Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006
2015 Koko ajalta Adressin nimiLuotu
25 223 Varsijousi metsästysaseeksi!
Varsijousella metsästäminen tulisi sallia Suomessa. Kyseisellä aseella metsästetään monissa maissa, myös suurta riistaa. Varsijousimetsästyksen sallimisen perusteita: *Aseen teho täyttää jousiaseelta vaaditun tehorajan. Teho ja tarkkuus riittävät suureenkin riistaan (paremmin kuin esim jousella). *Ahvenanmaalla jo osittain sallittua metsästää varsijousella (pienriistaa ja valkohäntäpeuraa)....
07.12.2007
25 134 Merimetsot hävitettävä suomesta
Merimetsot on hävitettävä suomesta. Ensinnäkin kyseinen lintu ei kuulu suomen linnustoon. Kukaan joka on nähnyt merimetson tuhoaman saaren ei ole eri mieltä kanssani. Merimetsonm jäljiltä saari on autio, valkoisen guanon peittämä jätesaari, jossa ei elä eikä kasva mikään. Porin edustalla esimerkiksi oli aluksi merimetsoja vain yhdessä saaressa, nyt ne ovat levittäytyneet kymmeniin ulkosaariin ja...
10.08.2007
25 23 199 Lapsilisään korotus!
Lapsilisät saivat 1.3.2011 indeksikorotuksen, jota ei edes huomaa Lapsilisä nykyään: ensimmäisestä lapsesta 100,40 euroa toisesta lapsesta 110,94 euroa kolmannesta lapsesta 141,56 euroa neljännestä lapsesta 162,15 euroa jokaisesta seuraavasta lapsesta 182,73 euroa Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,79 euroa. Lapsilisään tarvitaan huima ko...
31.01.2007
24 26 Lapsilisien leikkaus, tuloraja
Leikataan lapsilisistä! Lapsilisiin tuloraja, tarvitseeko kaikki vanhemmat lapsilisää.? Ihmisillä niin erilaiset tulot, toiset tienaa monta sataa tuhatta vuodessa ja toiset muutamia tuhansia/kymmeniä tuhansia.... eiköhän hyvätuloiset pärjää ilman lapsilisiä... tiedän, että jotko ajattelee, että jokainen voi itse päättää ammatista ja tuloista....näin se ei mene, jokainen haluaisi tienata hyvin... k...
17.09.2015
24 24 Maahanmuuttoon vapautus vuodeksi
Euroopassa suunnitellaan että 4 miljoonalla saisi vapautuksen kiintiöpakolaisista 4 miljoonalla eurolla. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1441704730030 Suomella ei mene hyvin, hoidetaan oman kansan asioita ensin. Vaikka EU maksaisi 3 vuotta suurimmat kulut, tulee laskua Suomeen paljon. Kun 3 vuotta on täynnä, alkaa mittari juosta nopeasti. Väite että ne lähtisi pois kun tilanne rauhoittuu kotimaassansa,...
09.09.2015
24 24 Uudet mamut sijoitetaan kotimaahansa kun olot siellä paranee
Uudet maahanmuuttajat (oli liian pitkä nimi tuohon otsikkokenttään) sijoitetaan kotimaahansa, kun olot siellä paranee. Uusille nyt tulleille pakolaisille annetaan vain välttämätön. Katto pään päälle (sijoitettuna kouluihin tms.) ja ruoka sekä vaatteet (käytettyjä lahjoituksena). Ei kuukausi rahaa tms. ei sosiaalietuuksia, eikä sijoitettuna keskustan asuintoihin. Jokaiselle kuvallinen henkilökortti...
05.09.2015
24 30 Sipilä pois eduskunnasta
Sipilä  ja jotka leikkaa pois köyhien tuloja  pois eduskunnasta ...
22.08.2015
24 24 Porin esiintymis lavalle kirjurinluotoon rakennattava äänivalli.
