Espoon Tapiolan koulun tilat oppilaiden etujen mukaisiksi

Kommentoitu viesti


Vieras

#14 LÄNSIVÄYLÄ 19.5.2013

19.05.2013 13:24

Tapiolan koulun hätäratkaisu: lisää parakkeja!

PAIKALLISET 19.5.2013 08:00, Päivitetty: 17.5.2013

Enemmistö oppilaiden vanhemmista vaatii edelleen tiukasti, että Tapiolan yläkoululle pitää löytyä väistötilat nimenomaan Tapiolan alueelta.Vaatimusta tehostetaan nettiadressillakin. Espoonlahden Rehtorintielle siirtymistä vastustetaan muun muassa pitkän bussimatkan ja sosiaalisen ympäristön muuttumisen takia.

Kyseisessä Rehtorintien koulussa viime maanantaina vanhemmille järjestetyn tilaisuuden tunnelma oli kireän vihainen.

Jokin kaupunginosa ei voi olla erityisasemassa, muistuttaa Espoon Tilakeskus -liikelaitoksen toimitusjohtaja Carl Slätis. – Kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti. Muillakin alueilla kouluja joutuu siirtymään väistötiloihin eri puolille.

Tapiolan koulun nykyisille väistötiloille Otaniemen Miestentiellä haetaan vaihtoehtoa, koska osa henkilökunnasta ja oppilaista oirehtii sisäilmaongelmien vuoksi. – Rehtorintie olisi edullisin ratkaisu, siellä on riittävästi tilaa ja vasta remontoidut keittiö ja ruokala. Urheilukentätkin ovat vieressä, Slätis toteaa.

Miestentiellä opetus jatkuu ainakin ensi syksyn ja vahvistukseksi pihaan tuodaan lisää parakkeja jopa 17:ää opetustilaa varten. Parakit ovat kevyempiä ja nopeammin hankittavia kuin varsinaiset siirtokelpoiset koulurakennukset.

Ensi vuoden alun tilanne on vielä auki. Lähtö Espoonlahteen on mahdollista, mutta tilakeskus hakee edelleen koululle korvaavia tiloja myös Tapiolasta. Väistötilojen tai parakkien tarvetta on neljällä–viidellä muullakin espoolaiskoululla ja Slätis kuvaakin tilannetta palapeliksi, jossa kustannukset yritetään pitää mahdollisimman kohtuullisina.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsittelee väistötila-asiaa seuraavan kerran kesäkuussa.

Vastaukset

äiti

#15 Re: LÄNSIVÄYLÄ 19.5.2013

2013-05-19 13:29:37

#14: - LÄNSIVÄYLÄ 19.5.2013

Kuten huomaatte Tilakeskuksen kommenteista, tuo Espoonlahtivaihtoehto on edelleen mukana ja pidän itse todennäköisenä, että Opetuslautakunta valitsee sen, valitettavasti. Tässä on nimittäin nyt sellaista henkeä, että tapiolalaiset kiukuttelee, mutta "te menette kuulkaa juuri sinne minne me käskemme".

Kukaan ei sitävastoin ajattele sitä, että koulu, joka on 10+ km päässä ei ole pääkaupunkiseudulla mikään lähikoulu. Se ei ole sitä tapiolalaisille eikä kenellekään muullekaan. Tässä ajatellaan nähtävästi, että kun Espoo onnistui hoitamaan Auroran väistön katastrofaalisen huonosti, nyt tehdään pitemmittä puheitta täsmälleen yhtä huonolaatuiset ratkaisut muillekin kouluille. Lapsista välittämättä, sillä hehän eivät äänestä.  Häpeällistä, Espoo!!!!

 

HYVIN huolestunut espoolainen

#16 Re: LÄNSIVÄYLÄ 19.5.2013

2013-05-19 18:01:57

#14: - LÄNSIVÄYLÄ 19.5.2013

No huh, huh! Mikä ihmeen heppu tämä Slätis oikein on? Ei taida normaalielämän realiteetit tätä kaveria enää koskettaa?? Aivan ääliömäistä kommentointia ja asian perustelua. Itse Länsiväylän juttu tuntuu myös kirjoitetun tietystä, Slätiksen, näkökulmasta ja hyvin oleelliset asianhaarat on jätetty huomiotta.

