gazan kouluissa on jälleen ilmennyt antisemitististen oppikirjojen käyttöä. Uusi, ”kansallisen kasvatuksen” tunneilla käytetty oppikirja opettaa laps…ille esimerkiksi, että todellinen valtio Israelin alueella on muslimivaltio nimeltään ”Palestiina”. Asiasta uutisoi The New York Times.
Oppikirjoissa myös opetetaan monilta osin muunneltua versiota lähihistoriasta, vaietaan esimerkiksi Oslon rauhansopimuksen olemassaolosta, sanotaan juutalaisten olevan tuhottu kansakunta, jolle ei kuulu omaa valtiota, sekä kehotetaan boikotoimaan israelilaisia tuotteita.
Kannattaa katsoa:
https://www.youtube.com/watch?v=zAClE3IcOtg&index=2&list=PL8t3LAe6IOm87JaEbTolx7GSvOJgAP8di
Juhani Starczewski
SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!
2016-03-24 21:59:07
SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS
Matteus 28:5 Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille:
"Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu.
28:6 Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+28%3A1&rnd=1458847311016
Siunauksin Juhani ja Terttu Starczewski
Päivitetty 24.3.2016
Raamattu ei voi raueta tyhjiin!
NELJÄS VALTAKUNNALLINEN RAAMATTUJUHLA JA RAAMATTUMARSSI
HELATORSTAINA 5.5.2016 JYVÄSKYLÄSSÄ!
Seminaariin ja/tai marssille ilmoittautumiset sunnuntaihin 1.5.2016 mennessä Juhanille!
KE 4.- TO 5.5.2016 ON NATSIUHRIEN MUISTOPÄIVÄ Yom HaShoah יום השואה!
https://www.hebcal.com/holidays/yom-hashoah?utm_source=redir&utm_medium=redir
Tapahtuman pääteema on ISRAEL.
ISRAEL- aiheeseen perehdytään seminaarin muodossa.
https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/nelj%C3%A4s-valtakunnallinen-raamattujuhla-ja-raamattumarssi-helatorstaina-552016-jyv/1113028328757336
Seminaariin, joka alkaa klo 13
osallistuvat mm.
Keren Kajemet Finland ry
Toimintaa esittelee
ETHEL SALUTSKIJ, puheenjohtaja
IAKOV DONDYCH, varapuheenjohtaja
http://www.kkl.fi/
+ esittelypöytä
Helsingin juutalainen seurakunta
Toimintaa esittelee
ARIEL NADBORNIK, synagogakomitean puheenjohtaja
http://www.jchelsinki.fi/
+ juutalainen elämä Suomessa
+ uusi toimintamuoto Helsingin juutalaisen seurakunnan ystävät ry
+ esittelypöytä
KANSANEDUSTAJIEN JA MUIDEN JUHLAA MUISTANEIDEN TERVEHDYKSET
VOIS - Voice Of Israel In Scandinavia
+ esittely
+esittelypöytä
Raamattu ja sen auktoriteetti
JUHANA LEHMUSKOSKI
Musiikkia ja laulua
TARJA AHO, piano ja VICTORIA KIURU, viulu
Seminaarin jälkeen Raamattumarssi!
Ottakaa mukaan RAAMATTUJA, Suomen, Israelin ja Jerusalemin lippuja!
Järjestäjillä on plakaateja, joita jaetaan halukkaille marssia varten.
Jos on marssiin osallistujilla on omia plakaateja, niin ne pitää etukäteen
ilmoittaa ja tarkistuttaa järjestäjillä!
Raamattumarssin tilaisuus Kompassilla
Kävelykadun ja Asemakadun risteyksessä
- puheita ja lauluja
http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/36461_10005kavelykatu_kaytto.pdf
http://www.jekku.fi/
Tue tapahtumaa ja Kunnioita Raamattua eli Jumalan Sanaa
allekirjoittamalla tämä adressi!
Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa solidaarisuuttasi Israelia
kohtaan sekä muistaa samalla vietettävää Juhanin 60-vuotisjuhlaa
istuttamalla puu / puita Negeviin. Yhden puun hinta on 10,00 €.
NORDEAFI83 1023 3000 2472 42 viitenumerolla 20145.
Jesaja 27:6 Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja
kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Solidaarisuutta_Israelille!.htm
Tietoa tapahtumasta saa levittää!
Seuraa tiedotusta, tarkempaa tietoa tulee myöhemmin!
Tervetuloa!
Seminaariin ja/tai marssille ilmoittautumiset
sunnuntaihin 1.5.2016 mennessä:
Raamattujuhlatoimikunnan puheenjohtaja
Juhani Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
https://www.facebook.com/juhani.starczewski
https://twitter.com/juhanistarczews
++++++++++
Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille!
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Solidaarisuutta_Israelille!.htm
Hyvä Israelin ystävä,
Monet traagiset tapahtumat sekä syrjivät päätökset vuoden 2015 aikana
osoittavat Israelin tarvitsevan entistä enemmän ystäviään, kannatusta sekä tukea.
Väkivallan ja sekasorron ympäröimässä Lähi-idässä Israel on alueen ainoa demokratiaa
sekä oikeusvaltion periaatteita ylläpitävä valtio, mutta on kuitenkin joutunut silmätikuksi.
Tätä epäoikeudenmukaista kohtelua voi jokainen meistä torjua tiivistämällä rintamaamme
Israelin hyväksi. Ajankohtainen tuki on osallistuminen puunistutustalkoisiin Israelissa.
Tänä vuonna Tu Bishvatina tunnettu päivä on tammikuun 25. Tuolloin puiden uutena vuotena
sekä luonnon uusiutumisen päivänä istutetaan eri puolille Israelia miljoona puuta. Työ
tapahtuu maanlaajuisesti Keren Kayemeth LeIsraelin (KKL) eli Juutalaisen kansallisrahaston
toimesta. Siihen osallistuu satoja tuhansia ihmisiä: perheitä, koululaisia, opiskelijoita,
sotilaita, yrityksiä, järjestöjä sekä paikallisten kuntien edustajia niin juutalaisista kuin
arabiyhteisöistä. KKL on jo 115 vuoden ajan viheriöittänyt Israelin luontoa ja tarjonnut
virkistysmahdollisuuksia Israelin koko kansan käyttöön. Keren Kajemet Finland yhdessä
muiden Pohjoismaiden KKL-toimistojen kanssa rahoittaa paraikaa Negevin autiomaassa
sijaitsevaa Ambassadors-metsän kansainvälisesti tärkeää vedentutkimusprojektia. Nyt
sinulla on mahdollisuus osoittaa solidaarisuuttasi Israelia kohtaan istuttamalla puita
tähän projektiin. Yhden puun hinta on 10,00 €.
NORDEAFI83 1023 3000 2472 42 viitenumerolla 20145.
Katso:
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Solidaarisuutta_Israelille!.htm
Nopeasti muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että myös Israelin ystävät Suomessa
ylläpitävät valmiutta toimia Israelin hyväksi. Pienelle maalle pienen kansan tuki
on tärkeä! Parhaimmat kiitokset osallistumisestasi!
Hyvää vuoden 2016 jatkoa toivottaen,
Keren Kajemet Finland ry
http://www.kkl.fi/
Hallitus
+++
4.Mooseksen kirja: 13:28
Ja he kertoivat hänelle sanoen: "Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit.
Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät.
4.Mooseksen kirja: 14:8
Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan
ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä.
Hoosea 14:6-7
Minä olen oleva Israelille kuin kaste, se on kukoistava kuin lilja ja juurtuva syvälle kuin Libanon.
Sen vesat leviävät, sen kauneus on oleva kuin öljypuun ja sen tuoksu kuin Libanonin.
Sen varjossa asuvaiset kasvattavat jälleen viljaa ja kukoistavat kuin viiniköynnös. Sen maine
on oleva kuin Libanonin viinin.
Jesaja 27:6
Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja
kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.
Korkea Veisu 2:12-13
Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu
maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat.
4.Mooseksen kirja: 13:24
Ja he tulivat Rypälelaaksoon; sieltä he leikkasivat viiniköynnöksen, jossa oli rypäleterttu, ja
kahden miehen täytyi kantaa sitä korennolla; samoin he ottivat granaattiomenia ja viikunoita.
5.Mooseksen kirja: 8:7-10
Sillä Herra, sinun Jumalasi, vie sinut hyvään maahan, laaksoissa ja vuorilla vuotavien purojen,
lähteiden ja syvien vesien maahan, nisun ja ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja
granaattiomenapuun maahan, jalostetun öljypuun ja hunajan maahan, maahan, jossa sinun ei
tarvitse puutteessa leipääsi syödä eikä mitään puutetta nähdä, maahan, jonka kivet ovat rautaa ja
jonka vuorista voit louhia vaskea. Kun sinä syöt ja tulet ravituksi, niin ylistä Herraa, sinun Jumalaasi,
siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut sinulle.
