Oikeus itsensä tai lapsensa hoitamiseen säilyttävä.
Kommentoitu viesti
Taasko Suomi Takapajulaksi |
#12 Positiiviset kokemukset14.10.2013 16:06Itse luin iltaopiskeluina puolitoista vuotta vyöhyketerapiaa omin kustannuksin. Opintoihin kuului myös virallisen lääketieteen opinnot: ihmisen anatomia ja fysiologia, tautioppi sekä mielenterveys,nämä vastaavat lähihoitajan opintoja, vain lääkeoppi puuttuu. Miten hienoa olikaan auttaa valvoneita vanhempia ja ennen kaikkea vauvaa, jonka olo helpottui jo ensimmäisen hoidon jälkeen. Ja miten äiti muuttui pirteämmäksi, kun sai vihdoin nukkua yönsä, koska vatsavaivat helpottivat, ja lapsi sai nukuttua hyvin. Oletko Päivi Räsänen sinä käynyt edes kokeilemassa mitään hoitoja? Kuinka voit tietää niiden vaikutuksen? Monet aikuisasiakkaat sanoivat, että ei pelkästään se, että vaivat hävisivät tai vähenivät, vaan se, että myös henkinen olo parani. Ihminen kaipaa nykypäivän kiireisessä elämässä myös pysähtymistä. Ja jos Päivi Räsänen on sitä mieltä, että ne ovat uskomushoitoja, niin eiväthän ne sillon mitään voi vaikuttaa, miksi siis vaahdota niistä. Jos ihminen näillä uskoo paranevansa, eikö lopputulos ole sama. Suosittelen Päivi Räsästä kokoilemaan yhden kerran edes jotakin hoitoa, ja puhumaan kokemuksen suulla. |
Vastaukset
Joogamies Porist |
#86 Re: Positiiviset kokemukset2013-10-26 08:16:19#12: Taasko Suomi Takapajulaksi - Positiiviset kokemukset Kiitos tästä kirjoituksesta. KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN OMAKOHTAINEN KOKEMUS on todella tärkeä, ennen kuin voi "tuomita" toisia! JA on todella hieno tunne jakaa saamaansa hyvää eteenpäin.. Jotta kanssaihmisetkin voivat parantua tai ainakin saada helpotusta vaivoihinsa - vauvasta vaariin ja mukulasta mummuun! :) |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10270 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41003 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
927 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
621 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
559 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
124 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
816 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1137 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2078 Luotu: 22.03.2025