Porin musiikki soitto lavalle rakennettava meluvallit musiikin aiheuttaman melun vuoksi koska passo hakkaa aamuyöhön asti esityksien aikana,hiljaisuus pitäs lainmukaan alkaa kello 22,00 ikävä kyllä kyseinen rämpytys ei lopu,meluraja on määdätty mutta ei ilmeisesti musiikille kuin kerrostaloissa ja omakotialueilla.miksei virkavalta puutu asiaan....
31.07.2015
24 24 Rosvot kuriin
Eiköhän Suomenkin pitäisi alkaa varoittamaan kansalaisiaan.Ehdotan että,Poliisit laittavat sivuilleen etsittävistä rikollisista kuvien kanssa jotta kansa tietää varoa niitä ja nähdessään ilmoittaa virkavallale.Toiseksi sallittaisiin kauppiaille ottaa kuvat myymälävarkaista ja julkaista ne "häpeä seinällä"Tällä tavalla varmaan poliisitkin saavat enemmän kiinni etsintäkuulutettuja ja muita rikoksen...
22.06.2015
24 24 Päivähoitomaksu, maksa siitä, mikä aika hoidetaan!
Päivähoidon laskutus aiheuttaa monille vanhemmille turhaa lisähuolta. Laskutus on arviolta paljonko on hoitopäiviä kk tai on yli tai alle 5 tuntia päivässä, onko koko tai osapäivämaksu. Joskus hoidot on todella pienestä kiinni, vaikka kerran kuussa hoito on 7 tuntia kun muulloin aina alle 3 tuntia/pv, maksu menee silloin sen täyden mukaan. Monet vanhemmat on myös vuorotyössä, ja työajat vaihteleva...
15.05.2015
24 24 Vanhusten hyvinvointiin panostettava enemmän!
Olisi hieno asia, jos tuleva eduskunta ottaisi asiakseen kiinnittää enemmän huomiota vanhusten hyvinvointiin. Esimerkiksi henkilökuntaa olisi ehdottomasti saatava lisää vanhustenhoidon alalle! ...
13.04.2015
24 24 Tahdomme Rise Againstin Suomeen!
Haluamme Rise Against bändin Suomeen keikalle, koska esellisestä käynnistä on liikaa aikaa n.3vuotta. KANNATTAJIA ON VARMASTI!...
19.03.2015
24 24 RAAMATTU KANNESTA KANTEEN LUKu TV KANAVILLA
Haastetaan ohjeman tekiöitä  että raamattu luetaan kannesta kanteen, myös tv kanavalla tasapuolisuuden nimissä, kun nyt koraania luetaan juuri tv. ...
24.02.2015
24 24 Lomamatkojen järjestäminen Turkkiin lopetettava!
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomessa toimivat matkatoimistot lopettavat lomamatkojen järjestämisen Turkkiin. Turkki on osoittanut myönteisyyttä Isis-terroristiryhmää kohtaan, sallimalla Isiksen riveihin pyrkivien jihadistien kulkea rajojensa kautta kriisialueille. Lisäksi: ISIS on lähettänyt Yhdysvaltain mukaan jo kuukausia taistelijoitaan Turkin satamaniin, joista he siirtyvät pakolaisiks...
01.02.2015
24 24 Eroa Miika Elomo
TPS-valmentaja Miika Elomon on syytä erota. Mies ei kestä kritiikkiä ja on näinollen täysin väärä henkilö valmentajaksi. Ei minkään yrityksen johtaja ala arvostelemaan asiakkaitaan mikäli yrityksellä menee kehnosti. Miika Elomolla oli kuitenkin kanttia arvostella TPS-faneja "miikkihiirimäisestä toiminnasta" kun nämä turhaantuneena tepsin taaperrukseen heittivät kausikortteja jäälle karmaisevan häv...