+++
Tapahtuman tukija:
Rehobot
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta,
on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi
vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi
täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
2 Timoteuksen kirje 3:16-17
Jeesus sanoi:
"Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat."
Olet sydämellisesti tervetullut tukemaan Raamatun Arvovaltaa!
Raamattujuhlatoimikunta
+++
Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
http://www.adressit.com/suomen_ulkoministerion_pyydettava_anteeksi_israelilta
Adressi Israelin tueksi!
http://www.adressit.com/israelin_tueksi
+++
Israel on kärsinyt vuosikymmeniä terrorismista ja menettänyt sadoittain ihmisiä kuolleina ja haavoittuneina!
Suomikin on yhdessä EU:n kanssa syyllistynyt ja jatkuvasti syyllistyy tähän palestiinalaisten joelta (Jordan)
merelle (Välimeri) toimintaan boikotoimalla Israelia ja rahoittamalla Israelin vastaisuutta sekä tukemalla Israelin vastaista agitaatioita ja terroria.
Nykypolitikkomme eivät enää tunne Raamattua, eivätkä kunnioita Jumalan Sanaa saati usko siihen.
Toisen maailmansodan aikaan Suomi varjeltui pahimmalta mahdolliselta, kun pääsääntöisesti esti holokaustin maassamme olleita juutalaisia kohtaan.
Nyt presidentti Niinistökin havahtuu siihen, että maammekin saattaa joutua kokemaan samaa kuin Israel on kokenut vuosikymmeniä...
Obadja varoittaa: "Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi."
Olemme kansakuntana syyllistyneet "jatkoholokaustiin" ja saamme varmasti myös kokea sen, ettei Yläkerta ole unohtanut tätä toimintaa omaisuuskansaansa kohtaan ja saamme varmaan kokea samoja, kun olemme sallineet terrorin Israelia ja juutalaisia kohtaan!
+++
Sauli Niinistö Brysselin iskuista: On varauduttava Suomessa siihen, että jotain saattaa joskus tapahtua
Keskiviikko 23.3.2016 klo 09.29 (päivitetty klo 09.37)
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan myös Suomessa saattaa tapahtua vastaavaa kuin Brysselissä.
Moskovassa suomalaistoimittajia tavannut presidentti Niinistö sanoi Brysselin tapahtumien
järkyttäneen kaikkia, jotka elävät järjestäytyneessä maailmassa. Samalla hän muistutti, että vastaavaa voi tapahtua Suomessakin.
- Varovaisuus on valttia. Kyllä meidänkin on osattava varautua siihen, että jotain saattaa joskus tapahtua (Suomessa).
- Tässä joudutaan hyvin vaikeaan ja monimutkaiseen keskusteluun, jossa joudumme jatkuvasti vertaamaan arvojamme ja sitä, kuinka ihmisiä suojellaan.
Niinistö halusi rohkaista avoimeen ajatteluun ja hän kiitteli Suomen eduskuntapuolueita käymästään keskustelusta.
- En sano, että on haettu tai löydetty täyttä yhteisymmärrystä, mutta ymmärtämystä toinen toistemme ajattelusta. Siksi suhtaudun toiveikkaasti siihen, että Suomessa pyritään näitä asioita lähestymään ja turvaamaan niin, että perusarvomme säilyvät.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016032321314468_ul.shtml
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ob.+1%3A1&rnd=1458841896183
Juhani Starczewski
Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla - päivitys 1.3.2016!
2016-03-01 13:01:21Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla
pidetään helatorstaina 5.5.2016 Jyväskylässä!
http://www.adressit.com/raamattu_ei_voi_raueta_tyhjiin
Tapahtuman pääteema on ISRAEL.
ISRAEL- aiheeseen perehdytään seminaarin muodossa.
Seminaariin, joka alkaa klo 13
osallistuvat mm.
Keren Kajemet Finland ry
Toimintaa esittelee
ETHEL SALUTSKIJ, puheenjohtaja
IAKOV DONDYCH, varapuheenjohtaja
http://www.kkl.fi/
+ esittelypöytä
Helsingin juutalainen seurakunta
Toimintaa esittelee
ARIEL NADBORNIK, synagogakomitean puheenjohtaja
http://www.jchelsinki.fi/
+ juutalainen elämä Suomessa
+ uusi toimintamuoto Helsingin juutalaisen seurakunnan ystävät ry
+ esittelypöytä
Raamattu ja sen auktoriteetti
JUHANA LEHMUSKOSKI
Musiikkia ja laulua
TARJA AHO, piano ja VICTORIA KIURU, viulu
Seminaarin jälkeen Raamattumarssi:
Raamattumarssin tilaisuus Kompassilla
Kävelykadun ja Asemakadun risteyksessä
- puheita ja lauluja
Seuraa tiedotusta, tarkempaa tietoa tulee myöhemmin!
Tue tapahtumaa ja Kunnioita Raamattua eli Jumalan Sanaa
allekirjoittamalla tämä adressi!
Tietoa tapahtumasta saa levittää!
Tervetuloa!
Seminaariin ja/tai marssille ilmoittautumiset:
Raamattujuhlatoimikunnan puheenjohtaja
Juhani Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
https://www.facebook.com/juhani.starczewski
https://twitter.com/juhanistarczews
Juhani Starczewski
Kertokaa siitä lapsillenne: Vainojen Uhrien Muistopäivä 27.1.2016
2016-01-27 15:23:55Juhani Starczewski
Maanantaina 18.1.2016 EU-ulkoministerit hyväksyivät tämän!
2016-01-21 17:34:56Maanantaina 18.1.2016 EU-ulkoministerit hyväksyivät tämän, roomalaiskatolinen ulkoasiainministeri Timo Soini edusti Suomea siellä eli siirtokuntatuotteiden merkitseminen!
+++
Vatikaani vaatii Israelia lopettamaan Palestiinan miehityksen
Vatikaani ja Israel ovat ajautuneet kiistoihin Palestiinan tilanteen vuoksi. Vatikaani kritisoi Israelia palestiinalaisten kohtelusta, ja Israel syyttää Vatikaania antisemitismistä.
Israelin viranomaiset ovat raivostuneet arkkipiispa Cyrille Bustroksen lausunnosta, että kansainvälisten organisaatioiden pitäisi puolustaa palestiinalaisten oikeuksia. Bustros kritisoi myös Israelia Raamatun väärinkäytöstä oikeutettaessa Palestiinan miehitystä.
”Me kristityt emme voi puhua luvatusta maasta juutalaiskansan eksklusiivisena etuoikeutena”, Bustros totesi. ”Tämän lupauksen täytti Kristus. Ei ole enää valittua kansaa – kaikki miehet ja naiset kaikista maista ovat tulleet valituksi kansaksi."
+++
Council conclusions on the Middle East Peace Process
Council of the EU
• 18/01/2016
• 18:30
• Press release
• 14/16
• Foreign affairs & international relations
18/01/2016 | 18:30
Press contacts
Azadeh Sharafshahi
Press officer
+32 22813195
+32 475691865
1. The Council is deeply concerned that the continuing cycle of violence has led to a serious loss of human life in Israel and the Palestinian territory in recent months. The EU firmly condemns the terror attacks and violence from all sides and in any circumstances, including the death of children. The EU calls on political leaders to work together through visible actions to contribute to calm and address the underlying causes of the tensions. The EU recalls the special significance of the holy sites, and calls for upholding the status quo put in place in 1967 for the Temple Mount / al-Haram al-Sharif in line with previous understandings and with respect to Jordan's special role.
2. The EU urges all parties to refrain from any action that would worsen the situation by way of in-citement or provocation and calls on the parties to condemn attacks when they occur and adhere strict-ly to the principles of necessity and proportionality in the use of force. It commends both sides for up-holding security coordination in the light of an extremely challenging situation. The EU welcomes progress on the Duma investigation and calls for Israel to hold all perpetrators of settler violence to account. The EU also calls on both sides to jointly and resolutely fight incitement and hate speech, for instance by establishing a mechanism to consult on incitement along the lines of their previous com-mitments.