Ensinnäkin, vanhemmille järjestetyn, "kireän vihaisen" kuulemistilaisuuden (13.5.) luonne selittyy pitkälle sillä, että ainakin uusien yläkoululaisten vanhempia informoitiin koko asiasta vain 2 arkipäivää ennen kuulemistilaisuutta! Oli myös niin, että kaupungin opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen oli jo etukäteen valmistellut päätösehdotuksen seuraavana päivänä kokoontuneelle (14.5.) opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle Tapiolan koulun siirtymisestä Espoonlahteen...tämä siis ennen vanhempien / lapsien kuulemista! On sitä vähemmästäkin ihmiset kimpaantuneet :) Itse kuulemistilaisuudessa Kaisu Toivonen ja kehittämispäällikkö Juha Nurmi yrittivät väkisin luoda vastakkainasettelua lasten terveyden (jääminen Otaniemen väistötiloihin) ja Espoonlahteen siirtymisen välille. Asiasta keskustelun yhteydessä tuli kuitenkin erittäin selväksi, ettei muita vaihtoehtoja ole edes kunnolla selvitetty! Toivosen mukaan asian valmistelu oli aloitettu vasta 3.5., eli vain 10 päivää ennen kuulemistilaisuutta ja silti Toivosella oli jo valmiina mielestään ainut järkevä päätösehdotus. Ei tarvitse vihikoiran kuonoa tajutakseen, että joku jutussa haiskahtaa...eikä pelkästään homeet Espoon kouluissa. Toivosta ja Nurmea asiasta "kovisteltaessa" menivät he täysin Tilakeskuksen "selän taakse piiloon", he kuulemma toimivat vain heille annetun tiedon perusteella. Huh. Ja tittelihän oli Espoon kaupungin opetustoimen johtaja! Pitäneekin myös kysyä Toivoselta, että mitä hän itse asiassa johtaa, jos tästäkin asiasta Toivosen mukaan vastuun kantaa itse asiassa Tilakeskus, eikä kaupungin opetustoimi?

Toiseksi, täytyy todeta, että Slätis on sentään yhdessä asiassa oikeassa. Mikään kaupunginosa ei voi olla erityisasemassa ja kuntalaisia on kohdeltava tasa-arvoisesti! Kyllä, olen vahvasti samaa mieltä. Siksi Slätikseltä ja muilta asiaan liittyviltä virkamiehiltä, valmistelijoilta ja kunnallisilta päätöksentekijöiltä pitääkin juuri tasa-arvoisuuden vuoksi kysyä: Miksi toisiin kouluihin kohdistuvat "väistöt" ovat kestäneen yleensä vain noin puolitoista vuotta? Tapiolan koulu on ollut jo nyt väistössä kaksi vuotta, eikä väistölle näytä tulevan loppua seuraavan 3 vuoden aikana! Miksi juuri Tapiolan alueen koululaisten pitää lähteä väistöön Espoon toiselle laidalle? Muille kouluille väistötilat ovat löytyneet suhteessa huomattavasti lähempää! Miksi ihmeessä Tapiolan varsinaista koulua ei ole saatu 2 vuodessa remontoitua / uudelleenrakennettua? Itse asiassa, koulullehan ei ole vieläkään tehty yhtään mitään! Muiden koulujen remontointi / uudelleenrakennus on tehty rivakasti (kun väistötilanne on realisoitunut) ja siksi väistötilanteen kesto on ollut mahdollisimman lyhyt.

Eli juurikin tasa-arvoisuuden nimessä Tapiolalaiset ovatkin liikkeellä. Lasten / kouluhenkilökunnan terveys on tietysti tärkeintä, mutta miksi ihmeessä sen pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että koululaiset lähetetään Espoon toiselle laidalle?! Järjetöntä touhua! Päättäjät herätkää!!!