25.01.2015
24 24 Lintuviidan päiväkoti takaisin vuorohoito
Elokuusta 2014 alkaen Lintuviidan päiväkoti on ollut enään normaali päiväkoti. Muutos tehtiin vähäisen iltahoidon kysynnän perusteella. Kuitenkin omalle lapselleni päiväkotipaikkaa tiedustellessa minulle sanottiin, että tämän johdosta on paljon lapsia jouduttu uudelleen sijoittamaan. Myöskin kysyntä kuulemma on kasvanut. Nämä lapset on jaettu "solidaarisesti" Kultavuoren, Hyllykallion ja Tikkuvuor...
21.01.2015
24 77 Pelastakaa maasuurpetomme kiristäviltä pannoilta.
RKTL ( Riista- ja Kalatalouden Tutkimuslaitos ) on harjoittanut tarpeeksi kauan eläinrääkkäystä kiristävillä seurantapannoilla varustetuilla maasuurpedoillamme. Asiasta on alkanut tulla näyttöä ja kuvat kaadetuista eläimistä haavoineen ovat saavuttaneet tiedoitusvälineemme. Ohessa kuva Kyyjärvellä kaadetun kuumeisen uroskarhun niskasta, jossa oli syvä märkivä tulehduspesäke.   Tämän johdosta me al...
28.12.2014
24 4 447 ELMU Konepajalle – kolmetonninen Helsinkiin!
Vetoomus ELMU ry:n Konepaja-hallin puolesta Helsinkiin tarvitaan 3 000 hengen konserttisali. Tällä hetkellä kaupungissa ei ole klubien ja jäähallien kokoluokkien välissä yhtään konsertti- ja kulttuurikäyttöön suunniteltua tilaa. Nykyisin useat artistit ja yhtyeet joutuvat esiintymään suosiotaan pienemmässä paikassa, mikä nostaa konserttilippujen hinnat monen kaupunkilaisen kipukynnyksen yli. Muuh...
29.11.2013
24 47 Runkku kullini sykkii...
Sykkii......
06.05.2013
24 3 888 Suojellaan ”Metsän tarinan” syntymetsä tulevaisuudelle
Metsän tarina -elokuva on kuvattu Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan rajamailla. Metsäyhtiö UPM aikoo myydä noin kolmekymmentä mökkitonttia ”Metsän tarina” -elokuvan yhdelle tärkeälle kuvausalueelle, erämaisen Haarikkojärven ja sen lähellä olevien pikkujärvien rannoilta. Teiden ja sähkölinjojen rakentaminen, ja ympärivuotisessa käytössä olevat rakennukset tuhoaisivat alueen luonnonrauhan ja ajaisi pois...
18.01.2013
24 5 017 Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Hyötyä SUOMELLE! Kaikki mukaan.  Isät, äidit, tyttäret, pojat, mummot, ukit, sukulaiset, tuttavat ja työkaverit!  Turpeen käyttö pitää kuusinkertaistaa nykyisestä määrästä! Silloin taataan se, että sadekesän jälkeenkin on turvetta energiaksi sekä kuivike- ja  kasvuturpeeksi! Jos Suomi lopettaa turvetuotannon/maatalouden kehittämisen, Suomesta tulee kehitysmaa! Menneet ovat menneitä, keskitytään pu...
26.10.2012
24 221 EI GUGGENHEIM-MUSEOHIRVIÖTÄ HELSINKIIN EIKÄ MUUALLEKKAAN SUOMEEN
Allekirjoittamalla adressin voit vastustaa Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin. Suomi ei kaipaa enempää roskakulttuurin monumentteja maaperälleen. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on avata ihmisten silmät ymmärtämään kuinka tietty harvainvalta lakeijoineen yrittää vetää kansalaisia nenästä. Helsinkiin on suunnitteilla perustaa Guggenheim-museo, jonka kustannuksen katettaisiin julkisilla eli...
13.01.2012
24 46 Kangasalan kyläkoulujen puolesta!