3. The EU is convinced that only the reestablishment of a political horizon and the resumption of dia-logue can stop the violence. Security measures alone cannot stop the cycle of violence. The underlying causes of the conflict need to be addressed. The EU reaffirms its support to the Quartet calls for signif-icant transformative steps to be taken, consistent with the transition envisaged by prior agreements, in order to restore confidence and rebuild trust. The EU urges both sides to implement these measures at the earliest juncture possible. A fundamental change of policy by Israel with regard to the occupied Palestinian territory, particularly in Area C, will significantly increase economic opportunities, empower Palestinian institutions and enhance stability and security for both Israelis and Palestinians.
4. The EU is united in its commitment to achieving a two-state solution - based on parameters set out in the Council Conclusions of July 2014 - that meets Israeli and Palestinian security needs and Pales-tinian aspirations for statehood and sovereignty, ends the occupation that began in 1967, and resolves all permanent status issues in order to end the conflict. It strongly opposes all actions that undermine the viability of the two state solution and urges both sides to demonstrate, through policies and actions, a genuine commitment to a two-state solution in order to rebuild trust and create a path back to meaningful negotiations. To this end, the EU will continue to closely monitor developments on the ground and their broader implications and will consider further action in order to protect the viability of the two-state solution, which is constantly eroded by new facts on the ground.
5. Securing a just and lasting peace, ending all claims, will require an increased common international effort. The EU, including through the action of its Special Representative, will work actively with all relevant stakeholders, including partners in the Quartet, notably the United States, in the region and in the United Nations Security Council, towards a renewed multilateral approach to the peace process. Recalling the spirit of dialogue and cooperation that presided over the Madrid Conference 25 years ago, the establishment of an International Support Group and a further international conference are both possible ways to contribute to this end. The EU recalls its willingness to engage further with re-gional partners on the basis of the Arab Peace Initiative which provides key elements for the settlement of the Arab-Israeli conflict as well as the opportunity for building a regional security framework.
6. The EU recalls that compliance with international humanitarian law and international human rights law by states and non-state actors, including accountability, is a cornerstone for peace and security in the region. The EU calls for the protection of children, including ensuring the right to education in a safe and secure school environment. The Council highlights the importance of unhindered work of civil society both in Israel and the occupied Palestinian territory and follows recent developments in this regard with concern.
7. Recalling that settlements are illegal under international law, constitute an obstacle to peace and threaten to make a two state solution impossible, the EU reiterates its strong opposition to Israel's set-tlement policy and actions taken in this context, such as building the separation barrier beyond the 1967 line, demolitions and confiscation - including of EU funded projects - evictions, forced transfers including of Bedouins, illegal outposts and restrictions of movement and access. It urges Israel to end all settlement activity and to dismantle the outposts erected since March 2001, in line with prior obli-gations. Settlement activity in East Jerusalem seriously jeopardizes the possibility of Jerusalem serving as the future capital of both States.
8. The EU and its Member States are committed to ensure continued, full and effective implementation of existing EU legislation and bilateral arrangements applicable to settlements products. The EU ex-presses its commitment to ensure that - in line with international law - all agreements between the State of Israel and the EU must unequivocally and explicitly indicate their inapplicability to the territories occupied by Israel in 1967. This does not constitute a boycott of Israel which the EU strongly opposes.
9. The EU urges all Palestinian factions to engage in good faith in the reconciliation process which is an important element for reaching the two state solution. The EU will continue its support to Palestinian aspirations for Statehood. It is of the utmost importance that the positive results of the past are not lost and Palestinian institutions must continue to grow stronger, more transparent, more accountable and more democratic. The EU calls upon the government to work towards genuine and democratic elections for all Palestinians. Strong, inclusive and democratic institutions, based on respect of the rule of law and human rights, are crucial in view of the establishment of a viable and sovereign Palestinian State. To this end, the EU calls on all Palestinian factions to find common ground and to work together to address the needs of the Palestinian population.
10. The EU calls for all parties to take swift steps to produce a fundamental change to the political, security and economic situation in the Gaza Strip, including the end of the closure and a full opening of the crossing points, while addressing Israel's legitimate security concerns. Recent rocket fire by mil-itant groups is unacceptable and underlines again the danger of escalation. All stakeholders must commit to non-violence and peace. The EU urges the Palestinian sides to make the reconstruction of Gaza an overarching national priority especially as regards to health, energy and access to water. The Palestinian Authority must fully resume its governmental functions in Gaza, as it is an integral part of a future Palestinian state. The EU welcomes the steps that Israel has taken to ease some restrictions on Gaza. However the lifting of restriction on movement of people, services and goods - particularly those designated as 'dual-use items' - is needed to allow reconstruction efforts and basic service delivery. The EU calls all parties, state and non-state actors to guarantee unimpeded humanitarian access to Gaza, as foreseen by international humanitarian law, for national, local and international humanitarian organizations, including EU bodies and Member States. The EU remains ready to engage with the par-ties and relevant stakeholders towards resolving the situation and calls on the international community to swiftly honour its pledges.
11. The EU reiterates its offer to both parties of a package of European political, economic and security support and of a Special Privileged Partnership with the EU, which offers substantial benefits to both parties, in the event of a final peace agreement. The EU underlines that the future development of the relations between the EU and both the Israeli and Palestinian partners will also depend on their engagement towards a lasting peace based on a two-state solution.
+++
Kerrotaan totuus ja pysytään totuudessa!
Israel on juutalaisten maa – ei ”palestiinalaisten”
Israelin maa on ollut jatkuvan arabiterrorismin kohteena, joista osa iskuista tehdään ”Palestiinan” kaut-ta, siksi Israel joutuu pitämään tiukan valvonnan ”Palestiinan” arabien, viimeksi Gazan alueen suhteen. Ongelma poistuisi, jos arabit uskoisivat koraania, joka sanoo Allahin antaneen Israelin maan juutalai-sille. Monimiljonääri arabien olisi helppo uudelleen asuttaa ”palestiinalaiset” – kuten aikoinaan karja-laiset - eri arabimaihin, josta he ovat alunperinkin kotoisin.
Historiasta, myös muista kuin islamilaisista lähteistä, ei löydy mistään valtiota nimeltä ”Palestiina” saati sitten Jerusalemia sellaisen pääkaupunkina. ”Palestiina”- nimistä valtiota ei ole ollut olemassa ennen Israelin valtion syntymistä 1948. Käsite ”Palestiinan valtio” tuli Israelin valtion syntymisen jälkeen -48. Käsite ”Palestiinan valtio” perustettiin ainoastaan
siitä syystä, että sen avulla koetetaan tuhota Israel ja saada maailman sympatiat arabien puolelle.
Sitten vuoden 70 jKr., jolloin Jerusalemin temppeli tuhottiin ja Israelin kansa joutui hajaannukseen kaikkien kansojen sekaan, ei Lähi-idässä ole ollut ”Palestiinan valtiota” eikä sitä ennen. Lähi-idässä ei ole ollut ennen Israelin valtion perustamista ”Palestiinan valtiota”, jolla olisi ollut oma raha, omat sel-keät kansakunnan rajat, valtion omat johtajat tai hallitsijat
tai oma valuutta. Vuoden 70 jKr. jälkeen Israelin maa oli roomalaisten, bysanttilaisten, arabien, seljuk-kien, ristiretkeläisten, ammelukkien, turkkilaisen ottomaanien ja brittiläisten mandaattihallinnon alai-suudessa.
Juutalaiset ajettiin maanpakoon, diasporaan v.135 jKr silloisen Rooman keisarin Hadrianuksen toimes-ta. Tuo vaihe kesti lähes 1900 vuotta, ja päättyi todellisesti vasta 15.5.1948 jolloin nykyinen Israelin valtio perustettiin ja julistettiin itsenäiseksi ja jonka myös silloin YK hyväksyi
jäsenekseen. Kysymys kuuluukin: ovatko nykyisen Israelin rajat samat kuin ne olivat aikanaan jolloin Daavidin ja Salomon kuningaskunnat olivat laajimmillaan (kts. ko. kartat)?
Alkujaan juutalaisten kansalliseksi kodiksi tarkoitettu ja osoitettu Kansainliiton v.1920 päättämä Iso-Britannian mandaattialue käsitti sekä nykyisen koko Israelin, siis myös Gazan, Länsirannan, Golanin sekä Jordanian kuningaskunnan. Siitäkin huolimatta, että kyseinen alue pilkottiin usean otteeseen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, ensin brittien toimesta kahdesti, sitten myös YK:n suosituksesta ja sitä yritetään pienentää edelleen, se ei poista sitä tosiasiaa, että nykyinen Israel on edelleen ainoa itsenäinen valtio, joka tuolla alueella on milloinkaan ollut, samoin Jerusalem on ollut vain ja ainoastaan juu-talaisvaltion pääkaupunki, ei arabien tai
”palestiinalaisten”.
