Suomeen perustuslakituomioistuin
Kommentoitu viesti
myllymamma Vieras |
#26 Onko valtion virasto aina oikeassa?18.03.2011 16:16Perustin yrityksen hartiapankin voimalla. Minulle TE-keskus (nykyinen ELY-keskus) lupasi ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen 600 euroa palkkatukea. Ensimmäinen erä luvattiin maksaa 3 kk kuluttua. Aika tuli ja hakemukset kaikkine liitteineen asianmukaisesti täytettynä. Olin ostanut kalliin uunin leipomoon. Odotinn Te-keskuksen maksua. Ei kuulunut. Oli virkailija lähtenyt kesälomalle, jättänyt hakemuksen johonkin, sitä etsittiin oikein johtajan voimin. Kun 4 kk oli kulunut, tuskani kasvoi, ei ollut maksaa uunia ja hakemus alkoi matkustella edes takaisin eri virkailijoiden välillä, välillä se oli hukassa. Tästä lähti kahden hengen yritykseen heti hankaluudet. Viimein se tuli 6 kk jälkeen. Monien soittojen ja odottelujen. Soitin itse Sinnemäelle, kerroin koko tarinan. Hän oli "ihmeissään". Sanoi: "kerro sähköpostissa koko tarina, minä selvitän". Näin tein. Ei ikinä kuulunut soittoa, ei sähköpostia eikä muutakaan postia. Kahvila-leipomo onneksi hiljeni sikainfulenssan johdosta, päätin lopettaa 31.12.2009. Hain viimeisten 4 kk palkkatukea joka luvattiin maksaa, kunhan kaikki maksut on maksettu ja kuitit toimitettu TE-keskukseen. Näin tein. Ei maksettu! Tuli kolme riviä selitystä: Ei ole syytä maksaa. Kiitos. Ajattelin, tämä on yrittämisen tukemista kotimaassani. Tuomari vei asian käräjille. Nyt 1 1/2 vuoden jälkeen tuli päätös, ei ole syytä maksaa. En enää yritä. |
Vastaukset
Valtioon ja virastoihin pettynyt kerjäläisyrittäjä... Vieras |
#31 Re: Onko valtion virasto aina oikeassa?2011-03-30 22:37:19#26: myllymamma - Onko valtion virasto aina oikeassa? Juuri näin! Me yrittäjät olemme rikollisia. Ei toivottuja nilkkejä. Meille ei kuulu yhtään mitään. Oikeusturvaa ei ainakaan. Virastot ja pykälät jyrää yli. olemme numeroita. Tilastoita. Samat ovat mietteet minullakin 16 vuoden toiminimellä kituuttamisen jälkeen.Yrittäminen ei kannata...Tsemppiä sulle! |
oikeudenmukaista kohtelua vaadimmme |
#42 Re: Onko valtion virasto aina oikeassa?2011-06-16 06:36:37#26: myllymamma - Onko valtion virasto aina oikeassa? Tälläinen toiminta kansalaisia kohtaan on ihan tyypillistä Suomessa.Tylyä ja välinpitämätöntä.Yleinen positiivisuus,välitttäminen jne ovat maassamme "hakoteillä".Haluaisin kuitenkin kehoittaa että jatkaisit asiankäsittelyä kunnes olet saanut tyydyttävän ja asiallisesti perustellun vastauksen viranhaltijoilta.Minullakin on prosesseja menossa joista en luovu ennen asiallista selvitystä tai mahdollista muutosta.Yritetään yhdessä kannustaen toisia oikeudenmukaisuuteen. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
130 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
211 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
18 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025