Kangasalan kyläkoulut ovat välttämättömiä kyläyhteisöille ja niiden lapsille. Talous on vain tekosyy koulujen lakkauttamiseksi. Kangasalan talous on huomattavasti parempi kuin mitä siitä tiedotetaan. Päätöksen teon on oltava demokraattista ja ennenkaikkea läpinäkyvää. Tiedottaminen kunnan puolelta on tähän menneessä ollut erittäin puutteellista, suorastaan salaista. Jopa täysin vääriäkin tietoja o...
07.05.2009
24 265 Alpratsolaamivalmisteet reseptivapaiksi
Vaadimme kaikkien Alpratsolaamivalmisteiden uudelleenkategorisoimista käsikauppalääkkeiksi välittömästi! Alpratsolaami paljon tutkittu bentsodiatsepiinivalmiste jolla ei ole todettu olevan mainittavia negatiivisia sivuvaikutuksia. Tuhannet ihmiset joutuvat vuosittain kärsimään ja elämään elämää ahdistuksen kourissa koska lääkärit eivät suostu määräämään heille Alpratsolaamilääkitystä. Usei...
23.12.2008
23 23 Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkosuomalaiset palautettava
Vakaviin rikoksiin syyllistyvät Ulkosuomalaiset ulkomailla karkoitettava ulkomailta heti takaisin Suomeen. Kun rikolliset palautetaan Suomeen olemme moraalisesti oikeutettuja palauttamaan ulkomaille Suomessa rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset. Muussa tapauksessa meillä ei ole mitään oikeutta palauttaa ulkomaille Suomessa rikoksiin syyllistyviä ulkomaalaisia. Ruotsissa eniten ulkomaalaisryhmistä...
09.10.2015
23 23 Eduskunnan kulut alas
Kansanedustajat ovat samanlaisia työläisiä kuin mekin! Ja vielä meidän valitsemia. Kansanedustajista osa tekee kahta työtä, he ovat estyneitä tulemaan istuntoihin, mutta maksamme heille siitä kuitenkin palkkaa. Kansanedustajien loma-oikeus samalle tasolle kuin muidenkin Suomen työntekijöiden. Kansanedustajien sopeuttamisraha työn loputtua pois. Normaalit ehdot työsuhteen päättymiseen. Ei mitään jä...
26.09.2015
23 23 Kupittaan maauimala pitää olla auki ainakin elokuun loppuun asti
Harmittaako kun hieno maauimala menee kiinni jo 16.8? Virallinen sulkemisaika oli jopa jo 9.8.15. Hienot kelit jatkuvat usein koko elokuun, ja koululaisetkin varmasti haluaisivat käydä vielä uimassa iltapäivisin ja illalla. Edistetään kaupunkilaisten hyvinvointia sillä että pidennetään maauimalan kestoa koko kesän ajaksi. ...
19.08.2015
23 23 Kansanäänestys eräiden euromaiden tukemisesta
Järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys siitä, haluavatko suomalaiset veronmaksajat rahoittaa sellaisen euromaan lainoja, joka on joutunut talousongelmiin harrastamansa tuhlailevan politiikan ja veronkierron vuoksi, joka kieltäytyy noudattamasta muiden eurovaltioiden, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sille jo myöntämän lainaohjelman ehtoja, jonka lupauksiin tarpeellisista...
07.07.2015
23 24 Veteraaneille kirkkolain mukainen 50 vuoden hautaoikeus .
Ev.lut. seurakunnat lupaavat sotaveteraaneille ilmaisen hautapaikan. Mutta 25 vuoden kuluttua isketään kyltti haudalle, jossa ilmoitetaan ilmaisen hauta-ajan loppuvan.  Kirkkolain 17 luvun 2 pykälän mukaan hautapaikan hallintaoikeus voidaan luovuttaa 50 vuodeksi, mikä tuntuu kohtuulliselta, ajatellen veteraanisukupolvea, heidän uhrauksiaan. Mutta seurakunnat, kuten esim. Pori, Helsinki, Vantaa, Es...