Arabitkaan eivät puhuneet ” Palestiinan valtiosta” mitään ennen kuin vasta Israelin valtion perustami-sen jälkeen. Israelin maan historia todistaa, että se ei ole koskaan kuulunut Palestiinan valtiolle. Raa-matun todistuksen mukaan Israelin maa kuuluu juutalaisille, jotka
saivat sen virallisesti haltuunsa vuonna 1948. Palestiinan arabit ovat Egyptin, Libanonin, Syyrian, Jor-danian ja Irakin arabien jälkeläisiä, jotka ovat asettuneet Israelin maalle.
Lainaus IH
+++
Vatikaani vaatii Israelia lopettamaan Palestiinan miehityksen
Vatikaani ja Israel ovat ajautuneet kiistoihin Palestiinan tilanteen vuoksi. Vatikaani kritisoi Israelia palestiinalaisten kohtelusta, ja Israel syyttää Vatikaania antisemitismistä.
Israelin viranomaiset ovat raivostuneet arkkipiispa Cyrille Bustroksen lausunnosta, että kansainvälisten organisaatioiden pitäisi puolustaa palestiinalaisten oikeuksia. Bustros kritisoi myös Israelia Raamatun väärinkäytöstä oikeutettaessa Palestiinan miehitystä.
”Me kristityt emme voi puhua luvatusta maasta juutalaiskansan eksklusiivisena etuoikeutena”, Bustros totesi. ”Tämän lupauksen täytti Kristus. Ei ole enää valittua kansaa – kaikki miehet ja naiset kaikista maista ovat tulleet valituksi kansaksi."
Bustros esitti kommenttinsa Vatikaanissa pidettävän kaksiviikkoisen Lähi-idän kirkkojen asioita käsit-televän konferenssin aikana.
Sunnuntaina Israelin apulaisulkoministeri Danny Ayalon hyökkäsi lausuntoa vastaan sanoen Vatikaanin synodin tulleen ”Israel-vastaisen enemmistön kaappaamaksi” ja levittävän ”arabipropagandaa”. Hän vaati Vatikaania sanoutumaan irti Bustroksen lausunnoista syyttäen Bustrosta antisemitismistä.
Palestiinan hallitus antoi kuitenkin ymmärrystä Bustroksen lausunnolle.
Paavi Benediktus XVI ilmaisi vuoden 2009 toukokuussa tukensa itsenäisen Palestiinan valtion perus-tamiselle. Tuolloin Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vastusti kahden valtion ratkaisua.
Tammikuussa Vatikaani syytti Israelia kristittyjen paosta palestiinalaisalueilta ja kristittyjen joutumi-sesta vaikeuksiin Lähi-idässä. Lausunnon mukaan Israel on nostattanut radikaaleissa muslimeissa är-tymystä maiden kristittyä väestöä kohtaan, ja Vatikaanin mukaan Palestiinan miehityksen loppuminen parantaisi kristittyjen asemaa kaikkialla Lähi-idässä.
Vatikaani sanoi tuolloin, etteivät he yritä valita puolta konfliktissa mutta arabipiispat kuitenkin ”tunte-vat tilanteen hyvin”.
Hondurasin arkkipiispa ja kardinaali Oscar Andres Rodriguez Meridiaga on vihjannut arvioineensa, että katolisen kirkon ja paavin vastainen mustamaalaus voi olla yhteydessä siihen, että kirkko on osoittanut yhä enemmän tukeaan Palestiinalle ja tiukentanut kritiikkiään Israelia kohtaan. Tavoitteena oli ehkä kääntää pois huomio Lähi-idän tilanteesta ja palestiinalaisten ongelmista.
”Se todellakin saa minut pohtimaan, että kun koko valtamedian mielenkiinto oli keskittynyt Lähi-itään, kaikkeen siihen sortoon, jota palestiinalaiseen kansaan on kohdistettu, lehdistö ja Yhdysvaltain televi-sio ottivatkin yht'äkkiä pakkomielteekseen seksiskandaalit, jotka tapahtuivat 40 vuotta sitten, 30 vuotta sitten”, totesi Meridiaga.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305955721587
+++
Vuonna 1870 Paavi Pius IX julisti opin paavin erehtymättömyydestä. Vaikka paavi onkin erehtymätön, niin saattaapi olla, että nyt meni pikkuisen pieleen Abbasin, Sanan ja Israelin suhteen.
Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalaisten-olemassaolo-osoittaa-etta-raamattu-on-totta-2/
3. Moos. 26:44
Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.
Israelin rajat
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/israelinrajat.htm
+++
5. Mooseksen kirja 32
1 "Kuunnelkaa, te taivaat, kun minä puhun, ja kuul-koon maa minun suuni sanat! 1 -- Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani. 1 Kuulkaat te taivaat, minä puhun, ja maa kuulkaan minun suuni sanoja.
2 Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kastee-na valukoon puheeni niin-kuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohi-kolle. 2 Sateena virratkoon mi-nun opetukseni, kaste-pisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuuro-sade ruohikolle. 2 Minun oppini tiukkukaan niinkuin sade, minun puheeni vuotakaan niin-kuin kaste, niinkuin sade vihannon päälle ja niinkuin pisarat ruohon päälle.
3 Sillä minä julistan Herran nimeä; antakaa kunnia meidän Jumalallemme. 3 Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Juma-lamme kunniaa! 3 Sillä minä ylistän Herran nimeä: antakaat meidän Jumalallemme suuri kun-nia.
7 Muistele muinaisia päi-viä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat. 7 Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa mennei-den sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla. 7 Muista muinaisia aikoja, ymmärrä vuosikaudet su-vusta sukuun; kysy isältäs, ja hän ilmoittaa sinulle, ja vanhimmiltas, niin he si-nulle sanovat.
8 Kun Korkein jakoi pe-rinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kanso-jen rajat israelilaisten luvun mukaan. 8 Kun Korkein jakoi kan-soille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.* [Käännös "kullekin oman jumalan", sanatarkasti "Jumalan poikien luvun mu-kaan", tukeutuu Qumranin tekstin ja kreikankielisen Septuaginta-käännöksen lukutapaan. Osa Septuagintan käsikirjoituksista kääntää "Jumalan enkelien luvun mukaan". Hepreankielisen tekstin myöhempi lukutapa on "israelilaisten luvun mu-kaan".][1. Moos. 11:8]
8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jäl-keen.
9 Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. 9 Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa. [2. Moos. 19:5,6]
9 Sillä Herran osa on hä-nen oma kansansa, Jakob on hänen perimisensä nuora.
+++
Juhani Starczewski
Kirjallinen kysymys ulkoasiainministeri Timo Soinille Euroopan komission tulkintaohjeesta Israelia vastaan!
2016-01-16 12:36:23Kirjallinen kysymys ulkoasiainministeri Timo Soinille Euroopan komission tulkintaohjeesta Israelin vuoden 1967 jälkeen miehittämillä alueilla tuotettujen tuotteiden alkuperän merkitsemisestä.
Kirjallinen kysymys KK 335/2015 vp
Peter Östman kd ym.
Kirjallinen kysymys Euroopan komission tulkintaohjeesta Israelin
vuoden 1967 jälkeen miehittämillä alueilla tuotettujen tuotteiden
alkuperän merkitsemisestä
Eduskunnan puhemiehelle
Euroopan komissio julkaisi 11.11.2015 Israelin siirtokuntatuotteiden alkuperämerkintää koskevan tulkintaohjeensa. Tulkintaohjeella halutaan varmistaa EU:n jo olemassa olevan lainsäädännön yhdenmukainen toimeenpano sekä Israelin kanssa käytävän kaupan avoimuus ja toimivuus.
Alkuperämerkintöjä koskevien säännösten täytäntöönpano on edelleen jäsenmaiden vastuulla. Komission tulkinnan kansallinen tarkastelu on tarkoitus aloittaa viiveettä. Komissio ei anna tulkintaohjeella uusia säännöksiä, vaan ilmaisee sillä näkemyksensä asiaan liittyvästä EU:n voimassa olevasta lainsäädännöstä. Tulkintaohjeessa tarkennetaan, millä tavoin Israelin siirtokuntatuotteet on merkittävä ja miten niitä ei saa merkitä. Komission tulkintaohjeessa toistetaan, että EU ei tunnusta Israelin suvereniteettia Israelin kesäkuusta 1967 miehittämillä alueilla eli Golanin kukkuloilla, Gazan alueella ja Länsirannalla mukaan lukien Itä-Jerusalem eikä katso niiden olevan osa Israelin aluetta riippumatta niiden oikeudellisesta asemasta Israelin kansallisessa lainsäädännössä.
