SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA
Kommentoitu viesti
Minna Selin Hollola |
#3702.01.2007 12:48Allekirjoitin adressin. Tunnen suurta myötätuntoa ihmisiä/kotieläimiä kohtaan jotka joutuvat tämän susiasian kanssa painimaan. Enenevässä määrin minäkin koirani kanssa metsässä kulkiessa ajattelen asiaa (vaikka kaukana ongelma-alueilta asustelenkin - toistaiseksi). Mietin voinko mahdollisesti varustautua jotenkin mahdollisen kohtaamisen varalle. Koska varmaan on jos asialle ei mitään tehdä niin kohta täällä räiskii yksi sun toinen eikä piipussa ole paukkupatruunoja. Ihmiset joille ei ole karvaista kaveria ei voi tietää kuinka tärkeä tällainen perheenjäsen on. Jos minulta veisi, en lepäisi enenkuin syyllinen olisi liipasimella. Olisiko suunta metsä vain arcadianmäki. Syylliset löytyy kummaltakin suunnalta. Mutta siihen asti, kiitos Markolle ja muille jotka ottavat asiakseen viedä tärkeitä asioita eteenpäin. |
Vastaukset
Vieras |
#233 Re:2012-07-29 23:58:19niin kait se on vaan fysikaalinen ja maantieteellinen tosiasia että kun kannan määrä kasvaa niin yhteentörmäysten määrä kasvaa. sitten tulee mietittäväksi se, että jos on koirankasa kanssa metsässä ja osuu esim kahden tai kolmen suden kanssa vastakkain, niin mitkä ovat voimasuhteet. asiaa ei haluata puuttua ennen kuin ensimmäinen ihmisuhri on tullut, sitten politiikan suunta muuttuu. se on kuitenkin niin että ne jotka kovasti ovat puoilustavalla kannalla olvat ns. eläin ystävällisiä ihmisiä. eivät ne tarhasudetkaan nuolaisseet naista ruotsissa vaikka tuttu hoitaja meni oantamaan ruokaa vaan tappoivat 30 vuotiaan naisen aitaukseen. EIvät varmaan hänenkään omaiset ole kovin innoisaan asiasta. no sitten kun kanta kasvaa tarpeeksi suureksi ja alkaa ahdistelua tulla siellä sun täällä niin sitten kutsuvat poliisit avuksi paikallisia metsästäjiä oman kykenemättömyytensä takia. kun apua tulee ja tulee inhimmillinen virhe, niin sitten käräjille ja syyte ja sakko. tämä johtraa siihen että vapaaehtoisten joukko pienenee. Suomessa ei vielä ongelma ole sellainen kuin mitä se on esim alaskassa kun yksi kaupungi on 7 kk jääkarhujen valtaamana joka vuosi, siellä on suuremman luokan ongelma. mutta sanakaa mun sanoneeni, että ennen ei tapahdu mitään kunnes ensimmäinen iohmisuhri joutuu susien uhriksi, niin sitten alkaa kehä-kolmosen sisäpuolella tapantua. Oli se SOmerollakin kun koira ei mennyt ulos asioille 2 päivän aikana kun susi kävi pihalla, koira oli kaukaa viisas ja ei mennyt kun tiesi vaaran olevan siellä. susi on koiran lähisukulainen mutta niillä kahdella on se ero, että koiralle annetaan se päivittäinen ruokaannos sertipötkössä valmiina sudelle ei. sudelle se saalistaminen ja kamppailu on todellista totta ei jonnin joutavaa leikkiä. veikkaan että kun ensimmäinmen ihmisuhri tulee susien kohdalla esille, niinden suhteen suhtautuminen muuttuu, uskoisin näin. Se on vaan surullista että usean metsästäjän rakas uskollinen ajikoira on joutunut hukan ateriaksi, ei ole jäänyt muuta jäljelle kuin verinen panta. Moni susien puolesta ja eläimien puolesta puhuu kauniisti asioista ja menee ostamaan koiralleen rakkaalle luppakorvalle siankorvia herkkupalaksi. eivät tule ajatelleeksi sitä hetkeä kun se eläin on joutunut teurasautoon ja teurastamoon, ei se sian kuolemakaan siellä ole niin kaunis näky ja alle 18 vuotialita lailla kielletty. nimimerkillä itse tainutuspuolella töissä ollut. mutta siinä vaiheessa kun ohminen joutuisi itse erämaahan ja hommaamaan oman sapuskalautasensa eteensä itse ilman osuuskauppaa tai citymarkettia, niin alkaisi ne käsitykset muuttua. kyse on selviytymisestä. susi joka näkee helpon saaliin niin se ottaa sen ja käyttää tilaisuuden hyväkseen, sama pätee muihinkin suurpetoihin. eivät ne tiikeritkään sitä kaveria kiltisti nuolleet kun mies meni ja hyppäsi isojen kisoojen häkkiin, tuskin sekään niin kaunis näky olisi katsoa miten siinä paljaskätinen ihminen joutun alistumaan muutamasatakilpoisille kissoille. se on vaan se voiman hierarkia. iohminen on taas älyllisen oliona kehittänyt ruuti tai jousiaseen itselleen omaksi suojaksi. suosittenlen jokaiselle joka suomen maassa syö lihaa pihvin muodossa tai makkaraa, niin visiteeraamaan teurastamossa katsomassa todellisuutta, aivoja ja silmiä on pitkin