30.06.2015
23 25 Ehdoton EI EU:n taakanjakoaikeille!
EU ei lammasmaisuudessaan ole kyennyt käännyttämään saati pysäyttämään Lähi-Idästä ja Afrikasta Eurooppaan valuvia pakolaislaumoja. Nyt pakolaiset halutaan jakaa eri maihin, vaikka on täysin selvää, että yksikään Euroopan maa ei kykene elättämään satoja tuhansia, jopa miljoonia tulijoita. Juuri siitä nimittäin pakolaisuudessa on kysymys vastaanottavien maiden kannalta: elättämisestä! Joidenkin las...
26.06.2015
23 23 Lapsilisään korotus eikä, enää leikata lapsiperheiden tukia! (Suljettu)
Lapsilisät täytyy korottaa 20 € kuukauteen. Nyt ei enää suoda leikkauksia lapsiperheiden tukien alentamiseen yhtään! Tähän saadaan loppu tietenkin niin että, tämä adressi saa ainakin 10000 allekirjoitusta! Tehdään tämä siis porukassa että, saataisi asia etenemään ylemmälle tasolle! KIITOS! EI SIIS NÄILLE LEIKKAUKSILLE KOSKIEN MYÖS LAPSILISÄÄ ERI TOTEEN! http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-143312...
01.06.2015
23 23 MUKKULAN K-KAUPPA SÄILYTETTÄVÄ (Suljettu)
Kesko on lopettamassa Mukkulan K-SUPERMARKETIN heinäkuussa. Haluamme kuitenkin pitää oman K-KAUPPAMME Mukkulan Ostarilla! Ei välttämättä Supermarkettina - ehkä K-Markettina. Pienemmällä valikoimalla. Turhat tavarat pois - samoin jatkuvat puutteet. Kauppiaan taidosta se on kiinni kannattaako vai ei. Asiakaskuntaa riittää; onhan Mukkulassa yli 8000 asukasta. Pannaan yhdessä vauhtia asiaan...
30.04.2015
23 23 Uudenmaan erottava Suomesta
Uudenmaan, mukaanlukien Helsinki,  tulee erota Suomesta. Viimeistään vuoden 2015 eduskuntavaalien lueelliset ääänestyserot puoltavat moottorin irroittamista Suomi-autosta. Noin kahden miljoonan asullaan Uusimaa-valtiossa sijaitsisi arviolta puolet Suomen vuoden 2015 populaation ja kansantuotteeen määrästä ja noin 90% firmojen pääkonttoreista sekä suurimmat kasvukeskukset, ainoa kunnollinen kansain...
20.04.2015
23 24 Noel Gallagher keikalle Suomeen
Oasis soitti Ruisrockissa, mutta ilman Noel Gallagheria. Paavo Arhinmäki pääsi eduskuntaan, mutta Oasis ei tullut Suomeen. Oasis hajosi. Beady Eye hajosi. Noel Gallagher´s High Flying Birds elää. Noel Gallagher on saatava keikalle Suomeen. ...
07.03.2015
23 34 Silja Europa Turkuun!
Vaadimme M\S Silja Europan palauttamista turkuun, Silja Line - Brändin alle, Turku - Tukholma linjalle. Lisäksi vaadimme: Aluksen peruskorjausta (Hyttien siistimistä,koneremonttia, yleisilmeen parannusta.)  Aluksen palauttamista linjalle heti Austraalia vuokra-ajan jälkeen.  ...
23.02.2015
23 34 Silja Europa tillbaka till Åbo!
Vi kallar M \ S Silja Europa återkomst till Åbo, Silja Line - under varumärket, Åbo - Stockholm linje.   Dessutom kräver vi:   Fartyget renovering (hytter sanering kommer maskinen se över utseendet och känslan av förbättring.)   Returledningen av fartyget så snart Australien hyresperioden....
