Ehnroosin koulun sisäilmaongelma

Vetoamme Mäntsälän kuntaan Ehnroosin koulun oppilaiden ja henkilökunnan terveiden työtilojen puolesta. Meitä huolestuttaa niin oppilaiden kuin opettajien terveys, motivaatio ja jaksaminen nykyisissä oloissa. Muutama opettaja on jo ilmoittanut sisäilmaongelman syyksi hakeutua muualle töihin. Vaikka Mäntsälän toisella yläkoululla on jo nyt suunniteltua enemmän oppilaita, niin moni vanhemmista aikoo anoa oireilevalle lapselleen paikkaa sinne, Ohkolassa ja Hyökännummella katseet varmankin kohdistuvat Kellokosken suuntaan.

Vaadimme, että koulun sisäilmaongelman korjaamisen ajaksi kunta järjestää Ehnroosin koulun opetukselle TERVEELLISET JA ASIALLISET TYÖSKENTELYTILAT PARAKKIKOULUNA.

Jokaiselle opetustilanteelle on taattava samantasoiset puitteet, ei enää kolmea ryhmää ahdettuna naapurikoulun liikuntasaliin + neljäs ryhmä näyttämölle.

Vaadimme, että korjaustöiden tekoa valvotaan erittäin tarkasti ja huolellisesti. Mieluummin siedämme opetusta pitempäänkin parakkikoulussa kuin tämän hetken tilanne uudestaan. Korjattuja koulutiloja ei saa ottaa käyttöön ennen kuin on varmistuttu niiden terveellisyydestä.


Ehnroosin koulun vanhemmat    Ota yhteyttä adressin tekijään