poikin lattiaa ainakin halkaisukoneen ääressä. siinä saattaa unohtua ne oman musti mussukan lempoiset löpertelyt ja siankorvien tarjoilut hetkeksi, kun näkee senn karun todellisuuden mistä kama lähtee. eläin on viisas ja jos se oppii että karjatilalla saa käydä ja siitä ei seuraa mitään niin sehän käy. ja jos ei sen metsästyskoiran joka siis on jollekin oma lemmikki ja rakas sellainen niin sen viemisestä ei mitään seuraa niin se jatkuu. ainakin itäsuomessa tämä on tiedossa oleva ongelma ja olen kuullut että se suivaannuttaa paikallisia metsästäjiä esim hirviporukoita. jos sitten taas asiaa ajatellaan jaajemmin. lopetetaan ne hirvijahdit ja näin säästetään ne koirat suden suulta ja annetaan koittaa suden kaataa ne hirvet, niin veikkaa että hirven kanta kasvaa ja onnettomuuksia tulee liikenteessä enemmän ja iohmishenkiä menetetään. uskon että asian käsityksellinen luonne asiassa muuttuu kun se osuu omalle kohdalle ! jos susi vie oman koiran tai vaikka lapsen tai oman lampaan, niin suhtautuminen muuttuu. helsingissä missä asioista päätetään, niin jos sinne laskettasiin kadulle 50 sutta ja karhua vapaasti mellastamaan, niin kaduilla olisi oman uskomukseni mukaan kohtuullisen hiljaista, se vaan on niin että ilman apuvälinettä ihminen on ravintoketjussa sutta alemapana ja sama koskee karhua. ei se ole normaalia käytöstä että susi käy kuistilla ja pihapiirissä, sen paikka ei ole siellä, kyse on heikossa kunnossa olevasta yksilöstä. omankohtainen kokemus on ilvesten lisääntymisestä, särkisalossa jossa on ennen ollut pupujusseja siis jäniksiä runsain määrin, aina siellä ollessa niitä on juossut talvella useita auton valokeilassa, eipä näy enää, ilves on tehnyt tehtävänsä. se leviää sinne missä on helppoa riistaa, se on luonnon valinta se. mutta luonnonm valinta ei tarvitse iohmisen puuttumista, kun saalius loppuu niin ilves muuttaa. Mutta susi ei ihmistä pelkää se on fakta, tässä muutama vuosi sitten oli ongelmallinen lauma ja sitä alettiin seurata ja ajaa takaa. mies hiihti laumaa kohden ja alfa uros alkoi tull kohden, mies ampu haulikolla laukauksen ilmaan, ei reaktiota kulku kohti jatkui, vasta kun metsästyksen valvoja ampui kohti siis muutaman metrin päähän haulikolla toisen piipullisen niin susi tajusi voimasuhteet ja suden saama jääkimpale suihku kasvoille ja sen voimakkuus ilmeisesti pisti ajattelemaan tulevaa. jos magnum kaliberin haulikko laukaus olisi siinä tapauksessa ammuttu kohden olisi se ollut sen tarinan loppu. siinäkin toimittiin ehkäisevästi ja lauma otti opikseen häipyi muihin maisemiin. Mutta se mitä tästä voidaan oppia oli se että susi ei pelästynyt haulikon voimakasta pamahdusta ennen kuin toisella kerralla kun sai järven jäällä jääkimpale suihkeen naamaansa. uroksen aikomus oli selkeä, käydä metsästäjän päälle, mutta muutti mielensä kun sai jääsirut naamalleen. tämä on todellisuutta, kun sudella on lauma takana niin se on uskalias ja röyhkeä saalistaja joka ei pekää ihmistä. susien määrän kasvaessa niiden käyttämä ravinto harvenee ja se puolestaan ajaa ne helpommin saatavan riista pariin ja sitten tulee kohtaamisia. täytyy myös muistaa asukastiheys itäsuomessa verratuan länteen ja etelään, niin varmasti kohtaamisia tulee useammin. poliisin ja riistaporukoiden yhteystyö tulisi olla rakentavampaa ja miettiä yhdessä todellisia riskejä jne, jotta lapset voisivat olla leikeissään rauhassa ja menne lähimetsään jne. täytyy muistaa että näitä suden lapsen viesti tapauksia on ollut ennekin ja tosiasia on se että ei se ole se suden perusluonne siitä ajoista lähtien muuttunut. kohtaaminen on tulossa mutta koska sitä emme tiedä. teräaseeton mies on voimaton suden edessä ja jos on kaksi sutta niin mahdollisuuksia ei juuri ole, se on vain tosiasia. susi on sitkeä ja nopea, se ei saa ateriaansa kaupasta maksamalla vaan sen tulee hankkia se luonnosta omilla keinoin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43081 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10418 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1072 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
615 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
83 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
653 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025