23.02.2015
23 23 Ajankohtainen kakkonen säilytettävä
Olemme saaneet nauttia vuosikymmenien ajan hyvintoimitetusta asiaohjelmasta A2. Nyt ohjelma uhataan lopettaa. Formaatti on YLEn mukaan vanhanaikainen ja viikottaisia katsojiakaan ei ole ohjelmalla kuin  400000 ! Me allekirjoittaneet vaadimme että A2:sen lopetuspäätös perutaan. ...
18.02.2015
23 24 OPINTOTUEN TULORAJAN POISTAMINEN!!!
Hyvin moni opiskelija kokee varmasti saman kohtalon keväisin KELA:n kirjeen saapuessa postiluukusta, jossa ilmoitetaan opintotuen takaisin perinnästä. Olit sitten tilanteessa, jossa opintosi ovat kesken tai olet valmistunut, tulojasi määrittää kyseisenä vuonna saadun opintotuen määrän asettama tuloraja. Hyvin moni valmistunut opiskelija tulee tämän huomaamaan, jos valmistuttuaan pääsee heti töihin...
18.02.2015
23 31 Ooperatalon miljoonista osa vaihtoehtomusiikin taiteeseen :)
  Suomalaisten käyttämä vaihtoehtotaide ei saa kipeästi tarvittua tukea tällä politiikalla. tietty marginaalinen kerma tästä vain nauttii ja suomi olisi täynnä lupaavia tulitaiteilioita/ DJ / instrumentti / vaihtoehtomusiikin taiteesa. jos tälläiselle taiteelle saisi edes pienen prosentin tästä tai tiloja käyttöön, sillä baarit ei kuitenkaa ole se sopivin paikka taiteeseen. vaikkakin kiitos monell...
07.12.2014
23 1 014 Ei kivilouhimon laajentamishankkeelle Inkoossa!
Haluatko naapuriisi jopa 390 hehtaarin kivilouhimon?   Rudus Oy:llä on Inkoon Joddbölessä (n. 7 km keskustasta) n. 20 ha:n kiviainestenottoalue, josta on jo mm. meluhaittaa. Nyt suunnitellaan alueen laajennusta n. 390 ha:n laajuiseksi. Kun alueella on tällä hetkellä kalliokiviaineksen otto- ja jalostustoimintaa, jatkossa suunnitellaan myös kierrätysmateriaalien vastaanottoa, jalostustoimintaa, yli...
17.05.2014
23 12 883 Haasta Jyrki Katainen elämään 3kuukautta toimeentulotuella!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032418151573_uu.shtml Joskus sitä vaan ymmärtää asiat paremmin asettamalla itsensä toisen asemaan. Ota Katainen haaste vastaan ja elä 3 kuukautta toimeentulotuen perusosalla 480,20€/kk ;) Pidä päiväkirjaa näiltä kuukausilta ja lue minkälaisia tunteita koet näiden kuukausien aikana. Mieti sitten uudelleen toimeentulotuen jäädyttämistä. Otathan huomioon, että elin...
25.03.2014
23 340 Kansanäänestys Suomeen saapuvien pakolaisten määrästä!
Tällä adressilla haetaan veronmaksajien puolesta muutosta pakolaisten ottamiselle ja jäämiselle Suomeen. Miksi me maksaisimme kaiken pakolaisille. Perheenyhdistämisen kautta Suomeen tulevat tulee huomioida vuotuiseen pakolaismäärään. Ymmärrämme niitä, jotka ovat maahanmuuttajina Suomessa ja tekevät rehellistä työtä ja maksavat verot Suomeen. Missä menee raja pakolaisiin käytettävillä varoilla, kun...
