EI tuulivoimaloita Kaskisiin
Kommentoitu viesti
Green national energy |
#71 Elkääpäs lässyttäkö joutavia10.03.2013 23:51Tuulivoimaa tarvitaan puhtaana ja turvallisena energian tuottajana ja sen rakantamista tulisi lisätä ja tukea valtion varoista niinkauan, että se voi alkaa tuottamaan riittävästi toimiakseen itsenäisesti, jollon yhtiöt voisivat alkaa maksamaan valtiolle takaisin osinkoja sijoitettua pääomaa vastaan. Myös muita kotimaisia energian tuotanto mahdollisuuksia tulisi tukea samoin yhteiskunnan varoin, jolloin valtio olisi osakkaana maamme energiantuotannossa ja saisimme useampia energiantuottaja yrityksiä Suomeen. Olemme huomanneet, ettei edulliseksi luvattu vaarallinen ydinvoima ole laskenut kuluttajan sähkölaskuja vaan päinvastoin, koska nämä muutamat suuret energiayhtiöt käyttävät tämänhetken monopoli asemaansa hyväkseen hinnoittelemalla säkön- ja sähkönsiirtomaksun mielivaltaisesti. Jos Kaskisessa tai Kemiössä tai vaikka Helsingissä tai missävain Suomessa on tuotannollisesti järkevää tuottaa tuulivoimaa, olisi sitä rakennettava silloin juuri sinne, eikä vastustaa sitä vain väärin keksityin perustein, joista ei ole olemaassa mitään oikeata tieteellistä tutkimus tulosta. |
Vastaukset
N.I.M.B.Y |
#72 Re: Elkääpäs lässyttäkö joutavia2013-03-11 18:44:03#71: Green national energy - Elkääpäs lässyttäkö joutavia Olen melkein sanaton..tukea valtion varoista kunnes tuottavat riittävästi ,että voisivat maksaa valtiolle osinkoja. ehkä jossain pilvilinnamaassa missä muumit ja teletapit kohtaavat. Valtiolle tämä takuutariffi on kustannusneutraali joka on selvennetty jo tuossa muutamaa viestiä aikaisemmin, siitä selviää kuka sitä tuulivoimaa tukee. (lue-maksaa) kaikki sähkönkuluttajat maksavat energian ja tariffin välisen erotuksen! valtiolla on tässä sormensa pelissä siinä että suomesta pitää ihan väkisten vääntämällä tehdä uusiutuvan energian mallimaa, tai mehän ollaan jo. eu:ssa on tavoite uusiutuvan energian käyttöasteesta vuoteen 2020 20%. suomessa se on jo 31% mutta mehän pyrimme vaatimattomasti 38 %:iin maksoi mitä maksoi.
melkein sanattomuus jatkuu.. myös muita kotimaisia energian tuotantomahdollisuuksia tulisi tukea yhteiskunnan varoin, jolloin valtio olisi osakkaana maamme energiantuotannossa. Hei haloo Helsinki. sanooko VAPO oy yhtään mitään ,oli valtionyhtiö(50,1%) kun viimmeksi katsoin ja ovat energiantuotannossa mukana aika vahvasti, ja suomessa on paljon pienlämpöyrittäjiä. ja tällä hetkellä valtion tukipolitiikka on sitä , että bioenergian tuotannossa (kaato, korjuu, kuljetus) ollaan vedetty niin paljon tukia pois että se alkaa olla kohta isännille ja miksei emännillekin hyväntekeväisyystoimintaa.
ydinvoimasta ei pystytä luopumaan koska jokainen rakennettu tuulivoima megawatti vaatii saman verran säätövoimaa, jota saadaan öljy/kivihiili/ydinvoima/vesivoima, näihin ei tuuliolot vaikuta.
ei kai kukaan tosissaan usko että tässä maailmassa mikään hinta laske. tekniikka ja talous lehdessä oli mielenkiintoinen juttu vähän aikaa sitten saksasta.sähkön pörssikauppa ja tuulitariffit ja poikkeukselliset kulutukset aiheuttivat sen, että periaatteessa sähköyhtiön piti maksaa asiakkaalle että tämä kuluttaa sähköä. voi vaan kuvitella kuinka saksalaista insinööriä otti kupoliin, ja sitä ei tarvi murehtia antavatko he tämän toistua. eivät varmasti, pitävät siitä kyllä hintapolitiikalla huolen.koska mikään ei harmita sakemannia niinkuin mokaaminen,achtung!
ja pisteenä iiiin päälle.. missävain Suomessa on tuotannollisesti järkevää tuottaa tuulivoimaa, olisi sitä rakennettava silloin juuri sinne, eikä vastustaa sitä vain väärin keksityin perustein, joista ei ole olemaassa mitään oikeata tieteellistä tutkimus tulosta.
niin rakennettava juuri sinne.. piittaamatta kaikista sivuvaikutuksista?? niinkö? kerroppa mitä vääriä/vääristeltyjä/ keksittyjä perusteita täällä on esitetty. täällä on on enemmän lähteitä kuin himasen tutkielmassa. kaikki tuki muillekkin tuulivoiman vastustajille. miälenvikasttuulivoimaläppändeerusta, saa käyttää mut ei oo pakko.
http://www.youtube.com/watch?v=AVnhYpg1is8 tästä videosta näkee millaista massahysteriaa tuulivoima aiheuttaa teletapeille jotka asuvat sen vaikutusalueella. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45537 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
264 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20871 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
142 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025