EU—Israel-assosiaatiosopimuksessa vuodelta 2004 on sovittu teknisestä tullikoodilistauksesta, jossa näkyy alueen postinumero ja siten alkuperä liittyen tulli- ja tuontiverotuskäytäntöihin.
Euroopassa ja myös Suomessa levitetään Israelin vastaista kampanjaa. Mm. BDS-liikkeen mukaan Lähi-idän rauhaa voitaisiin edistää eristämällä Israel kansainvälisesti boikotein ja sanktioin.
BDS-liikkeen lopullisena tavoitteena on Israelin täydellinen eristäminen ei ainoastaan taloudellisesti,vaan myös kulttuurisesti — sosiaalisella, koulutuksellisella, humanitaarisella ja diplomaattisella
tasolla. Israel on tällä hetkellä Lähi-idän ainoa toimiva demokratia, jossa kaikilla
asukkailla etniseen taustaan, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta on kansalaisoikeudet, uskonnon- ja mielipiteenvapaus sekä oikeusturva. Israelin demokratian säilyminen vahvana on hyvin tärkeää alueen vakaudelle. Tällä hetkellä koko Lähi-itää uhkaa sortuminen ääri-islamilaisten liikkeiden
hirmuvaltaan. Varsinkin Jordania ja Egypti tukeutuvat pinnan alla Israelin vahvaan tukeen ISIS-liikkeen leviämistä vastaan.
Vuoden 1967 Kuuden päivän sota oli puolustussota, jossa Israel onnistui hämmästyttävästi puolustautumaan ympärillä olevien arabimaiden hyökkäystä vastaan. Sodassa Israel sai haltuunsa Jordanian miehittämän Länsirannan, Syyrian Golanin, Egyptin miehittämän Gazan ja koko Siinain niemimaan. Sodan päätyttyä YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman 242, jonka mukaan kaikilla alueen mailla pitää olla oikeus elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä. Päätöslauselmassa vaadittiin Israelia vetäytymään, mutta tarkoituksellisesti jätettiin määrittelemättä, mitkä sen valtaan tulleista alueista eivät kuulu sille. Sittemmin Israel on luovuttanut Kuuden päivän sodassa saamistaan alueista yli 90 % rauhansopimuksia vastaan. Oslossa sovittiin vuonna 1993 erityisesti, että vasta rauhanprosessin edettyä onnistuneesti viimeiseen vaiheeseen sovitaan kiistanalaisista asioista, kuten lopullisista rajoista,
palestiinalaisten pakolaisten oikeuksista, juutalaiskylien kohtalosta ja Jerusalemin asemasta. Molemmat osapuolet sitoutuivat ratkaisemaan nämä kysymykset neuvotteluin toisen osapuolen kanssa. Palestiinalaishallinto on toistuvasti kieltäytynyt rauhanneuvotteluista israelilaisten kanssa tai asettanut niille Oslon sopimuksen vastaisia ennakkoehtoja. Se ei myöskään ole luopunut terrorista ja terroriin kiihottamisesta Israelia vastaan. Gazan luovuttaminen ja juutalaisasukkaiden pakkosiirtäminen vuonna 2005 eivät myöskään anna rohkaisevaa ennakkoesimerkkiä: se ei ole lisännyt rauhaa vaan pahentanut terroria Israelia vastaan. Mikään kansainvälinen legitiimi sopimus
ei tue sitä, että alueet kuuluvat palestiinalaisille. Päinvastoin viimeisin kansainvälisesti ratifioitu sopimus alueiden omistuksesta on Kansainliiton päätös vuodelta 1922, jonka myös YK vahvisti. Sen mukaan Länsiranta, jonka vanhempi nimitys on Juudea ja Samaria, kuuluu juutalaisvaltiolle.
Julkisuudessa käytetty "miehitys"-termi on jo lähtökohtaisesti harhaanjohtava. Kansainvälisen lain kannalta on täsmällisempää puhua kiistellyistä alueista, koska myös Israelilla on niihin historiaan, turvallisuuteen ja kansainväliseen oikeuteen perustuvia aluevaatimuksia. Vaikka tilanteeseen sovellettaisiinkin miehitystä koskevaa kansainvälistä sääntelyä, kansainvälinen laki ei pidä puolustussodassa valtaan saatujen alueiden miehitystä laittomana eikä vaadi miehittäjää vetäytymään ilman rauhansopimusta vastapuolen kanssa.
Monet yritykset toimivat sekä Israelin valtion alueella että siirtokunnissa, eikä eri puolilla tehtyjä tuotteita tai niiden osia pidetä erillään toisistaan. Tämä tekisi sekä käytännöstä että valvonnasta hankalaa. Monien paikallisten mielestä Länsirannan teollisuusalueet ovat hyvä esimerkki israelilaisten ja palestiinalaisten välisestä yhteistyöstä ja rauhanomaisesta rinnakkainelosta alueella —
he elävät ja hankkivat toimeentulonsa yhdessä.
Suomen ulkopolitiikassa puolueettomuus on arvo, jota tulee vaalia. Toivomme, että Suomen hallitus tukee sekä Israelin olemassaoloa että kaikkien rauhaa tahtovien ihmisten hyvinvointia Lähiidässä.
Alueen tilanne ei ole yksiselitteinen — samalla kun alueella on käyty vuosikymmeniä kestänyttä sotilaallista konfliktia, sitä käydään myös informaation ja aatteiden tasolla kansainvälisillä areenoilla. Suomen tulee tukea rauhanprosessia eikä liittyä Palestiinaa yksipuolisesti kannattavien
ryhmittymien taakse. Lähi-idän rauhanprosessi ei edisty yksipuolisesti Palestiinaa tukevin toimin.
Esitys siirtokuntatuotteiden merkitsemisestä on poliittinen, puolueellinen ja Israelia syrjivä, koska vastaavaa tuotemerkintää ei ole suunnitteilla muilta vastaavilta alueilta, kuten Pohjois-Kyprokselta tai Länsi-Saharasta, tulevilta tuotteilta. Koska kyseessä ei ole direktiivi, linjausta ei ole käsitelty EU:n jäsenmaissa eikä Euroopan parlamentissa asian vakavuuden vaatimalla tavalla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten Suomen hallitus suhtautuu EU:n komission linjaukseen Israelin siirtokuntatuotteiden merkinnästä, onko hallitus tietoinen siitä, että komission esitys on WTO-sopimuksen hengen vastainen eikä siitä ole sovittu EU—Israel-assosiaatiosopimuksen yhteydessä ja millä perusteilla siirtokuntatuotteiden merkitsemistä edellytetään vain israelilaisten siirtokuntatuotteiden
kohdalla eikä esimerkiksi Länsi-Saharan tai Pohjois-Kyproksen tapauksissa?
Helsingissä 27.11.2015
Peter Östman kd
Sari Essayah kd
Sari Tanus kd
Antero Laukkanen kd
Päivi Räsänen kd
Ulkoasiainministeri Timo Soinin vastaus:
Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 335/2015 vp
Vastaus kirjalliseen kysymykseen Euroopan komission tulkintaohjeesta
Israelin vuoden 1967 jälkeen miehittämillä alueilla tuotettujen tuotteiden
alkuperän merkitsemisestä
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Peter Östmanin /kd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 335/2015 vp:
Miten Suomen hallitus suhtautuu EU:n komission linjaukseen Israelin siirtokuntatuotteiden merkinnästä, onko hallitus tietoinen siitä, että komission esitys on WTO-sopimuksen hengen vastainen eikä siitä ole sovittu EU—Israel-assosiaatiosopimuksen yhteydessä ja millä perusteilla siirtokuntatuotteiden merkitsemistä edellytetään vain israelilaisten siirtokuntatuotteiden kohdalla eikä esimerkiksi Länsi-Saharan tai Pohjois-Kyproksen tapauksissa?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Euroopan unionin (EU) ja Israelin nykyinen yhteistyö pohjautuu vuonna 1995 solmittuun assosiaatiosopimukseen. Sopimuksen mukaan israelilaistuotteet pääsevät tullivapaasti EU:n markkinoille,
mutta siirtokunnissa valmistetut tai tuotetut tuotteet eivät kuulu tullietuusjärjestelmän piiriin. Siirtokuntatuotteiden erilliskohtelusta on sovittu EU:n ja Israelin välillä vuonna 2004 Israelin ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen täytäntöönpanoa koskevassa ns. teknisessä järjestelyssä (EU-Israel Technical Arrangement). Teknisellä järjestelyllä pyritään varmista-maan, etteivät siirtokuntatuotteet kuulu assosiaatiosopimuksen piiriin, vaan niistä on maksettava tulli.Tämän vuoksi etuuskohtelua haettaessa on ilmoitettava tuotteiden tarkka valmistus- ja tuo-tantopaikka postinumeron avulla. Järjestelmä ei ole käytännössä toiminut.