17.02.2014
23 43 Pakolaiset pois suomesta
Mielestäni pakolaiset jotka elää vain meidän maksamilla verorahoilla pitäisi häätää tai karkottaa mutta jos hän tekee työtä ja maksaa veroa. Kuitenkin jos hän vain tulee tänne ja maleksii tekemättä töitä voisi hänet päästää päiviltä.  ;D...
21.11.2013
23 550 VESIOSUUSKUNTIEN PAKKOLIITÄNTÄÄ VASTAAN
Vesihuoltolain tarkoitus on turvata vesihuolto kohtuullisin kustannuksin, ja sitä sovelletaan niillä alueilla jotka kunnat ovat vahvistaneet vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiksi. Vesihuoltolaitokset ovat joko kunnallisia laitoksia tai vesiosuuskuntia. Haja-asutusalueella keskitetty vesihuolto tulee suhteettoman kalliiksi pitkien etäisyyksien takia. Kun vesiosuuskunnat eivät saa vapaehtoisesti tar...
30.03.2012
23 28 079 YLEn mediamaksu
Tv-maksun tilalle ehdotetaan mediamaksua http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tv-maksun+tilalle+ehdotetaan+mediamaksua/1135245401104 Mediamaksu, 175 euroa, olisi sama kaikille kotitalouksille. Esitys on vasta ehdotus, mutta asiantuntijoiden mielestä sen hyväksyminen on jo varmaa. Saman suurinen maksu, käytännössä vero olisi erittäin epätasa-arvoinen. Kuten Mika Lintilä ihan itse MTV3:n uutis...
23.04.2009
23 461 Zorro - miekka ja ruusu UUSINTAAN
Ihana sarja ZORRO-MIEKKA JA RUUSU SAATAIS TELKUSTA UUSINTANA...
28.07.2008
22 23 Albanialaiset palautettava hetimmiten,eivät oikeita pakolaisia
  Albanialaiset palautettava hetimmiten, eivät ole oikeita pakolaisia. He voivat tehdä siellä töitä kuitenkin. Eikä siellä ole sota. Käsittely heidän osalta nopea. Ja palauttaminen nopeasti. Ei ole tilaa eikä varaa majoittaa heitä. Nyt on muille oikeille pakolaisille etuoikeus. (Nämä nyt lasketaan elintasopakolaisiksi tällä mittapuulla. Sorry.) Muutenkin nyt paljon tulokkaita ja lisää tulee.   htt...
06.09.2015
22 46 Valkoisen suomen puolesta!
Vastustamme pakolaisten muuttoa suomeen! Pidetään suomi valkoisena ja ennenkaikkea turvallisena! Verorahat säästyy ja leipä menee suomipojan kurkusta alas....
03.09.2015
22 22 Maksullisten tekstiviestien luvatta lähettäminen laittomaksi!
Internetissä kuulee tapauksista, joissa käyttäjä on käynyt vahingossa eri nettisivulla kuin aikomallaan, esimerkiksi sivuston esimerkkinettisivu.org sijaan käyttäjä on kirjoittanut eri päätteen joka on johtanut eri nettisivulle. Tällä sivustolla käyminen aiheuttaa maksullisen tekstiviestipalvelun alkamisen (palvelu varmistaa operaattorin kautta palvelun aloittamisen ilman käyttäjän lupaa). Palvelu...
16.07.2015
22 23 Turhat valot pois
Täten vetoamme, että kaikkialla Suomessa katulamput pidettäisiin sammutettuina 1.5.-1.8. välisen ajan. Luonnonvaloa on kesäaikaan riittämiin ilman ylimääräistä valaistustakin. Tästä tulisi pitkällä juoksulla selvä energiansäästö kunnille ja valtiolle. Vetoamme myös, ettei elävää kuvaa pyörittäviä tienvarsimainoksia enää pystytettäisi. Ne ovat paitsi vaaraksi liikenteelle myös täysin turhaa energia...
12.07.2015
Facebook
Pitäisikö energiajuomien myynti nuorille kieltää?