EU:n, ml. Suomen, Israelin valtioaluetta ja siirtokuntia koskevat kannat perustuvat asian kansainvälisoikeudelliseen käsittelyyn ja Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston ja
yleiskokouksen päätöslauselmiin (mm. S/RES/242(1967). Kansainvälinen yhteisö katsoo, että Israelin siirtokunnat, jotka sijaitsevat sen vuoden 1967 sodassa miehittämällä alueella (Länsiranta ml. Itä-Jerusalem, Gaza ja Golan), eivät kuulu Israelin valtioon. Ne nähdään kansainvälisen oikeuden vastaisina sekä rauhan ja kahden valtion ratkaisun esteenä. Siirtokuntia ja kirjallisen kysymyksen kohteena olevaa siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden merkitsemistä koskevia linjauksia on annettu vuoden 2009, 2012 ja 2014 EU:n ulkoasiainneuvostojen päätelmissä.
Keväällä 2013 kolmentoista EU-maan (ml. Suomen) ulkoministerit esittivät toiveensa yhtei-sestä ohjeistuksesta EU:n silloiselle korkealle edustajalle. Keväällä 2015 pyyntö toistettiin KE
Mogherinille. Allekirjoittaneita ulkoministereitä oli 16 (ml. Suomi).
EU:n komissio antoi Israelin siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden alkuperän merkitsemistä koskevan tulkintaohjeen 11. marraskuuta 2015. Tulkintaohjeella halutaan varmistaa EU:n jo olemassa olevan lainsäädännön yhdenmukainen tulkinta sekä Israelin kanssa käytävän kaupan avoimuus ja toimivuus. Tulkintaohjeessa todetaan, että siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden merkitseminen alkuperältään israelilaisiksi on kuluttajien kannalta harhaanjohtavaa ja sellaisenaan EU:n lainsäädännön vastaista.
Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsenet ovat velvollisia noudattamaan kaupankäynnin vapauteen ja tasavertaiseen kohteluun perustuvia WTO-sopimuksia. WTO-sopimuksen mukaan jäsenet voivat säätää alkuperämerkintöjä koskevaa lainsäädäntöä. Komission tulkintaohje ei kiellä Israelin siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden tuontia EU:hun, vaan ohje koskee ainoastaan niissä esitettäviä alkuperämerkintöjä. Toisaalta on huomattava, että Israelin siirtokuntia ei kansainvälisesti ole tunnustettu kuuluvaksi Israelin valtioalueeseen, jolloin WTO:n alkuperämerkintöjen määräys Israelin siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden osalta ei ole tarkoituksenmukaista.
Valtioneuvosto katsoo, että tuotteiden alkuperämerkinnässä on kyse kuluttajan oikeuksista ja
totuudenmukaisen tiedon antamisesta. Sekä EU:n että Suomen kansallinen lainsäädäntö edellyttää, ettei kuluttajaa saa johtaa harhaan tuotteen alkuperän osalta. Hallitus käynnistää komission antaman tulkintaohjeen pohjalta kansallisen tarkastelun, joka tapahtuu koordinaatiossa asianosaisten viranomaisten ja elinkeinoelämän kesken.
Israelin siirtokunnat, Länsi-Sahara ja Pohjois-Kypros ovat kansainvälisoikeudellisesti ja -
poliittisesti keskenään erilaisia tapauksia. Komission nyt antama tulkintaohje koskee vain Israelin siirtokunnista peräisin olevia tuotteita.
YK on määritellyt Länsi-Saharan olevan kansainvälisoikeudellisesti itsehallintoa vailla oleva alue YK:n peruskirjan 11 luvun mielessä (Non-Self-Governing Territory awaiting decolonization). Se ei ole osa Marokon kuningaskuntaa, mutta ei myöskään itsenäinen valtio. YK-johdolla käytävissä neuvotteluissa lopputuloksena tulee olla oikeudenmukainen ja pysyvä poliittinen ratkaisu, jonka osapuolet voivat hyväksyä ja joka tuo Länsi-Saharan asukkaille itsemäärää-misoikeuden. Marokon kuningaskunnasta peräisin olevien tuotteiden tuontiin Euroopan unionin alueelle sovelletaan uusittua EU-Marokko vapaakauppasopimusta. Sopimuksessa ei mainita Länsi-Saharaa tai sen asemaa.
Myös Kyproksen kysymys on kansainvälispoliittisesti ja -oikeudellisesti ainutlaatuinen tapaus. YK:n tukemien neuvotteluiden tavoitteena on ollut Kyproksen kysymyksen ratkaiseminen jälleenyhdistämällä saaren kaksi yhteisöä kahden alueen liittovaltioksi. EU:iin kuuluu koko Kypros, mutta EU:n lainsäädäntöä ei sovelleta saaren pohjoisosassa, joka ei ole Kyproksen tasavallan hallinnassa ennen kuin Kyproksen kysymys on ratkaistu. EU tukee saaren jäl-leenyhdistymisneuvotteluja.
Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 335/2015 vp
Helsingissä 18.12.2015.
Ulkoasiainministeri Timo Soini
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille!
http://www.kkl.fi/
Hyvä Israelin ystävä,
Monet traagiset tapahtumat sekä syrjivät päätökset kuluneen vuoden 2015 aikana osoittavat Israelin tarvitsevan entistä enemmän ystäviään, kannatusta sekä tukea.
Väkivallan ja sekasorron ympäröimässä Lähi-idässä Israel on alueen ainoa demokratiaa sekä oikeusvaltion periaatteita ylläpitävä valtio, mutta on kuitenkin joutunut silmätikuksi. Tätä epäoikeudenmukaista kohtelua voi jokainen meistä torjua tiivistämällä rintamaamme Israelin hyväksi.
Ajankohtainen tuki on osallistuminen puunistutustalkoisiin Israelissa. Tänä vuonna Tu Bishvatina tunnettu päivä on tammikuun 25. Tuolloin puiden uutena vuotena sekä luonnon uusiutumisen päivänä istutetaan eri puolille Israelia miljoona puuta. Työ tapahtuu maanlaajuisesti Keren Kayemeth LeIsraelin (KKL) eli Juutalaisen kansallisrahaston toimesta. Siihen osallistuu satoja tuhansia ihmisiä: perheitä, koululaisia, opiskelijoita, sotilaita, yrityksiä, järjestöjä sekä paikallisten kuntien edustajia niin juutalaisista kuin arabiyhteisöistä.
KKL on jo 115 vuoden ajan viheriöittänyt Israelin luontoa ja
tarjonnut virkistysmahdollisuuksia Israelin koko kansan käyttöön.
Keren Kajemet Finland yhdessä muiden Pohjoismaiden KKL-toimistojen kanssa rahoittaa paraikaa Negevin autiomaassa sijaitsevaa Ambassadors-metsän kansainvälisesti tärkeää vedentutkimusprojektia. Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa solidaarisuuttasi Israelia koh-taan istuttamalla puita tähän projektiin. Yhden puun hinta on 10,00 €.
Nopeasti muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että myös Israelin ystävät Suomessa
ylläpitävät valmiutta toimia Israelin hyväksi. Pienelle maalle pienen kansan tuki on tärkeä!
Parhaimmat kiitokset osallistumisestasi!
Hyvää vuoden 2016 jatkoa toivottaen,
Keren Kajemet Finland ry
http://www.kkl.fi/
Hallitus
+++
Tiedoksenne:
Suomen Ulkoministeriön pyydettävä anteeksi Israelilta
http://www.adressit.com/suomen_ulkoministerion_pyydettava_anteeksi_israelilta
Raamattu ei voi raueta tyhjiin! – adressi
http://www.adressit.com/raamattu_ei_voi_raueta_tyhjiin
Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla
pidetään helatorstaina 5.5.2016 Jyväskylässä!
Tapahtuman pääteema on ISRAEL.
ISRAEL- aiheeseen perehdytään seminaarin muodossa.
è Adressi Israelin tueksi!
http://www.adressit.com/israelin_tueksi
Juhani Starczewski
Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille!
2016-01-07 00:14:32Puunistutusvetoomus solidaarisuuden osoituksena Israelille!
http://www.kkl.fi/wp-content/uploads/2013/11/KKL-Ambassadors-Forest-projekti-_vetoomus_rahankeräyslupa-6.11.2014-25.9.pdf
Hyvä Israelin ystävä,
Monet traagiset tapahtumat sekä syrjivät päätökset kuluneen vuoden 2015 aikana osoittavat Israelin tarvitsevan entistä enemmän ystäviään, kannatusta sekä tukea.
Väkivallan ja sekasorron ympäröimässä Lähi-idässä Israel on alueen ainoa demokratiaa sekä oikeusvaltion periaatteita ylläpitävä valtio, mutta on kuitenkin joutunut silmätikuksi. Tätä epäoikeudenmukaista kohtelua voi jokainen meistä torjua tiivistämällä rintamaamme Israelin hyväksi.
Ajankohtainen tuki on osallistuminen puunistutustalkoisiin Israelissa. Tänä vuonnaTu Bishvatina tunnettu päivä on tammikuun 25. Tuolloin puiden uutena vuotena sekä luonnon uusiutumisen päivänä istutetaan eri puolille Israelia miljoona puuta. Työ tapahtuu maanlaajuisesti Keren Kayemeth LeIsraelin (KKL) eli Juutalaisen kansallisrahaston toimesta. Siihen osallistuu satoja tuhansia ihmisiä: perheitä, koululaisia, opiskelijoita, sotilaita, yrityksiä, järjestöjä sekä paikallisten kuntien edustajia niin juutalaisista kuin arabiyhteisöistä.
KKL on jo 115 vuoden ajan viheriöittänyt Israelin luontoa ja tarjonnut virkistys-mahdollisuuksia Israelin koko kansan käyttöön.
Keren Kajemet Finland yhdessä muiden Pohjoismaiden KKL-toimistojen kanssa rahoittaa paraikaa Negevin autiomaassa sijaitsevaa Ambassadors-metsän kansainvälisesti tärkeää vedentutkimusprojektia. Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa solidaarisuuttasi Israelia kohtaan istuttamalla puita tähän projektiin. Yhden puun hinta on 10,00 €.
Nopeasti muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että myös Israelin ystävät Suomessa ylläpitävät valmiutta toimia Israelin hyväksi.
Pienelle maalle pienen kansan tuki on tärkeä!
Parhaimmat kiitokset osallistumisestasi!
Hyvää vuoden 2016 jatkoa toivottaen,
Keren Kajemet Finland ry
http://www.kkl.fi/
Hallitus
Ps. Tietoa saa levittää!
+++
Tiedoksenne saattoi!
Yhteistyöterveisin
Juhani Starczewski
KKL:n jäsen
Juhani Starczewski
Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla helatorstaina 5.5.2016 Jyväskylässä!
2015-12-10 00:09:41Raamattu ei voi raueta tyhjiin!
Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla pidetään helatorstaina 5.5.2016 Jyväskylässä!
Tapahtuman pääteema on ISRAEL.
ISRAEL- aiheeseen perehdytään seminaarin muodossa.
http://www.adressit.com/raamattu_ei_voi_raueta_tyhjiin
Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta!
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalaisten-olemassaolo-osoittaa-etta-raamattu-on-totta-2/
Seuraa tiedotusta, tarkempaa tietoa tulee myöhemmin!
Tietoa tapahtumasta saa levittää!
Tervetuloa!
Marssille ja seminaariin ilmoittautumiset:
Raamattujuhlatoimikunnan puheenjohtaja
Juhani Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
https://www.facebook.com/juhani.starczewski
https://twitter.com/juhanistarczews
Juhani Starczewski
Vetoomus Israelin puolesta
2015-12-05 08:04:23Vetoomus Israelin puolesta!
Arvoisa Israelin Suomen Suurlähettiläs Dan Ashbel!
Tänään 5.12.2015 on lähetetty Israelin tueksi – adressin liitteenä oleva nimiluettelo ja alla oleva saatekirje kaikille 200 Suomen Eduskunnan kansanedustajalle.
Kunnioittaen
Juhani ja Terttu Starczewski, Jyväskylä
Arvoisa Suomen Eduskunnan Kansanedustaja!
Israelin tueksi – adressi http://www.adressit.com/israelin_tueksi on ollut mahdollisuus allekirjoittaa 11.01.2009 alkaen.
Siihen on kertynyt 5.12.2015 mennessä 7.609 nimeä. Adressi on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat tukea Israelia ja
seistä sen rinnalla ja levittää oikeaa tietoa Israelista! Liitteenä on adressin allekirjoittajien nimet.
Adressin allekirjoittajien nimet on toimitettu myös Israelin Suurlähettiläille.
Seuraava lainaus on Jeditut-lehdestä - http://www.suomi-israel.fi/uusi/Jedidut/SelattavaNakoislehti.html
RONI SMOLAR: Lehtimiehenä Israelissa
Israel suurennuslasin alla
Saamastani palautteesta huomasin, että Israelin tekemisiä seurataan tarkoin. Näin jälkikäteen ja täältä käsin tuntuu siltä,
että Israelin toimet ovat joutuneet suurennuslasin alle. Uskon, että maata kohdellaan mediassa hyvin kriittisesti siksi,
että länsimainen arvomaailma edellyttää siltä vihollisistaan poikkeavaa käyttäytymistä. Israelilta odotetaan myös parempaa
käyttäytymistä kuin muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta valtioilta, esim. amerikkalaisjoukoilta Afganistanissa tai Irakissa.
Sopii kysyä, johtuuko tämä ehkä Raamatusta, mistä meihin on iskostunut Israelin kansasta käsitys ”valittuna kansana”
tai ”Jumalan silmäteränä”. Ehkä tästä on koitunut Israelille tietty painolasti ja odotettu käyttäytymisnormi,
mistä poikkeaminen tuo välillä kohtuutonta arvostelua, jopa vihamielisyyttä.
Kirjassaan ”The case for Israel” Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz ei kiellä Israelin arvostelun
oikeutusta, mutta moittii sen kohtuullisuutta suhteessa muiden maiden ja hallitusten arvosteluun. Dershowitz
toteaa, että Israelilta on vaadittu paljon korkeampaa moraalia kuin muilta, ja näin se jatkuvasti on maailman tuomittavana
muita ankarammilla kriteereillä. Kaikki Israeliin kohdistuva kritiikki ei ole antisemitististä, mutta juutalaisiin kohdistuva viha ja
ennakkoluulot ovat vakava ongelma sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Usein nämä löytävät hyväksyttävimmät
väylänsä juuri Israelin vastaiseen arvosteluun naamioituneina.
Lyhennelmä Helsingin Suomi-Israel yhdistyksen sarjassa 17.2.2009 pidetystä esitelmästä.
http://www.suomi-israel.fi/uusi/2010Elehdet/2010.html
Me adressin 7.606 allekirjoittajaa haluamme kiinnittää huomiotanne edellisen artikkelin ja tämän saatekirjeen kautta tähän vakavaan
ja yksipuoliseen Israelin arvostelemiseen ja tuomitsemiseen. Toivomme, että kohdaltanne voisitte vaikuttaa siihen, etteivät Suomen
ja koko maailman juutalaiset ja Israelin kansa joudu yksipuolisesti tällaisen kohtelun kohteeksi.
Israel on länsimainen demokratia ja on edistyksellinen maa monella saralla. Yhteistyö ja kanssakäyminen maidemme välillä
voisi olla laajempaa ja näin tuottaa lisäarvoa molemmille osapuolille.
Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalaisten-olemassaolo-osoittaa-etta-raamattu-on-totta-2/
Tomer Huhtamäki 20.3.2015: Antisemitismi Suomessa ja Euroopassa
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/antisemitismi_suomessa_ja_euroopassa.htm
Tomer Huhtamäki 20.3.2015 : Nouse pystyyn ja ole rohkea!
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nouse_pystyyn_ja_ole_rohkea.htm
"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi."
Psalmi 122:6-9
”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
1 Mooseksen kirja 12:3
Kunnioittaen adressin allekirjoittajien puolesta
adressin ensimmäiset allekirjoittajat
Juhani Starczewski
Terttu Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
Juhani Starczewski
Tule mukaan, nyt on aika! Tomer Huhtamäki: Nouse pystyyn ja ole rohkea!
2015-11-18 01:14:03
Tule mukaan, nyt on aika! Tomer Huhtamäki: Nouse pystyyn ja ole rohkea!
Shalom!
Viitaten puhelinkeskusteluumme Ethel Salutskijin kanssa, esitän seuraavaa:
Netissä on ollut 11.01.2009 klo 01:56 alkaen
Israelin tueksi – adressi
http://www.adressit.com/israelin_tueksi
Adressissa on tällä hetkellä 7.672 nimeä.
Viimeisimmät 300 nimeä on toimitettu Israelin suurlähettiläälle 1.9.2014.
Tähän mennessä vain suurlähettiläs on saanut nimet.
Suomen Ulkoministeriön pyydettävä anteeksi Israelilta!
http://www.adressit.com/suomen_ulkoministerion_pyydettava_anteeksi_israelilta
Tässä adressissa on 2.707 nimeä alkaen 04.11.2011 02:05.
Tämän adressin nimet on toimitettu ex-ulkomonsteri Erkki Tuomio-ojalle ja Israelin suurlähettiläälle.
Esitän Israel ystävyystoimikunnalle, että voitte käyttää molempien adressien nimiä esimerkiksi valtiovallan ja median tms. suuntaan sen mukaan kuin hyväksi näette.
Toimitan molempien adressien nimet toimikunnalle ja voitte viedä ne eteenpäin, jos haluatte nimet!
Tomer Huhtamäki: Nouse pystyyn ja ole rohkea!
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nouse_pystyyn_ja_ole_rohkea.htm
Tomer Huhtamäki: Antisemitismi Suomessa ja Euroopassa
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/antisemitismi_suomessa_ja_euroopassa.htm
Raamattu ei voi raueta tyhjiin!
http://www.adressit.com/raamattu_ei_voi_raueta_tyhjiin
Olen ainakin kahdella uusnatsien sivulla:
”Tappolista”
Henkilörekisterioikeudenkäynti Jyväskylässä
http://www.patriootti.com/henkilorekisterioikeudenkaynti-jyvaskylassa/
Roskauutisointia Vastarintaliikkeestä
http://www.patriootti.com/roskauutisointia-vastarintaliikkeesta/
Jo 1990-luvun loppupuolella, kun vein arabiankielisiä Raamattuja paikallisille muslimeille, niin ilmoittivat hyvin selkeästi erään minut hyvin tuntevan muslimin kautta, että jos vielä tuon noita Raamattuja porukoille, niin ne tappaa minut!
Olin kyllä jo kaikki jakanut, enkä heti tilannut lisää!
Jouduin kyllä sitten kokemaan ja ymmärtämään, mitä tuollainen
uhkaus ja toiminta tarkoittaa...
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joulu-sk512010/
SATTUMAA - TUSKIN!
Norjassa vuonna 2011 Utöyan saarella järjestetyllä Norjan työväenpuolueen nuorten kesäleirillä järjestettiin Israelin vastainen mielenilmaus, jonne myös maan silloinen ulkoministeri Jonas Gahr Støre osallistui. Utöyalla Työväenpuolueen nuoret todellakin harjoittelivat Israelin boikotointia, kun Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Store vieraili siellä. Suomalaismediassa tätä asiaa ei kerrottu. Luonnollisesti tämä ei tee Breivikin teosta mitenkään oikeutettua...
EU vaatii merkitsemään Israelin siirtokuntatuotteet
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3459861-eu-vaatii-merkitsemaan-israelin-siirtokuntatuotteet
Kaksi päivää myöhemmin Pariisissa iskut.
Obadja
12 Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä.
13 Älä tunkeudu sisään minun kansani portista heidän hätäpäivänänsä. Älä katso iloiten, myös sinä, hänen onnettomuuttansa hänen hätäpäivänänsä. Älä ojenna kättäsi hänen rikkauteensa hänen hätäpäivänänsä.
14 Älä seiso tienhaarassa hävittämässä hänen pelastuneitansa. Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdis-tuksen päivänä.
15 Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ob.+1%3A1&rnd=1447798136968
Kansojen kohtalon on ratkaissut se, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisiin. Se, mitä tapahtuu juutalaisille, vaikuttaa koko maailman tilanteeseen. Onneksi Suomi ei suostunut Hitlerin vaatimuksiin luovuttaa Suomessa olevat juutalaiset Saksaan. Kun Hitler vaati Mannerheimin 75-vuotis päivillä luovuttamaan juutalaiset pakolai-set ja suomenjuutalaiset Saksaan, Mannerheim suoristi selkänsä ja sanoi: "Ainoastaan minun kuolleen ruumiini yli". Vähän ennen Hitlerin vierailua oli saarnaaja Aarne Ylppö (arkkiatri Arvo Ylpön veli) kertonut arkkipiispa Erkki Kailalle, että Mannerheimia ja Suomen johtoa on varoitettava ja oli sanonut Kailalle, että Odadjan kirjasta. Kaila oli lukenut Mannerheimille Obadjan kirjasta jakeet 11-15,"Sinä päivänä, jona sinäkin olit läsnä, päivänä, jona vieraat veivät pois Jerusalemin rikkaudet, kun muukalaiset tunkeutuivat sisään sen porteista ja heittivät siitä arpaa, sinäkin olit kuin yksi heistä. Älä katsele iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa aikaa. Älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele heidän ahdistuksensa aikana. Älä tunkeudu sisään minun kansani portista sen hätäpäivänä. Älä katsele iloiten, myös sinä, sen onnettomuutta sen hätäpäivänä. Älä ojenna silloin kättäsi sen rikkauteen. Älä seiso tienhaarassa hävittämässä sen pelastuneita. Älä luovuta sen pakoon päässeitä ahdistuksen päivänä. Herran päivähän on lähellä kaikkia kansoja: Kuten sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään. Rangaistus sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi". Viisaana miehenä Mannerheim otti tämän sanan huomioon. Hän oli myös tutkimusmatkoillaan saanut tietoonsa, miten kadonneet sukukunnat olivat siirtyneet Eurooppaan ja pohjoismaihin. Juutalaisten omissa tietosanakirjoissa on myös tästä aiheesta karttoja ja niissä on kuvattu, miten esim. Isaskarin heimoa siirtyi Suomeen.
Yksi häpeätahra on Suomella juutalaisten suhteen, sillä yhdeksän juutalaista luovutettiin Saksaan v. -43. Sisä-ministeri Toivo Horelli päätti luovuttaa kaikki juutalaiset pakolaiset Saksaan. Suomen hallitus yriti estää sen, mutta Horelli sanoi eroavansa hallituksesta, jos tähän ei suostuta. Koska pelättiin hallituskriisiä ja Suomen ja Saksan välien viilenemistä, suunni-telma hyväksyttiin pienemmässä mittakaavassa. Kun juutalaisia oltiin las-taamassa laivaan, Tanner sai tästä tiedon ja hän pysäytti Horellin touhut. Laivaan oli kuitenkin ehditty siirtää yhdeksän juutalaista, joista yksi matkalla hyppäsi mereen ja hukkui. Loput vietiin Auswitchin keskitysleiriin, seitsemän kuoli siellä ja yksi selvisi hengissä, George Koholman. Hän muutti Israeliin ja toimi siellä sairaalan johtajana.
Kun Fagerholm sai kuulla, mitä oli tapahtunut, hän suuttui ja uhkasi erota hallituksesta jos vielä yksikin juuta-lainen luovutetaan. Fagerholm oli elämänsä loppuun asti juutalaisten ystävä ja toimi Suomi-Israel -yhdistyksen puheenjohtajana. Hänen muistolleen on istutettu metsää lähelle Jerusalemia. Mannerheimille ja Tannerille on myös istutettu nimettömät puut Herzelin vuorelle.
Mannerheim-museoon:
http://www.mannerheim-museo.fi/
Miten luulet Suomen Nuorille käyvän?
Hyvin?
Huonosti?
Vai Hyvin Huonosti?
ISRAELIN VASTAINEN BOIKOTTIKAMPANJA:
Vasemmistonuorten koordinoiman kampanjan yhteistyötahoina ovat Demarinuoret, RKP-nuoret, So-sialidemokraattiset opiskelijat (SONK), Vasemmisto-opiskelijat (Vasop)
sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO). Kampanja toteutetaan ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella, ja hanke kestää vuoden 2016 helmikuun loppuun.
http://muurinmurtajat.fi/toimintaideat/
Kehitysministeri Sirpa Paateron päätös 27.3.2015
Vasemmistonuoret ry 22.350,00
Globaalikasvatushanke "Muurinmurtajat"
ISIS tukee Muurinmurtajia:
ISIS:ltä viesti Israelille: Me tulemme ja teurastamme teidät kaikki
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ISIS%20Israel-42394
Tiedoksenne
Juhani Starczewski
+358 40 757 3537
juhani.starczewski@elisanet.fi
Kotisivu: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
Rehobot: http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/valtuusto/valtuusto/rb
Facebook: https://www.facebook.com/juhani.starczewski
Twitter: https://twitter.com/juhanistarczews
KKL:n jäsen: http://www.kkl.fi/
Juhani Starczewski